DON SANCHO.
Tää kalpa kantaa pakko juureen jalkainne...
CHIMENE.
Kuin? Hurmetta Rodrigon vielä huuruu se!
Katala, silmihini kuinka tulla tohdit,
kun multa kallehimman tuonen teille johdit?
Leimahda, lempeni, nyt säikkymist' ei sulla,
on taatto kostettu, on vapaa valta mulla,
yks isku kunniani säästi, sieluuni
toi epätoivon, mutta lemmen vapautti!
DON SANCHO.
Te tyyntyen...
CHIMENE.
Kuin mulle haastaa tohditkin
murhaaja halpa urhon, jota ihailin!
Vilpillä voitit hänet! Moinen milloinkaan
mies saanut sankaria ei ois kaatumaan.
Mult' älä toivo mitään, mua et palvellut!
Mun luulit kostavasi, oot mun surmannut.
DON SANCHO.
Mik' outo mielikuva, kuulematta multa...
CHIMENE.
Kerskausta kuolemansa kuulisinko sulta,
pysyisin tyynnä, kun sa kiittäin kunniaasi
kuvaisit rikostain ja turmaa tuottamaasi.
6:s kohtaus.
DON FERNANDO. DON DIEGO. DON ARIAS.
DON SANCHO. DON ALFONSO. CHIMENE.
ELVIRA.
CHIMENE.
Sire, enää teeskentely tää ei tarpehen;
salata voimin kaikin teiltä voinut en:
rakastin häntä. Mutta isää kostaakseni
päät' armaan vaatein annoin rakkauteni,
ja Majesteettinne on itse nähdä voinut,
minulle velvoituksen kuink' on käsky soinut.
Nyt on Rodrigo kuollut, viha viihtynyt,
ma olen morsian vain murehtiva nyt.
Tää kosto kuului sille, jolta elon sain,
nää iskut muistelolle oman armahain.
Don Sancho tappion toi mulle puoltain mua,
käsvartta palkita ma tahdon voitettua!
Sire, kuningasta jos voi sääli liikuttaa,
ma pyydän, käskynne tuo kova purkakaa;
palkaksi voiton, jossa multa armas meni,
suon omaisuuteni, jos jään ma itselleni;
pyhässä luostarissa surra halajan
yöt päivät surmaa taaton ynnä armahan.
DON DIEGO.
Hän lempii, Sire, ja tohtii tunnustaa nyt julki,
milt' ennen rikoksena tarkoin suunsa sulki.
DON FERNANDO.
Chimene, harhas heitä, elää armahasi,
Don Sancho voitettu vei väärään tajuntasi.
DON SANCHO.
En minä, kiihko liika hänet petti vaan;
Sire, taistelosta saavuin hälle kertomaan
"Tyyn' ollos", lausui mulle jalo sankari,
ihanne immen tuon, kun pois löi miekkani,
"ma epävarmaks jätän voiton ennemmin
kuin verta vuodatan Chimenen ritarin;
mut koska mennä täytyy mun luo kuninkaan,
sa hälle taistostamme käyös kertomaan
ja voittajalta hälle tämä miekkas vie."
Niin saavuin; miekka hänet harhaan saanut lie,
mun luullen voittaneen, mun nähden palaavan,
leimautti lempensä hän julki raivoisan,
ei häntä hillitä, ei estää voinut mikään,
en sananvaltaa hältä saanut hetkeksikään.
Ma, vaikka voitettukin, olen onnellinen:
mun suurta lempeäin jos onkin sureminen,
jos paljon kadotankin, teen sen mielelläin,
kun onneks lemmen on se pyhän, kauniin näin.
DON FERNANDO.
Mun tyttärein, ei tarvis posken punastua
niin puhtaan lemmen vuoks, mi ujostuttaa sua,
se turhaa on kuin kokeet kieltää lempeäsi:
on pesty kunnias, oot tehnyt tehtäväsi,
on taattos kostettu jo kyllin, kun sen tautta
Rodrigos käydä sai niin monen vaaran kautta.
Näet, että toisin taivas tahtoi. Tehtyäsi
niin paljon taattos vuoks, on vuoro itselläsi,
sa ällös käskyäni vastaan kapinoi,
mi sulle puolison niin rakkaan, armaan toi.
7:s kohtaus.
DON FERNANDO. DON DIEGO. DON ARIAS.
DON RODRIGO. DON ALFONSO. DON SANCHO.
PRINSESSA. CHIMENE. LEONORA. ELVIRA.
PRINSESSA.
Chimene, kyyneleesi kuivaa, voittaja
tää jalo vastaan ota multa riemulla!
DON RODRIGO.
Sire, suvaitkaa, vuoks että kunnioittavaisen
rakkauden polvistun ma eteen tämän naisen.
En tänne saalistani saavu pyytämään;
tarita uudelleen ma tahdon pääni tään,
Chimene: lempeni ei vetoo ollenkaan
lakihin taiston eikä tahtoon valtiaan.
Mut liian vähän jos tää kaikk' on eestä isän,
ma kuinka tuoda voin tuon korvauksen lisän?
Mun taistellako täytyy vastaan tuhansia,
maailman äärist' tuoda voiton sanomia,
sotia yksin sodat, lyödä armeijat,
tarujen sankarien riistää kunniat?
Jos tuolla rikokseni vihdoin sovitan,
ma kaikki voin ja teen ja kaikki uskallan!
Mut loukattu jos ei tuo lepy kunnia
ylevä, tarpeen jos on syypään kuolema,
mua vastaan ihmisvoimaa älkää asestako:
te itse kostakaa, mun mielessäin ei pako.
Vain teillä oikeus on voittaa voittamaton,
muut sit' ei voi; vain teille tarjoon pääni paton.
Mun rangaistuksekseni toki kuolo riittää;
mut muisteloonne minut suvaitkaatte liittää
ja koska kunnianne säilytän ma kuollen,
te palkaks muistoani hellikäätte huollen,
ja joskus virkkakaa mun säälein osaani:
"Mua jos ei lempinyt hän ois, hän eläisi."
CHIMENE.
Rodrigo, nouse! Sire, mun täytyy tunnustaa
sanoja virkoin, joita takaisin en saa.
Hyveitä hällä on, joit' en voi vihata,
ja kuningas kun käskee, täytyy totella.
Mun mihin tuominnette, toki tahdon tietää,
tään liiton voitteko te silmissänne sietää?
Mut vaatimuksenne on mulle velvoitus;
niin onko sydämenne jyrkin oikeus?
Jos kallis valtiolle on Rodrigon henki,
jos teille tarpehen, voin olla hinta senki
ja ottaa itsellein tuon ikisoiman vastuun,
käteni että taaton hurmehesta kastuu!
DON FERNANDO.
On aika sovittanut paljon sellaista,
mi usein rikokselta näytti alussa.
Rodrigo voitti sun, sa hälle kuulut vaan.
Mut vaikka valtas sun hän tänään voitollaan,
mun täytyis mainehesi vihamiesi olla
näin heti kruunataksein häntä palkinnolla.
Nää häät jos lykätään, ei siinä mitään väärää;
sun lempes määrättiin, mut ilman ajan määrää.
Vuos ota hiljaa surrakses, jos tahdot niin;
Rodrigo sillä aikaa astuu aseisiin.
Kun maurit maastamme hän löi niin verisesti,
karkoitti kauas heidät, tuhon tuumat esti,
hän päänä armeijani vieköön soihdut sodan
nyt heidän maahansa ja miekan, murhan odan.
Heill' olkoon kauhunaan vain Cid! Jo herra oot;
he kuninkaaksensa sua toisti kutsukoot.
Mut töissä urhon ollos hälle uskollinen,
hänt' enemp' ansaiten sun onkin palaaminen
ja sankaruudellasi maine moinen hanki
häät että kanssasi on häitä kunnianki.
DON RODRIGO.
Chimenen saadaksein ja palvellaksein teitä,
mit' ei tää käsi voi? Jos voiton seppeleitä
täytyykin poimia mun hänen luotaan poissa,
kun tohdin toivoa, oon onnen kammioissa.
DON FERNANDO.
Sa luota miehuutees ja lupaukseeni varmaan.
Mut koska hallitset jo mieltä immen armaan,
tuo seikka kunnian, mi mietityttää tätä,
ajalle, uljuudelles, kuninkaalles jätä!