CHIMENE.
Elvira, kuinka kärsin! Kuinka oon ma kurja!
Mun tulis toivoa, mun valtaa pelko hurja!
En tohdi toivoa ma, mikä miellyttäis,
en odottaa, jost' ei jo katumusta jäis.
Kaks kilpakosijaani miekoin asestin,
mut itken, taistelo tuo kuinka päättyykin;
suotuisa kuinka liekin arpa kohtalon,
armaani kuollut on tai taatto kostoton.
ELVIRA.
Kuin käyneekin, se teille tuopi lohdun armaan:
Rodrigon saatte taikka taaton koston varmaan;
kuin teille langenneekin arpa kohtalon,
se turvaa kunnian ja antaa puolison.
CHIMENE.
Kuin? Miehen, jota vihaan taikka inhoan?
Rodrigon murhaajan tai taaton surmaajan!
Kuin käyneekin, mun pakko miest' on rakastaa
mi vielä verta vuotaa mulle kalleimpaa;
kuin käyneekin, tää mieli niinkuin myrsky läikkyy
tään taiston päätöstä kuin kuolemaa se säikkyy.
Pois, kosto, lempi, jotka multa järjen viette!
Te liian kalliit mulle sillä hinnall' liette.
Sa korkein vyöryttäjä kohtalon, mi mua
näin iskee, päätä taisto -- pyydän sua --
niin ettei voita heistä kumpikaan, ei lankee!
ELVIRA.
Se oisi osa teille liian tuima, ankee.
Tää taisto sielullenne uus on rangaistus,
jos siit' ei kostollenne koita oikeus,
jaloa vihaanne jos pakko todistaa
on teidän etsein yhä armaan kuolemaa.
Parempi on, jos voiton seppel otsallansa
hän teidät vaientaa suur-valtaisuudessansa
ja että taiston laki huokauksenne häätää,
kuningas miehen teille lemmityn kun säätää.
CHIMENE.
Luuletko, jos hän voittaa, että antaudun?
Suur' on mun hukkani kuin velvoituskin mun;
ei riitä määrää niiden mulle mittaamaan
lait kaksintaiston eikä tahto kuninkaan.
Hän voittaa voi Don Sanchon ehkä helpolla,
mut hänen kanssaan ei Chimenen mainetta;
kuningas luvannut mit' onkin sankarille,
ma uutta vihollista sata hankin sille.
ELVIRA.
Te varokaa! Tuon vuoksi ylpeytenne vaan
voi taivas suoda, että teidät kostetaan.
Kuin? Vielä tahdotteko onnen torjua
sen, että kunnianne sallii vaieta?
Siis mitä vaatii, toivoo velvoitus tuo pyhä?
Armaanko kuollen teill' ois taatto eloss' yhä?
Yks eikö riitä teille isku kohtalon?
Tuskaako tuskan päälle teille tarpeen on?
Ei, armasta, mi teille määrätään, te ette
ansaitse, koska yhä suotta oikkuilette;
vanhurskas taivas vielä teille, näätte sen,
Don Sanchon mieheks suo Rodrigon surmaten.
CHIMENE.
Elvira, kyllin raskas eikö tuska tää,
sit' että entein synkin tahdot synkistää?
Jos voin, ma välttää tahdon heitä molempia;
jos en, Rodrigon vuoks jo luen rukouksia,
en siks, mua että häneen kiihko kiinnittäis,
vaan etten voittoisan Don Sanchon omaks jäis.
Tuo kammo luonut minuun toivon tään on nyt.
Mua kurjaa! Mitä nään? Siis kaikki päättynyt!
5:s kohtaus.