DON ALFONSO.
Sire, jo kreivin kohtas kosto.
Kaas hänet Don Diegon pojan miekka huima.
DON FERNANDO.
Kun herjan kuulin, tiesin, ett' ois kosto tuima,
mut turhin yrityksin turmaa tuota torjuin.
DON ALFONSO.
Chimene jalkojenne juureen itkein, horjuin
tuo tuskansa ja teiltä pyytää oikeutta.
DON FERNANDO.
Ma hänen suruihinsa otan osaa, mutta
minusta kreivi ansainnut on rangaistuksen
tään oikean vuoks sinkoomansa loukkauksen.
Kuitenkin, kuinka oikea lie kuolo tää,
mua suuren päällikköni surma säälittää!
Hän vaivat valtioni raskaat usein kantoi,
verensä eestäni hän tuhat kertaa antoi;
vuoks uhmansa mit' tunsinkin, mua murhettaa
tuon miehen hukka, josta heikentyvi maa.
8:s kohtaus.
DON FERNANDO. DON DIEGO. CHIMENE.
DON SANCHO. DON ARIAS. DON ALFONSO.
CHIMENE.
Sire, oikeutta!
DON DIEGO.
Sire, mua kuulkaa!
CHIMENE.
Syöksyn juureen
jalkainne!
DON DIEGO.
Suruhuni katsokaatte suureen!
CHIMENE.
Oikeutta anon.
DON DIEGO.
Kuulkaa sana puolustuksen!
CHIMENE.
Rangaiskaa röyhkeyttä nuoren hurjimuksen!
Hän voiman murskasi, mi valtakuntaa nosti,
hän tappoi taattoni.
DON DIEGO.
Hän taattons' oman kosti.
CHIMENE.
Teilt' oikeutta vaatii alamaisten veri.
DON DIEGO.
Ken oikein kosti, häntä rangaistus ei peri.
DON FERNANDO.
Molemmat nouskaa! Tyynesti nyt haastakaa!
Chimene, tuskanne mua tuiki murhettaa;
syvästi sydämeni samaa huolta huokaa.
(Don Diegolle.)
Te sitten! Hänen ensin rauhass' surra suokaa.
CHIMENE.
Isäni kuollut! Sire, ah nähnyt virtanaan
hurmeensa vuotavan oon urhorinnastaan,
tuon hurmehen, mi usein taistot voitti teille,
takasi muurinne ja maamme turvas meille,
tuo hurme tuores huohti vieläi vihaa seestä,
kun muiden vuoksi vuos, ei kuninkaansa eestä;
min vaarain keskell' oli sota säästänyt,
Rodrigo vuodatti sen hovissanne nyt.
Paikalle riensin voimatonna, kalpeana;
hän kuollut oli! Sire, mun sortuu ääni, sana
kuvaillen surmaa moista suuren sankarin;
sen itkut, huokaukset kertoo paremmin.
DON FERNANDO.
Rohkaistu, tytär, tiedä: tästä lähtien
kuningas olla tahtoo taattos sijainen.
CHIMENE.
Sire, liika kunnia mun seuraa kurjuuttani.
Jo kerroin, kuinka löysin isä-vainajani:
povensa puhki oli, kuin mua varten yhä
kirjoitti tehtävääni tomuun hurme pyhä
tai ehkä uljuutensa vielä kuolon yöstä
tuon haavan kautta huusi mulle koston työstä,
ja että kuninkaan sit' oisi pakko kuulla,
oikeutta anoo se nyt tyttärensä suulla.
Sire, älkää salliko, ett' edessänne täällä
niin liki liikkuis moinen hurjuus vallanpäällä,
rankaisematta että arvokkaimmat jää
alttiiksi iskuille, joit' iskee huimapää,
ett' uskalikko nuori heidän hurmein kylpee,
lyö maineen, muiston heiltä vie, ja siit' on ylpee!
Jos kostamatta jää tuo surma sankarin,
se mielet jäähdyttää teilt' innokkaimmatkin.
Isäni kuollut on, ma pyydän: kostakaatte!
Ma siitä viihdy en, te siitä hyödyn saatte.
Teilt' anastaa tuo kuolo paljon arvokasta.
Verestä veri siis ja kuolo kuolemasta!
Niin tehkää, vuoks ei mun, vaan vuoksi valtikkanne,
vuoks itsenne, vuoks arvonne, vuoks kunnianne,
kaikk' uhratkaa, ma sanon, valtiolle, turmaa
mik' uhkaa kansanne ja suuruutenne surmaa!
DON FERNANDO.
Puhukaa, Don Diego!
DON DIEGO.
Autuas, ah, mies,
mi elon kadottaa, kun sammuu voiman lies!
Ah, kurjaa kohtaloa miesten uljasten,
kun päivä päättyy yöhön pitkäin vuosien!
Ma, jolle joka työ vain kunnian ol' koitto,
ma, jota kaikkialle aina seuras voitto,
ma tänään vuosieni liikain vuoksi vaan
saan sietää herjaa, kyvytönnä kostamaan!
Mit' taisto voinut ei, ei väijys, saarto mikään,
Granada voinut ei, ei Arragonia ikään,
vihollisenne ei, ei kateus kaikki, sen
tääll' eessä silmäinne voi kreivi kerskaten;
kateena vaalistanne voittohon hän luotti,
min hälle minuun nähden heikkous iän tuotti.
Nää hapset, harmennehet kypär-raudan alla,
tää veri, eestänne mi virtas kunnialla,
tää käsivarsi, muinoin kauhu armeijain,
ois saanut häpeällä käydä hautahain,
jos poikaa siittänyt en arvoist' oisi maani,
arvoista itseni ja jalon valtiaani.
Kätensä mulle lainas, kreivin tappoi hän,
puhdisti kunniani, poisti häpeän.
Jos mies on rangaistava tautta miehuutensa,
jos korvapuustin kosto vaatii korvauksensa,
mun yllein yksin myrsky kaikki tulkohon!
Sire, päätä rangaiskaa, kun käsi rampa on!
Rikosta taikka ei syy kiistan olkoon tää,
hän vain sen käsi on, ma siinä olen pää.
Isänsä surmaa on Chimene vaikeroinut;
hän ei ois surmannut, jos minä oisin voinut.
Siis pääni uhratkaa tää vanha Tuonen yölle
ja kättä säästäkää niin nopsaa tuhotyölle!
Hyvittäkää Chimene minun hurmeellani,
ma siit' en kieltäydy, en väistä kuoloani,
en soimaa ankaraksi päätöstännekään;
ken kuolee häpeättä, kuolee mielellään.
DON FERNANDO.
Asia tärkki on, se suuren neuvoston
edessä tuomionsa vasta saapa on.
Don Sancho, saattakaa Chimene kotiin! Sana
Diegon ja tää hovi häll' on vankilana.
Poikansa etsikää! Ma oikeutta teen.
CHIMENE.
Murhaajan kuolema, Sire, kuuluu oikeuteen.
DON FERNANDO.
Levähdä, tyttäreni, turra tuskasi!
CHIMENE.
Jo levon neuvostai tää murhe kasvavi.