DON RODRIGO.
Kaks sanaa, kreivi!
KREIVI.
Puhu!
DON RODRIGO.
Varmuutt' tahdon vaan.
Tunnetko Don Diegon?
KREIVI.
Tunnen.
DON RODRIGO.
Hiljaa haastellaan!
Tiedätkö, että vanhus tuo ol' aikansa
hyve ja uljuus itse, itse kunnia?
KREIVI.
Kenties.
DON RODRIGO.
Tää hehku kuuma, silmissäin mi palaa,
tiedätkö, hänen vertaan on!
KREIVI.
En tietää halaa.
DON RODRIGO.
Saat tietää sen, täst' askelta jos neljä käyt.
KREIVI.
Sa nuori kerskuri!
DON RODRIGO.
Sa kiivastuvan näyt.
Nuor' olen, totta se; mut varro vuosien
lukua urhokkuus ei suurisyntyisten.
KREIVI.
Mun kanssain kiistata! Tuo mistä julkeus miehen,
min koskaan käyvän nähty viel' ei miekan tiehen?
DON RODRIGO.
Kahdesti kaltaiseni esittäydy ei,
ens iskut mestaruuteen meidät aina vei.
KREIVI.
Ken olen, tiedätkö?
DON RODRIGO.
Sen tiedän: nimes vaan
jokaisen muun kuin mun sais kauhuun kaiullaan,
otsalles kirjoitetun näyttää laakerein,
tuleva ett' on miekkas minun turmaksein.
Ma uhmaan uhkamielin kättä voittoisaa;
mut kyllin uljas aina kyllin voimaa saa.
Ken kostaa isäänsä, hän mahtaa mahdotonta;
et ole voittamaton, vaikka voitit monta.
KREIVI.
Tuo uljuus, jota jälleen sanas tuossa toisti,
minulle silmistäs jo joka päivä loisti,
Kastilian kunniaksi sinut katsoin, armaan
sinulle tyttäreni suonut oisin varmaan.
Sun lempes tiedän, näen riemuin miehen mieltä,
mi haaveet haihduttaa pois velvoituksen tieltä,
niist' ettei heikennyt oo hehku sielus jalon:
näen kunnioituksella hyvees suuren palon.
Siis vaali vienyt tää ei vaaraan pettymisen,
ritarin vävyksein kun tahdoin täydellisen.
Sua tunnen sääliväni. Tuimaa suoruuttas
ihaillen surkuttelen sentään nuoruuttas.
ÄI' etsi turhaan tätä turman seikkailua!
Taistosta säästä epätasaisesta mua,
minulle kunniaa ei moinen voitto tois,
miss' sota vaaraton, myös maine pieni ois.
Helposti voitetuks sun kaikki luulis, minä
vain surra saisin siitä, että kuolit sinä.
DON RODRIGO.
Uljuuttas halventava seuraa sääli! Kiistää
mult' tohdit kunnian! Et elämääkö riistää?
KREIVI.
Pois käy!
DON RODRIGO.
Pois vaiti käymme.
KREIVI.
Niinkö halpa on
elosi?
DON RODRIGO.
Niinkö pelkäät käydä kuolohon?
KREIVI.
Siis tehtäväsi tee! On poika kehno hän,
ken elää jaksaa jälkeen taaton häpeän.
3:s kohtaus.