KREIVI.
Te voititte, ja suosio nyt kuninkaan
siis teidät arvoon nostaa mulle kuuluvaan:
Kastilian prinssin opettaja ootte nyt.
DON DIEGO.
Perheeni on hän kunnialla merkinnyt
näin näyttäin mieltään oikeaa ja antain tietää,
ett' entis-palvelukset aina palkan sietää.
KREIVI.
Kuninkaat kuinka liekin suurivaltaiset,
he erehtyä voi kuin meidän kaltaiset;
hoville kaikelle tää vaali todistaa:
nykyiset palvelukset huonon palkan saa.
DON DIEGO.
Jätämme vaalin, josta harmistutte jo,
sen syy lie ollut suosio tai ansio.
Kuningas tahtoo niin, ja vallan ehdottoman
jo kunnioitus epää arvostelun oman.
Lisätkää kunniaa te tekemäänsä yhä,
perheemme liittäköhön yhteen side pyhä,
teill' on vain tytär yks, vain yksi poika mulla,
me voimme enemmän kuin ystäviksi tulla:
niin tehkää, hänet vävyksenne ottakaa!
KREIVI.
Valita ylempää hän puolisonsa saa;
ja loisto arvonne tään uuden täyttävä
on toisin houkutuksin varmaan mielensä.
Te työnne tehkää, prinssiä te opettakaa,
hänehen istuttakaa vallan taito vakaa,
maat, kansat kuinka lannistetaan alle lain
hyviä hellien, mut pahat kauhistain.
Lisätkää avuihinsa myöskin taistokunto,
mi miehen karkaisee, ja karskin tuskan tunto,
hän täysin opastakaa sotatyöhön tähän,
yöt päivät satulassa kuinka vietetähän,
aseissa maataan, muurit noustaan, voimin omin
vain voitetaan ja tahdon tarmoin verrattomin.
Hänelle esimerkki tuo te näyttäkää,
ja mitä opetatte, työssä täyttäkää.
DON DIEGO.
Jos tahdon esimerkit ohjeisiini liittää,
eloni tarinan hän lukekoon, se riittää.
Hän tuota tutkiva on urhotöiden sarjaa
ja siitä oppiva -- vaikk' kateet kuinka parjaa --
maat vallitsemaan, linnat lyömään, kokoamaan
armeijat, maineensa suurtöille rakentamaan.
KREIVI.
Ei prinssi tehtäviään opi kirjoista,
elävin esimerkein on hän oppiva.
Mit' teki suurta niin nuo vuodet pitkät, mitä,
ett' yksi päiväni ei voittaa voisi sitä?
Olitte urhokas, ma _olen_. Tietää Luoja,
käsvarsi tää on valtakunnan vankin suoja,
Granadan, Arragonian kauhu on tää kalpa,
nimeni kaiken on Kastilian lukko, salpa,
mua ilman täällä lait ois toiset vallanpäällä,
vihollisenne koht' ois kuninkaita täällä;
jokainen päivä, hetki kunniaani sitoo
ain uuden laakerin ja voiton voittoon nitoo.
Uljuutta oppia käsvarren turvin tään
vois prinssi, syösten sodan, taiston mylläkkään;
mua nähden, voittajaa, hän oppis voittamaan
ja varmaan vastaamaan myös suurta luonnettaan
mua nähden...
DON DIEGO.
Tiedän, miekkanne ei huonoimpia
niititte johdollani monta laakeria,
ja ikä jäntereeni kun on jäätänyt,
sijani uljuutenne hyvin täyttää nyt.
Mut sanat turhat nää on parhaat säästyvinä:
se nyt te olette, mik' olin ennen minä.
Huomaatte sentään käyden kanssain kilpateille,
mielessä valtiaan on eri vaa'at meille.
KREIVI.
Sen saitte, mihin työni minut ansioitti.
DON DIEGO.
Paremmin ansaitsi sen hän, ken teidät voitti.
KREIVI.
On toimeen arvokkain, ken paremmin sen täyttää.
DON DIEGO.
Tuon arvon parhaiten kai toimen saanti näyttää.
KREIVI.
Sen saitte kumartain, te vanha hovimies!
DON DIEGO.
Kuningas töistäni vain kuuluisista ties.
KREIVI.
Kuningas vuosianne kunnioitti vain.
DON DIEGO.
Näin tehden mittasi hän niillä miehuuttain.
KREIVI.
Näin tehden mulle ois hän tehnyt kunniaa.
DON DIEGO.
Ei kunniata ansaitse, ken sit' ei saa.
KREIVI.
Ei ansaitse? Ma enkö?
DON DIEGO.
Ette!
KREIVI.
Julkeutesi,
hävytön vanhus, vaatii tämän palkaksesi.
(Antaa hänelle korvapuustin.)
DON DIEGO (miekkansa paljastaen.)
Työs täytä! Surmaa minut jälkeen herjan tään,
ens herjan, joka heimoni saa häpeemään!
KREIVI.
Mit' aiot, vanhus heikko?
DON DIEGO.
Voima voipuva,
ah Luoja, jättääkö mun tässä tarpeessa?
KREIVI.
Mun miekkas on! Mut ylpistyisit liikaakin,
jos voitonmerkkiä ma moista kantaisin.
Hyvästi! Tutkikoon -- vaikk' kateet kuinka parjaa --
sun johdollasi prinssi urhotöittes sarjaa;
tää esimerkki, kuinka kopeus rangaistaan,
voi hälle viittana myös olla oikeaan.
5:s kohtaus.
DON DIEGO.
Voi raivon toivottuutta! Voi sua vanhuus nurja!
Näin kauan elinkö vain ollaksein näin kurja?
Töiss' urhon harmeninko vain ma nähdäkseni,
hetkessä kuinka kuihtui laaker-seppeleni?
Käs tää, min voimaa kaikk' Espanja kunnioitti,
mi valtakunnalle niin monet voitot voitti,
mi usein kuninkaansa turvas istuimen,
mua puolla ei, vaan herpoo, minut pettäen!
Ah, menneen mainehessa julma muisto tää!
Tuhanten päiväin työtkö päivä hävittää?
Uus arvoniko näin on onnen kuilu mulle,
syvyyden hauta kunniallein tahratulle?
Täytyykö nähdä kreivi loistossansa tässä
ja kuolla kostamatta taikka häpeässä?
Nyt prinssin opettaja kreivi olkohon!
Niin suureen arvoon kuulu ei mies maineeton;
valinnut vaikka mun on kuningas, hän tautta
kateuden tahrannut mun on tään herjan kautta.
Pois miekka, sankartöiden sorjin kanne, mutta
koristus turha, koska vyötät uupunutta,
pelätty muinoin, äsken tässä herjassa
paraatiin, vaan et puolustukseen kelpaava,
pois, pois jo luota ihmiskunnan kurjimman,
käy käsiin parempiin, käy käteen kostajan!
6:s kohtaus.