Espanjassa löytyy vielä nykyään sangen paljo tätä yli Europan
levinnyttä kulkurikansaa, joka käy nimillä boheemit, gitanos,
gypsies, mustalaiset j.n.e. Useimmat heistä asuvat tahi oikeammin
vaeltavat eteläisissä ja läntisissä maakunnissa, Andalusiassa ja
Estremadurassa eli entisessä Murcian kuningaskunnassa; myöskin
Kataloniassa löytyy heitä kosolta.
Viime mainitut kuljeskelevat usein Ranskaan. Heitä tapaa kaikilla
markkinoilla Etelä-Ranskassa. Tavallisesti toimivat miehet joko
hevoskauppiaina ja eläinpuoskareina tai muulinleikkaajina. Sen
lisäksi harjoittavat he jotakin käsityöläisen ammattia korjaten
pannuja, tinaten vaskikattiloita j.n.e. Salakuljetusta ja muita
luvattomia elinkeinoja he niinikään vielä harjoittavat. Naiset taas
esiytyvät ennustajina, kerjäilevät ja myyvät kaikellaisia enemmän tai
vähemmän viattomia rohdoksia.
Mustalaisten ulkonaiset tunnusmerkit ovat helpommat huomata kuin
selittää ja jos kerran olette nähneet ainoankaan tähän rotuun
kuuluvan henkilön, niin tunnette muutkin vaikka tuhanten joukosta.
Ulkonäkö ja ilme juuri erottavat heidät muista samassa valtakunnassa
asuvista kansallisuuksista. Mustalaisten ihoväri on tummanruskea ja
aina tummempi kuin toisten ympärillä elävien kansojen. Siitä nimi
_calé_ (mustat) jota nimeä he usein käyttävät itsestänsä.[16] Heidän
silmänsä näyttävät hieman vinoilta, sangen teräviltä ja mustilta;
silmäripset taas ovat pitkät ja paksut. Katsetta voi tuskin verrata
muuhun kuin kauriiden katseeseen. Rohkeus ja arkuus loistaa siitä
yht'aikaa: siinä suhteessa ilmaisevat heidän silmänsä viekasta
ja rohkeaa rotua, joka kuitenkin Panurgon lailla tietysti pelkää
selkäsaunaa. Suurin osa mustalaisista on soreavartaloista, hoikkaa
ja vilkasta väkeä; ainakaan en muista nähneeni ainoatakaan lihavaa.
Saksalaiset mustalaiset ovat usein varsin kauniita, mutta Espanjassa
vaeltavien gitanasheimojen keskuudessa ovat kaunottaret kovin
harvinaisia. Aivan nuorina ollessansa näyttävät nämä rumatkin vielä
verrattain miellyttäviltä; mutta äideiksi tultuansa muuttuu heidän
hahmonsa melkein vastenmieliseksi.
Molempain sukupuolten likaisuus on arvaamaton. Ken ei ole nähnyt
vanhemman mustalaisnaisen tukkaa, voi sitä vaivoin kuvitella, vaikka
ajattelisikin karkeimpia, rasvaisimpia ja tomuisimpia hiuksia.
Eräissä Andalusian suuremmissa kaupungeissa huomaa sentään nuoria
tyttöjä, jotka meitä hieman miellyttävät jo senkin vuoksi, että he
pitävät itsensä siistimpinä. Nämät esiytyvät myöskin tanssijattarina
ja muistuttavat heidän karkelonsa melkoisesti niitä, joita ei sallita
julkisissa laskiaishuveissamme esittää.
Englantilainen lähetyssaarnaaja hra Borrow on Pipliaseuran
kustannuksella julkaissut pari erittäin hauskaa teosta Espanjan
mustalaisista, joita hän oli koettanut taivuttaa kristinoppiin;
näissä teoksissansa vakuuttaa hän, ettei löydy ainoatakaan esimerkkiä
siitä, että joku nuori gitana-tyttö olisi rakastunut toiseen
rotuun kuuluvaan mieheen. Mielestäni ylistelee hän aivan liiaksi
mustalaistyttöjen siveyttä. Ensistäänkin ovat useimmat samassa
asemassa kuin Ovidion ruma nainen: _casta quam nemo rogavit_. Mitä
taas kauniimpiin tulee, ovat nämä muiden espanjattarien kaltaisia
siinä, että he rakastajiensa vaalissa ovat tuiki vaativia. Näiden
tulee miellyttää näitä ja olla lemmittynsä arvollisia.[17]
Naimisissa olevat mustalaisnaiset taas ovat aviomiehillensä ihan
harvinaisen uskollisia. Eikä löydy sitä vaaraa tahi kurjuutta,
jota he säikkyisivät, jos on kysymys heidän auttamisestansa
hädässä. Mustalaiset nimittävät itseänsä myöskin nimellä _romé_ eli
puolisot, nimitys, joka mielestäni todistaa heidän kunnioitustansa
avioliittoa kohtaan. Ylipäänsä voinee espanjalaisten mustalaisten
päähyveinä pitää isänmaallisuutta, jos tätä nimeä voimme käyttää
siitä luotettavaisuudesta, jota he osoittavat ollessansa tekemisissä
samanrotuisten kanssa ja siitä auliudesta, millä he auttavat
toisiansa; hälväisevissä asioissa osaavat he niinikään säilyttää
salaisuuden pyhänä.
Muutamia kuukausia sitten kävin tervehtimässä Vosges'issa majailevaa
mustalaisseuruetta. Erään vanhan mustalaisakan luona tapasin akan
perheelle vieraan mustalaisen sairastamassa kuoleman tautia. Mies
oli jättänyt sairaalan, jossa häntä tietysti hoidettiin hyvin,
palataksensa oman rotunsa luo kuolemaan. Nykyisen isäntäväen
luona oli hän maannut vuoteen omana jo 13 viikkoa ja häntä
kohdeltiin täällä paljo paremmin kuin talossa asuvia omia lapsia
ja vävypoikia. Hänellä oli hyvä oljista ja sammaleista tehty vuode
valkeiden uutimien kanssa, mutta talon muu väki -- yhteensä 11
henkilöä -- nukkui kolmen jalan pituisilla penkeillä. Tämä olkoon
todistuksena heidän vieraanvaraisuudestansa. Sama akka, joka vierasta
heimolaistansa niin hyvin hoiti, sanoi minulle sairaan vuoteen
ääressä: pian, aivan pian täytyy hänen kuolla! Noiden poloisten elämä
on siis niin kurja, ettei kuoleman lähestyminen ole heistä ensinkään
kauhistava.
Huomattava piirre mustalaisten luonteessa on heidän
välinpitämättömyytensä uskonnon asioissa. Voimakkaita tai epäileviä
luonteita he tosin eivät ole. Jumalankieltäjiä eivät he myöskään
ole koskaan olleet. Päinvastoin omistavat he sen maan uskonnon,
missä kerran asuvat. Mutta muuttaessansa toiseen maahan muuttavat
he myöskin uskontonsa uuden isänmaansa mukaan. Ne taikauskot,
jotka villeillä kansoilla vastaavat uskonnollisia tunteita, ovat
mustalaisille niinikään vieraita. Kuitenkaan ei taikausko ole
heille outo, mutta sitä käyttävät he tahtoessaan hyötyä toisten
herkkäuskoisuudesta. Espanjan mustalaisissa olen sentään huomannut
erityisen pelon ruumiin koskettamista kohtaan. Harvat heistä
suostuisivat maksuakaan vastaan kantamaan ruumista hautaan.
Mainitsin jo, että useimmat mustalaiset harjoittavat "povausta" eli
ennustusta. Tästä suoriutuvatkin he varsin hyvin. Mutta suorastaan
hyvänä tulolähteenä harjoittavat he velhouksien ja lemmenjuomien
myyntiä. Huikentelevain sydämiä ovat he hallitsevinansa kravun
kynsillä ja rakkauden tulta ovat he kylmäkiskoisissa herättävinänsä
lemmenkiven jauhoilla. Tarvittaessa tekevät he valtavia valoja
velvoittaaksensa pahanhengen heitä auttamaan.
Viime vuonna kertoi eräs espanjatar minulle seuraavan tarinan:
Hän käveli eräänä päivänä Alcalan kadulla kovin suruisena ja
huolissansa, kun muudan katukäytävälle lyykistynyt mustalaisnainen
huusi äkkiä hänelle:
"Kaunis rouva, rakastajanne on varmaankin jättänyt teidät."
"Aivan oikein."
"Tahdotteko, että toimitan hänet takaisin?" kysyi hän.
Tiedättehän, kuinka iloisena murheellinen nainen hyväksyi hänen
ehdotuksensa, joka herätti hänessä sitä suurempaa luottamusta, kun
mustalais-akka ensi silmäyksellä oli voinut arvata hänen sydämensä
salaisuuden. Mutta kun taikoihin turvautuminen olisi käynyt vaikeaksi
Madridin vilkkaimmalla kadulla, sovittiin missä seuraavana päivänä
yhtyisivät.
"Ei mikään ole helpompaa kuin saattaa tuo uskoton jälleen jalkojenne
juureen," sanoi akka. "Sattuuko teillä olemaan hänen lahjoittamaansa
nenäliinaa, vyötä taikka mantiljaa?"
Hän sai silkkisen hunnun.
"Ommelkaa nyt punaisella silkillä piasteri yhteen hunnun nurkkaan;
toiseen ompelette puolen piasteria; tähän 1/4 piasteria ja tuohon 2
realea. Lopuksi on teidän ommeltava keskeen pieni kultaraha. Suurempi
kultaraha olisi vieläkin tehoisampi. Niin, teidän on ommeltava tuo
kultaraha ja kaikki. Kas niin," sano hän kun olin täyttänyt hänen
pyyntönsä, "antakaa se nyt tänne, niin vien minä sen hautausmaalle
täsmälleen kello 12 yöllä. Voitte tulla kanssani, jos tahdotte nähdä
lemmon kauniin leikin. Minä lupaan teille, että te jo huomenna saatte
tavata rakastajanne."
Mustalaisakka meni yksin hautausmaalle, sillä toista pelotti kovin
kaikki pahat elkeet. Voitte miettiä itse saiko hyljätty poloinen
koskaan nähdä nenäliinaansa ja uskotonta rakastajaansa.
Huolimatta köyhyydestänsä ja siitä vastenmielisestä vaikutuksesta,
jonka he useissa herättävät, on mustalaisilla ollut jonkunlainen
menestys vähemmän valistuneen kansanluokan keskuudessa. Ja tästä
ovatkin he sangen turhamaisia. Älyn puolesta tuntevat he olevansa
ylempää rotua ja halveksivat sydämestänsä kansakuntaa, joka heille
suo vieraanvaraisuutta.
"Jalot ovat täällä niin tuhmia," sanoi minulle eräs mustalaisnainen
Vosges'ista, "ett'ei heidän pelaamisensa ole mistään arvosta.
Tuonottain kutsui taas eräs talonpoikaisvaimo minut kadulta
luoksensa. Hänen uuninsa savusi ja minun olisi pitänyt keksiä taika
sitä vastaan. Käskin hänen ensiksi tuoda palasen sianlihaa. Sitten
mutisin muutamia sanoja romaninkielellä: sinä olet tuhma, olet
syntynyt tuhmaksi ja kuoletkin tuhmana... Ovelle päästyäni sanoin
selvällä saksankielellä: varmin keino uunisi savuamista vastaan, on
se, ett'et tee siihen ensinkään tulta. Sanoin ja livahdin tieheni."
Mustalaisten historia on vieläkin arvoitus. Kuten tiedämme
ilmestyivät ensimäiset mustalaisjoukkueet verrattain vähälukuisina
Länsi-Eurooppaan 1500-luvun alulla. Mutta mistä nämä tulivat ja miksi
he tänne tulivat ei ole voitu saada selville. Ihmeteltävintä on,
kuinka nämä ovat vähässä ajassa voineet lisääntyä niin huomattavassa
määrässä ja niin monissa toisistansa kaukana olevissa valtakunnissa.
Mustalaiset itse eivät ole säilyttäneet ainoatakaan tarinaa
alkuperästänsä; kun useimmat heistä puhuvat Egyptistä alkuperäisenä
kotimaanansa, niin ovat he tässä suhteessa oikeastaan vain omistaneet
jo sangen varhain heistä levitetyn huhun.
Suurin osa itämaalaisten kielten tutkijoita, jotka ovat tutkineet
myöskin mustalaisten kieltä, luulevat heidän olevan kotoisin
Intiasta. Itse teossa näyttääkin useilla romaninkielessä tavattavilla
juurisanoilla ja kieliopillisilla muodoilla olevan vastaavaisuutensa
sanskritista johdettavista kielistä. Pitkällisten vaellustensa aikana
ovat mustalaiset luultavasti omistaneet paljo lainasanoja. Kaikissa
romanikielen murteissa tavataan paljo kreikkalaisia sanoja.
Nykyään löytyy mustalaismurteita melkein yhtä monta kuin toisistansa
erillänsä eläviä mustalaisjoukkoja. Kaikkialla puhuvat he sitä
paitse varsin hyvin sen maan kieltä, missä asuvat, eivätkä usein
käytäkään omaansa muulloin kuin tahtoessansa vieraiden edessä puhua
kaikessa vapaudessa. Jos vertaa Saksan mustalaisten kieltä espanjan
romani-murteisiin, niin huomaa, että nämä vuosisatoja vallan
erillään käytetyt kielet sisältävät sangen paljo yhtäläisiä sanoja.
Mutta alkuperäinen romanikieli on niiden sivistyneempien kielten
vaikutuksesta, joita näiden kulkuriheimojen on täytynyt käyttää,
kaikkialla huomattavasti muuttunut, vaikka eri maissa eri määrässä.
Toisaalta on saksan-, toisaalta espanjan-kieli muodostellut
romani-kielen niin, ett'ei Schwartzwaldin mustalainen voisi tulla
toimeen andalusialaisen rotukumppaninsa kanssa, vaikkakin jo
muutamista lauseista huomaa heidän puhuvan samasta alkukielestä
johtuvia murteita. Eräät paljon käytetyt sanat ovat luullakseni
yhteisiä kaikille mustalaismurteille, kuten esim. _pani_ = vesi,
_mamo_ = leipä, _mäs_ = liha, _lon_ = suola j.n.e.