Kansan Novellikirjasto 11.
Helsingissä,
Suomalainen Kustannus-osakeyhtiö Kansa 1907.
Hämeenlinnan Uusi kirjapaino.
Alkulause.
Prosper Mérimée, jonka elämäkerrallisista vaiheista, kirjallisesta
tuotannosta ja merkkiasemasta Ranskan suurten kirjailijain joukossa
olemme tehneet selkoa hänen novellinsa Colomban esipuheessa (Kansan
Novellikirjasto 5-6), kirjoitti Carmeninsa v. 1847 ollessaan 44
vuotias.
Jo heinäkuun vallankumouksen jälkeen 1830 oli hänet nimitetty
Ranskan historiallisten muistomerkkien tarkastajaksi eli
valtioarkeoloogiksi, jona hän pysyi parikymmentä vuotta. Tämä
toimi pakotti hänet matkustelemaan ympäri valtakuntaa; näiden
virkamatkojensa tulokset julkaisi hän jo 1830-luvulla, nim.
Matka keski-Ranskassa 1835, länsi-Ranskassa 1836, Auvergnessa
ja Limousinissa 1838 j.n.e. Ulkopuolelle maan rajoja ei hänen
tietystikään olisi tarvinnut näitä muinaistieteellisiä matkojansa
ulottaa. Mutta hänen muinaistieteelliset harrastuksensa eivät
supistuneet yksinomattain Ranskaan. Myöskin vanhan Rooman historia
oli häntä jo aikoja huvittanut ja erityisesti juuri Julius Caesarin
sodat ja valtiollinen toiminta, joita hän oli antautunut tavallisella
perinpohjaisuudellansa tutkimaan. Nämä tutkimukset vaativat hänen
mielestänsä perehtymistä myöskin Caesarin johtaman Espanjanretken
sotatieteelliseen topografiaan ja näin hän joutui, kertoo hän
Carmenin alkuluvussa, jo syksyllä 1830 retkeilemään Espanjassa
ottaaksensa m.m. selkoa siitä, missä Caesarin aikuinen Mundan
kaupunki oli sijainnut.
Mérimée ei kuitenkaan ole painosta julkaissut mitään omintakeista
tutkimusta Caesarista. Ja kun kaikki asiantuntijat hyvin kyllä
tietävät hänen leikillisen tapansa varustaa teoksensa vallan
yksityiskohtiin menevillä, vieläpä oletettujen kertojain
elämänvaiheita kuvaavilla esipuheilla, joilla hän koetti antaa -- ja
tässä usein onnistuikin -- kertomuksillensa uskottavan todellisuuden
leiman, niin voisi lukija syystä epäillä tämänkin muinaistieteellisen
matkan olevan pelkkää tieteellistaiteellista keikarimaisuutta.
Niin ei kuitenkaan ole asian laita. Mériméen julkaistusta
kirjeenvaihdosta näemme, kuten teoksessani "Prosper Mérimée ja
hänen elämäkertansa" olen osoittanut, että hänellä tosiaankin oli
tarkkoihin ja monivuotisiin tutkimuksiin perustuva teos Caesarista
puolivalmiina. Mutta kun keisari Napoleon III, jonka perheessä
Mérimée läheisimpinä seurusteli lähes parikymmentä vuotta, oli
ryhtynyt saman sankarin historiaa tutkimaan, niin jätti kohtelias
hovimies omat käsikirjoituksensa ja muistoonpanonsa kruunatun
tieteilijän ja ystävänsä käytettäväksi. Näin jäi Mériméeltä
julkaisematta myöskin nämä syksyllä 1830 tehdyt muistoonpanot,
joita Napoleon III sen sijaan tietysti käytti tunnettua
Caesar-tutkimustansa varten.
Voimme siis jotenkin varmasti luottaa siihen, mitä hän
Espanjanmatkansa tarkoituksesta Carmenin alussa kertoo. Varsin
luonnolliselta tuntuu myöskin, että hän tällä retkellänsä katseli
useimmat kaupungit Espanjassa, jonka pääkaupungissa hän oleskeli
pitemmän aikaa ja näki niinikään sen vuotiset härkätaistelut.
Yksityisissä kirjeissänsä kertoo hän uteliaisuudesta seurustelleensa
kuuluisimpien härkätaistelijain kanssa Madridissa.
Kun näitä härkätaisteluja tiettävästi on toimeenpantu vuosittain
muissakin Espanjan suuremmissa kaupungeissa, on varsin luultavaa,
että hän oli mukana sellaisissa myöskin Sevillassa, mihin tekijä on
Carmenin tapahtumat pääasiallisesti sijoittanut.
Tämän verran totuutta on tähän saakka tiedetty tämän jännittävän
kertomuksen pohjana olleen, jossa kuvataan Carmen nimisen
mustalaistytön ja baskilaisen aatelismiehen, ratsuväen korpraalin don
José Navarron surullisesti päättyvä rakkaudentarina.
Äskettäin on kuitenkin parisilainen sanomalehti _Le Matin_ sisältänyt
Carmenista kirjoituksen, jonka eräs täkäläinen lehti viime elokuun
lopulla (27/8) julkaisi, ja jossa väitetään, että tämä mustalaistyttö
todellakin on elänyt Sevillassa Mériméen aikana, ollut suhteissa José
Navarron kanssa ja saanut surmaniskunkin tämän tikarista.
Mainittu pariisilainen lehti julkaisee kirjoituksen
"Todenperäinen tarina Carmenista", jonka tekijäksi se ilmoittaa
sanomalehdentoimittaja Léon Roger'in vaimon rva Mintz Nadiushkan.
Tämä nuori rouva väittää olevansa Mériméen ja säveltäjä Bizet'in
ikuistaman Carmenin tyttärentyttären tytär. Hän sanoo vanhemmiltansa
kuulleensa isoäitinsä elämäntarinan alusta loppuun.
Carmenin mustalaisnimi olisi ollut Ar Mintz (kesyttämätön) Nadiushka;
suku oli muka kotoisin Gibraltarin seuduilta, missä se elätti itsensä
m.m. salakuljetuksella. Myöskin Carmen oli jo nuoresta tytöstä alkaen
ollut mukana näillä vaarallisilla retkillä, joilla hän oli tutustunut
mustalaiseen Yaleoon, jonka kanssa hän oli avioliitossa, kunnes Yaleo
(Garcia le Borgne eli Silmäpuoli tässä Mériméen novellissa) sai
surmansa taistelussa santarmein kanssa eikä uuden rakastajansa don
José Navarron kädestä, kuten novellissa.
Tämän niminen korpraali on Mintz Nadiushkan kirjoituksen mukaan
ollut Carmenin rakastaja; mutta mustalaiset kutsuivat häntä
Issar Abgoaksi. Hän oli muka hyvästä navarralaisesta perheestä,
opiskeli Pampelonassa ja aikoi ensin papiksi, mutta joutui rajun ja
kevytmielisen luonteensa vuoksi sotaväkeen; kun Carmen oli vangittu
salakuljetuksesta ja viety Tarifan vankilaan, joutui tämä kauneudelle
altis korpraali hänen vartijaksensa ja päästi hänet pakenemaan
niinkuin Mériméen novellissakin kerrotaan. Tästä aiheutui rakkauden
liitto, jonka johdosta don José pakeni mustalaisten luo ja liittyi
heihin. Jonkun vuoden kuluttua luuli don José saaneensa kyllin
mustasukkaisuuden aihetta Carmenia kohtaan (pikadorinko vuoksi kuten
Mériméen novellissa, sitä ei mainita) ja surmasi hänet.
Sitä ennen oli Carmen muka synnyttänyt tyttären, joka joutui
naimisiin erään Diarko nimisen vaeltavan soittelijan kanssa, jonka
tytär Tekla rakastui rehelliseen englantilaiseen sotilaaseen
(Gibraltarin linnaväkeä) nimeltä Harry Greshan; tästä avioliitosta,
joka purkausi siten että Harry G. lähetettiin Intiaan ja sai siellä
surmansa, syntyi muka Mintz Nadiushka, Leon Roger'in puoliso, joka
äitinsä isältä Diarkolta oli saanut opetusta laulussa ja 20-vuotiaana
kokeili Bizet'in säveltämässä "Carmen"-operassa. Sittemmin kertoo
Mintz Nadiushka esiintyneensä Amerikassa ja olleensa Valparaisossa
maanjäristyksen aikana (16/8 1906), minkä johdosta sanomalehdet
ilmoittivat hänen kuolleeksi, mutta sallimus pelastikin hänet
julistamaan nämät totiset totuudet isoäidistänsä Ar Mintz _Carmen_
Nadiushkasta.
Näin kertoo pariisilainen lehti, jonka laskuun tämä muuten hauska
tarina saa puolestamme jäädä, kun meillä ei ole tilaisuutta sitä
millään tavalla tarkistaa.
Semmoisenaan on Carmen jännittävä, voimakas kertomus, jota kaikki
arvostelijat ovat pitäneet etevän novellikirjailijan parhaimpina ja
joka jo aikoja on tullut käännetyksi useimmille Euroopan kielille.
Suomentaja.