Seuraavana aamuna kello kahdeksan avattiin ovi ja meidän matkamiehemme
vietiin muiden yövieraiden mukana kuulusteltaviksi. Kovin ukko Swart
häpesi nähdessään missä hienossa seurassa hän oli ollut.
»Voi, naapuri», sanoi hän Wittille, »ajatteles, että saamme olla
kaikkien noiden roikaleiden parissa! Vähät siitä muuten, mutta kun pojat
ovat mukanamme ja nyt saavat nähdä vanhempiensa häpeän.»
Mutta tässä ei auttanut mikään, heidän täytyi astua sisälle, ja heidän
sisään tullessaan istui kuulusteluhuoneessa eräs mies, jota sanottiin
reistraattoriksi.--Ukko Swart piti häntä jonkinlaisena sotatuomarina.
Hänen vierellään seisoi poliisi.
He astuivat kuulustelijain luo, ja nyt alkoi sadella kysymyksiä.
Mistä kotoisin? Mihin matka? Minkätähden? Millä tavoin? Missä poliisi
oli ottanut heidät kiinni? Minkätähden heidät oli otettu kiinni, ja
missä heidän passinsa olivat?
Ukko Swart oli nyt täydellisesti tointunut tajuihinsa ja kyllä hän osasi
vastata näihin kysymyksiin, mutta kun hänen piti kertoa, kuinka he
olivat joutuneet putkaan, sanoi hän:
»Herra sotatuomari! Minä tahdon totuudenmukaisesti kertoa kaikki, mutta
näettekös, ei sovi, että meidän lapsemme kuulevat sitä, sillä me
voisimme sen kautta joutua huonoon valoon heidän silmissään.»
Kalle ja Frits vietiin ulos, ja Swart alkoi kertoa:
»No, kuten sanottu, minä tulen rautatieltä ja tahdon mennä pastorin
Henrikin luokse. Minä kuljen ja kuljen ja haen ja haen ja kyselen
ihmisiltä, mutta kukaan ei voi minua opastaa. Nyt tuli hämärä, ja minä
yhä kuljin pimeässä ja hain pastorin Henrikkiä. Vihdoin sanoin minä
itselleni:
'Swart', minä sanoin, 'jos sinä vielä jatkat tätä kävelyä, niin sinä
ehkä eksyt. Kunpa sinä vain tietäisit jonkun paikan, mihin voisit
mennä!'
Eräs mies tuli vastaani kadulla, ja häneltä minä kysyin:
'Sanokaa minulle', minä sanoin, 'ettekö tiedä mitään paikkaa, missä
saisin olla yötä?'
'Sanon', vastasi mies. 'Menkää tanssihuoneustoon; siellä saatte istua
miten kauan hyvänsä!'
'Missä on semmoinen?' kysyin minä.
'Tässä aivan lähellä, vasemmalla', sanoi hän. 'Minä saatan teidät
sinne.'
Minä seurasin häntä. Voi, herra sotatuomari, minä en ole ollenkaan arka
luonnoltani, mutta kun minä näin naapurini Wittin tanssivan korean
naisen kanssa, jonka kanssa hän oleskeli koko ajan, olin minä lentää
selälleni. Minä en tahtonut uskoa omia silmiäni. Niin, herra
sotatuomari, minä tulin peräti noloksi. Vihdoin minä huusin:
'Witt, onko paholainen mennyt sinuun vielä vanhoina päivinäsi?'
Ja katsokaas, herra sotatuomari, kun minä olin näin sanonut, niin ukko
Witt nauraa röhötti ja irvisteli ja iski silmää ja muiskutteli suutaan
ja hieroi kouriaan ja löi kättään kupeelleen eikä voinut aavistaakaan,
kenen kynsiin hän oli joutunut. Minusta hän oli kuin Uuden testamentin
tuhlaajapoika, joka sokeasti heittäytyi onnettomuuteen ja josta meillä
kotona riippuu seinällä kaunis kuva.
'Kuules, naapuri', sanoin minä, 'oletko sinä menettänyt häpysi, kun
rupeat seurustelemaan tuommoisen ihmisen kanssa? Tule heti paikalla
pois!'
'Hih, naapuri', sanoi hän, 'katsos vaan mamselia!'
'Minä sinulle annan mamselia', sanoin minä. 'Etkö sinä, sen huuhkaja,
näe, ettei se ole mikään mamseli, vaan lintu?'
Ja, herra sotatuomari, se oli todellakin semmoinen yölintu. Senvuoksi
minä tartuin Wittiä kauluksesta, mutta tuskin olin saanut hänet
vedetyksi pois tanssista, kun syntyi hirmuinen meteli. Kaikki syöksyivät
meidän kimppuumme ja rupesivat lyömään meitä. Ja, herra sotatuomari, kun
minulla on oikeus puolellani, niin minä annan takaisin vointini mukaan,
ja sen minä teinkin. Mutta silloin tuli poliisi väliin ja vei meidät
putkaan. Siellä tapasimme poikamme, jotka olivat joutuneet miltei
samanlaiseen pulaan. Niin, herra, niin on asianlaita, ja minä
valehtelisin, jos puhuisin enemmän.»
»Herra sotatuomari», sanoi nyt Wittkin, »meidät kaikki on otettu kiinni
sentähden, että emme osanneet paremmin menetellä ja meidän hyveittemme
tähden. Sentähden me jouduimme putkaan, herra!»
No, »sotatuomari» nauroi salavihkaa partaansa, ja kun hän oli saanut
selville, että he yleensä olivat siivoa väkeä, antoi hän heidän mennä ja
pani erään poliisipalvelijan opastamaan heitä pastorin Henrikin luo.