»No, naapuri», sanoi Witt, »onhan joku saattanut kuulla sitä laulua
meillä laulettavan ja mielistyä siihen niin, että on opetellut sen
ulkoa. Mutta eivätpä ne täällä kuitenkaan osaa sitä oikein laulaa; Fiia
Schult laulaa sen paljoa paremmin. Hän rallattelikin sitä lakkaamatta,
kunnes suutuin ja ajoin hänet tiehensä talostani.»
»Kas, kas nyt!» sanoi Swart. »Nyt siitä joku tulee, sanoi Bolsenthal
tullessaan tupaan. Siinä on kuningas koko seurueensa kanssa; vanha
metsänvartijakin on mukana.--Se on sentään kaunis laulu, ja kuules,
kuinka he osaavat soittaa torvea, aivan kuuluu kuin olisi Ivenackin
kreivi metsästämässä. Niin, naapuri, kyllä täytyy tunnustaa, että he
osaavat käyttää suutaan ja laulaa niin että kuuluu!»
»Katsos vanhaa metsänvartijaa!» sanoi Witt, »nyt panee hän torven
huulilleen, nyt puhaltaa hän,--katsos, kuinka kaikki kerääntyvät
koolle--ja Maks seisoo tuossa kuin härkä. Maltas, nyt ampuu hän
koelaukauksen!»
»Eihän hän vaan mahtane olla niin hullu, että ampuu», sanoi Swart,
»hänellähän on paholaisen luodit pyssyssään.--Ei voi koskaan tietää,
minne semmoiset lentävät.»
Maks tähtäsi.
Koko katsomossa vallitsi niin täydellinen hiljaisuus, että olisi
saattanut kuulla rotan juoksevan yli permannon.
Silloin Swart huusi ylhäältä parvelta:
»Hän ampuu! Hän ampuu! Älä ammu, älä ammu, senkin tyhmä piru!»
Vahtimestari talutti hänet oitis ulos.
Witt hiipi perästä.
»Herra», sanoi Swart, »ajetaanko minut pois senvuoksi, että tahdon
pelastaa onnettoman ihmisen? Kyllä tämä menee jo todellakin liian
pitkälle!»
Frits oli nyt yksinään jälellä.
Hän oli unohtanut koko ympäristönsä, hän ei kuullut eikä nähnyt muuta
kuin mitä näyttämöllä tapahtui. Hän tunsi elävänsä täydelleen mukana, ja
hän oli melkein varma, että tämä kaikki oli tapahtunut hänelle ja
Dorotealle. Ja kun esirippu laskeusi, tuntui hänestä, että koko maailma
oli hänet hyljännyt, että taivas oli häneltä sulkeutunut ja kaikki ollut
mennyttä. Vain viimeisen laulun sävel soi vielä hänen sielussaan yhtä
surullisena ja suloisena kuin Dorotean viimeinen sana:
»Hyvästi!»