Unelma todeksi.
Lokakuun aamu vaaleni harmaana ja raskaana, kun valtioneuvos Runko
heräsi unestaan. Tapansa mukaan hän oli asettanut yöpöydälleen
tupakkaa ja tulitikkuja, ja ojensi laihan kätensä sytyttääkseen
aamupaperossin. Mutta samassa näytti hänen mieleensä äkkiä välähtävän
jotakin ja hän vilkaisi ikäänkuin hätääntyneesti sivulleen.
Siinä lepäsi hänen nuorekas, vielä sangen kaunis vaimonsa, suu
hieman auki, raskaat, hiukan pöhöttyneet silmäluomet suljettuina
ja tummien hiusten ympäröimä pää vinosti tyynyllä. Hetkiseksi
kiintyi valtioneuvoksen katse terävänä vaimonsa kasvoihin; sitten
sytytti hän rauhallisesti tupakkansa ja heittäytyi vielä pitkäkseen,
hajamielisenä silmäillen savurenkaitten leijailua ilmassa.
Vasta kun hän nousi ylös, kiintyi hänen huomionsa siihen seikkaan,
että hänen vaimonsa vaatteet retkottivat tuolilla epäjärjestyksessä
ja niistä levisi huumaava, vastenmielinen hajuveden tuoksu.
Aviomiehen luisevat, hiukan kalpeahkot, mutta päättäväiset
kasvot saivat uuden ilmeen, jonka salatun katkeruuden suupielten
terävöityneet juonteet kuitenkin ilmaisivat, ja hän ryhtyi
tutkimuksiin, jotka varmaankin olivat vähemmän soveliaita hänen
arvolleen.
-- Ryppyjä, liköörin tahroja, mutisi hän itsekseen ja astui sitten
sängyn ääreen, kumartuen nukkuvan puoleen, joka hengitti raskaasti
ja jonka poskipäille kohonnut tumma puna paljasti puuterihiukkaset.
Selvästi tuntui henkäyksessä alkohoolin löyhkä, mutta kumartuneesta
asennostaan saattoi valtioneuvos nähdä muutakin, jotakin, joka
hetkiseksi muutti hänen ihonsa värin aivan kalpeaksi. Vaimonsa
kaulassa, sillä kohtaa, missä rinta alkoi jo kaartua, huomasi hän
punaisen, soikean, ikäänkuin neulalla hakatun läikän, jota paidan
syrjäänsolahtanut pitsi ei saattanut kätkeä. Veri oli imeytynyt
ihohuokosiin. Sellaista merkkiä ei voinut väärin ymmärtää.
-- Kas se! Se se vasta on kohtalon ivaa. Puuhaa ja toivoo, että
kerran niistä päästäisiin. Ja sillävälin vievät vaimon sylistä...
Tämäkin eversti... Tämä siveetön, voideltu ja rasvattu tyhjiö... Hyi
helvetti! Mutta olkoon, olkoon herran tähden!
Kiihtyneenä riensi valtioneuvos ottamaan kylmän kylvyn, pukeutui
rauhoittuneena ja meni työhuoneeseensa, jonne palvelijatar toi
hänelle kahvin ja aamupostin. Kirjeiden joukossa pisti hänen
silmäänsä muuan pieni, valkea kuori, jossa ei lainkaan ollut
postimerkkiä, eikä leimaa, ainoastaan yksinkertainen osote.
_Valtioneuvos K. E. Runko_
_Helsinki_.
Tyynellä ja tottuneella tavallaan valtioneuvos aukaisi kuoren, mutta
lukiessa kohosivat hänen kulmakarvansa ja hänen piirteensä ilmaisivat
heikkoa hämmästystä.
Herra Valtioneuvos.
Katsoen siihen, että Te olette kannattanut Suomen aktivistien
toimintaa kuin myöskin, että jääkäriliike on saanut osakseen
arvoisaa suosiotanne, rohkenen täten kunnioittavimmin pyytää,
että huomenna klo 8 i.p. saapuisitte Hotelli Fenniaan,
huoneeseen, jonka ovenvartia osoittaa, kun näytätte hänelle
käyntikorttinne, neuvottelemaan isänmaalle hyvin tähdellisistä
asioista.
Helsinki 26. X --16.