27.
Orell astui laatikon luo ja nosti sieltä paksun pinkan papereita
pöydälle. Päällimmäisenä oli Warénin kirje majurinna Bernerille.
-- Rouva Vahlberg. Nyt näytän teille äitinne kirjeen, niinkuin
lupasinkin. Tässä se on, olkaa hyvä. Uteliaana ja jännittynein mielin
kumartui aviopari lukemaan, päiden painuessa miltei kiinni toisiinsa.
Elisa!
Minä en jätä minkäänlaisia muistiinpanoja jälkeeni, eikä minun
elämäni yksityiskohtien tarvitsekaan tulla Sinun tietoosi; niissä
on paljon kärsimystä ja vielä enemmän yksinäisyyttä. Kokonaista
8 vuotta olen kitunut vainoojieni käsissä ja kun epäiltiin minun
tietävän enemmän kuin ilmaisin -- ja niin olikin asianlaita --
kiusattiin minua monella tapaa, mutta jaksoin kuitenkin pysyä
lujana. Vihdoin pääsin pakoon, se tapahtui v. 1901. Ymmärrät
kyllä, kuinka kiihkeästi ikävöin kotimaahan, mutta pitkä-aikainen
vankila-elämä oli opettanut minut kärsivälliseksi ja varovaksi,
senvuoksi lähdin ensin Amerikkaan, voidakseni taatummin viettää
lopun iästäni Suomessa. Möin erään keksintöni ja palasin kotiin
rikkaana miehenä. Mutta minulla ei ollut omaisia, ei ystäviä,
Sinä olit naimisissa, ja kaunis kotisi, jonka piirissä kaukaiset
onnen kangasteluni olivat viihtyneet, oli vieraan hallussa.
Toivon, ettet käsitä tätä valituksena, vielä vähemmin syytöksenä.
Vakuutan vilpittömästi, että olen iloinnut Sinun naimisiin
menostasi. Sinä kaipasit minua, sitten kadotit toivosi, mutta
luonteellasi oli joustavuutta ja elämänhalusi oli tervettä,
sanalla sanoen, Sinä olit se syvä ja rikas-sieluinen nainen,
jona aina olin Sinua pitänyt. Ymmärrän hyvin, mitä se merkitsee,
että puolisosi oli jo vanha mies -- ja jalo mies, tiedän kyllä.
Ja luulen voivani aavistaa, millä mielellä Sinä olet antanut
kotikartanosi siirtyä vieraan käteen, onnettomuuksien kohdatessa
puolisoasi. -- Täällä Luolakoskella muuten kertovat, ettet Sinä
ole käynyt täällä minun katoamiseni jälkeen. Ehkä hymyilet,
mutta niinä heikkoina hetkinä, joita minullakin tietysti
toisinaan on ollut, on tietoisuus siitä tuottanut lohdutusta
ja olen käsittänyt sen omalla tavallani. Kun olin ostanut
Luolakosken, riensin viipymättä Kustaa III:nen kammioon. Kuinka
hämmästyinkään, kun vanhasta kirjekätköstämme löysin keksintöäni
koskevat selitykset sellaisina kuin olin ne sinne kerran
jättänyt. Sinä et kaiketi tiedäkään, senvuoksi kerron. Mennessäni
Suomen Tiede-seuraan pitämään viimeistä esitelmääni, oli minulla
jo aavistus kohtalostani ja siitä syystä kätkin kirjoitelmani
pohjapaperin alle samalla kuin ilmoitin eräälle ystävälleni, että
ne olivat Sinun avullasi löydettävissä. En tiedä, mistä syystä
niiden on annettu olla rauhassa. Oliko selitykseni riittämätön?
Ehkä. Mutta en välitäkään siitä tietää, päinvastoin olen sangen
tyytyväinen, että näin on käynyt.
Nyt jätän ne sinulle toistamiseen. _Löydät Kustaa III:nen huoneen
siinä kunnossa, josta ennen haaveilimme ja kaikki minun pienet
laitokseni täällä ovat Sinulle tuttuja_.
Varmaankin Sinua hämmästyttää, miksi jätän ne juuri Sinulle,
kun kuitenkin olen jaksanut nämä pitkät vuodet pysyä poissa
luotasi ja olla haavoittamatta Sinua entisyyden muistoilla.
Lukuunottamatta sitä, että minulla ei ole niin ainoata ystävää
sekä että luotan Sinuun ehdottomasti, on vielä eräs seikka
vaikuttanut menettelyyni. Haluan lahjoittaa tämän kartanon
tyttärellesi ja pyydän, että annat teolleni suostumuksen. Samalla
haluan pitää keksintöni toistaiseksi täällä, kätkössä, jonka Sinä
tunnet ja jossa, kartanon siirtyessä tyttärellesi, ehdottomasti
tulisit käymään. Jos jättäisin salaisuuteni jollekin toiselle,
olisi minun ilmoitettava hänelle piilopaikka, tai etsittävä
uusi. En halua kumpaakaan, sillä olen tullut varovaiseksi. Yksi
ihminen riittää tämän komeron tuntijaksi, ja Sinä se olet.
Sitäpaitsi olen kirjoitelmiini liittänyt niin yksityiskohtaisen
selonteon siitä, miten Sinun on meneteltävä keksintöni suhteen,
että Sinulle ei pitäisi koitua liian suurta huolta. Mutta tee
parhaasi, Elisa. Muista, että tämä keksintö on minun suurtyöni.
Ei siksi, että olen sen tehnyt, sellainen on usein sattuman
varassa, vaan siksi, että olen jaksanut sen säilyttää omana
tietonani. Sen takia olen saanut paljon kärsiäkin.
Sinä et ymmärrä, kuinka suunnaton, mullistava merkitys sillä
on sotalaitokselle, niin suuri, että, ellei se tule isänmaani
hyväksi, saa se jäädä pimeyteen. Minulla on ollut voimaa odottaa
ja toivoa. Ehkä on pian hetki käsillä, jolloin suunnitelmani
voidaan soveltaa käytäntöön. Jännittynein mielin olen seurannut
niiden nuorten toimia, jotka nyt taistelevat Saksan riveissä
Suomen vihollista, minun vihollistani vastaan. Onnistuuko heidän
aikeensa, toteutuuko heidän rohkea unelmansa, minun unelmani? En
saa sitä enää nähdä, niin on lääkäri sanonut, mutta minä toivon
ja odotan heitä.
Ymmärrätkö yhtään, että vaikka raha ei enää merkitse minulle
mitään, vaikka kunnia olisi riistänyt vain rauhan minulta, jolla
ei enää ollut mitään odotettavaa elämältä, niin sittenkin olen
hetkittäin polttavasti janonnut tuota kunniaa. Alussa vaikenin
pelosta, kärsimäni kahdeksan vuotta olivat sen aiheuttaneet,
loppuvuosina harkinnan perusteella. Mutta tahdon, että tekoni
ja nimeni kerran tulevat kaikkien tietoon ja että muistolleni
annetaan se kunnia, mikä sille kuuluu. Sitä ajatellen poistun
levollisin mielin, jätän Sinulle hyvästit ja toivotan onnea
elämäsi illalla siitä sydämestä, joka on aina säilyttänyt kuvasi.
Arvid.
Herra Vahlbergiin oli tarttunut kuin kuume ja uteliaana alkoi hän
selailla papereita.
_Palasia Luolakosken historiasta.
Mielipiteeni ja tahtoni keksinnön soveltamisesta.
Piirustukset.
Vety (H)_
I Kaasu
II Neste
III Metalli
Herra Vahlberg käänteli Vety-teoksen lehtiä, lukien sanan sieltä
täältä. Kun hän oli ehtinyt kolmanteen osaan, huomasi hän ihmeekseen
sen kokonaan puuttuvan. Sijalle oli pantu paperi, jonka keskelle oli
suurin numeroin piirretty:
27.
Kun herra Vahlberg katsahti ylös, näki hän vaimonsa valjuna ja
uneksuvin silmin istumassa sohvalla, kokonaan tietämättömänä
ympäristöstä.
Orell, soittoniekka, oli kadonnut.