Rintamalla.
Tyynen kesä-illan läpikuultava kirkkaus syleili Missejoen
rauhoittunutta rintama-osaa. Surullisen suon lammikot, joiden pahalta
löyhkäävä, kellertävä vesi kätki myriaadittain taudinsiemeniä ja
pikkueläjiä, kiilsivät nyt lumoavina kuin lähteen silmät tuuheiden
ruohotupsujen välissä. Siellä täällä saattoi viitain lomitse erottaa
kapeat kapulakäytävät, joilta toisinaan kuului yksinäisten askelten
kopsetta; muuten olikin kaikki hiljaista.
Oli 22 p. heinäkuuta v. 1916. Päivän työ oli päättynyt ja suolla,
jossa äsken hääräili suomalaisten jääkärien vihreätakkinen parvi
turpeita kiskomassa, törröttivät nyt tyhjät työntövaunut ikäänkuin
mietteisiinsä vajonneina mustan suokuopan partaalla. Laukaustakaan
ei kuulunut. Vihollinen näytti antautuneen kesä-illan lumoihin, eikä
hautavahtien tarkkaava valvonta voinut panna merkille muuta kuin
autereisen savun keveät kiemurat jonkun viholliskämpän yllä, tai
sorsan viihdyttävän äännähtelyn joen ruohikossa.
Kompiaiset, joka kolmantena päivänä annettava lisäruoka, oli juuri
jaettu ja kämppä Untolan miehet istuivat verannantapaisella lavalla,
pureskellen hyvällä halulla juustoa ja leipää, jonka päälle he
olivat sivelleet ohuen kerroksen maukasta marmelaadia. Heidän
vihreät pukunsa olivat röhjääntyneet, jopa repeilleetkin ja heidän
känsäisissä käsissään oli työn ihoon-syöpynyttä likaa. Pari poikaa
pesi ruoka-astioitaan hiekalla ja vedellä, muutaman lätäkön reunalla
kyykistyneinä, ja vahtiin lähtijät tarkastelivat kiväärejään.
Kapulakäytävältä kuului askeleita ja jääkäri pöllähti tiheiköstä
verannalle, kädessään suuri paperitörttö.
-- Jokos lisuke on jaettu? Kuka minun osani on ottanut?
-- Tuossa on juustosi ja tupakkasi. Marmelaatisi on trinkpehherissä
hyllylläsi.
Rauhoittuneena avasi tulija törttönsä ja otti kauniin
viinimarjatertun käteensä, välkytteli sitä hetken aikaa toveriensa
himokkaiden silmien edessä ja pisti sitten tyytyväisenä suuhunsa.
-- Syöttekös te viinimarjoja, pojat?
-- Tietysti!
-- Niin minäkin.
Ja jälleen vaipui uusi terttu maiskuttelevaan suuhun.
-- Älä viisastele... Mistäs olet käsittänyt?
-- Kävinpä pionierikomppaniassa vieraisilla ja pimitin nämä kihojen
puutarhasta.
-- Etkä joutunut kiikkiin? Nehän vahtivat aarteitaan kuin
lohikäärmeet.
-- Niillä on nyt parempaa puuhaa, huomenna menee pionierikomppania
hyökkäykseen.
Penkiltä nousi kuin nakattu muuan nuori jääkäri. Hänellä oli laihat,
kulmikkaat kasvot, rohkea suu ja ihmeen luja otsa, jonka korkeuden
tumma, harjasmainen pystytukka jätti selvästi havaittavaksi. Hän
ei ollut kovin pitkä, eivätkä hänen hartiansa olleet leveät, mutta
rinta oli korkea ja omituisen pyöreä. Hänen ruskeat, palavat silmänsä
olivat harvinaisen kirkkaat.
-- Minnekä sitten? hän kysyi.
-- Sitä en tiedä, eivätkä he olleet siitä itsekään selvillä.
-- Pionierit! Ketä muita lähtee?
-- Ei ketään meikäläisiä. Pionierikomppania, joka tähän saakka on
ollut rintaman takana, viedään nyt koetukselle. Huomen aamulla
lähtevät.
-- No entä pojat? Mitä arvelevat?
-- Hurjalla päällä ovat. Ei ainakaan minun silmiini jänishousuja
osunut.
Kirkassilmäinen jääkäri astui mietteissään kämppään ja kiipesi
vuoteelleen.
Ennen pitkää hänen kuitenkin nähtiin nousevan ja kuumeen punaamin
poskin rientävän jonnekin.
Puhe oli silloin siirtynyt jo kokonaan toiseen aihepiiriin.
<tb
Hauptmanni oli riisunut takkinsa ja astui pienen pöytänsä ääressä
lueskellen saksaksi käännetyitä "Vänrikki Stoolin tarinoita", jotka
komppania oli hänelle lahjoittanut. Ovelle naputettiin ja burschi,
juoksupoika astui sisään.
-- Jääkäri Orri pyytää saada puhua herra hauptmannin kanssa.
-- On jo ilta; mitä hän tahtoo?
-- Hän sanoi asiaansa tärkeäksi.
-- Kutsu hänet sisään.
Paavo Orri astui sisään ja pysähtyi ovelle moitteettomaan asentoon.
-- No, mitä haluaisitte?
-- Pyydän lomaa, herra hauptmanni.
-- Oletteko mieletön! Mikä lomanpyynti-aika nyt on, yöllä?
-- Herra hauptmanni. Minun pitäisi lähteä aamulla varhain, enkä minä
tiennyt siitä ennemmin. Sentähden olen uskaltanut häiritä.
-- Onko teillä tärkeitä syitä?
-- Omasta mielestäni on... Olen nyt lähes vuoden ollut sotilaana,
eikä minulla vielä koskaan ole ollut lomaa. Herra hauptmanni on
ilmoittanut komppanialle, että nykyään annetaan 3 viikon lomia vuoron
perään niin monelle kerrallaan kuin riittää joukosta. Olen valmis
kokonaan luopumaan tästä, jos herra hauptmanni voisi antaa minulle
nyt neljän päivän loman.
-- Ja mihin te menisitte?
-- Pyytäisin lupaa saada ottaa osaa siihen hyökkäykseen, johon
pionierit huomenna viedään.
-- Mitä hassua! Sinnekö tekee mielenne?... Mutta ajatelkaahan nyt,
jos jokainen komppaniani mies tulisi pyytämään samaa lupaa, niin en
saattaisi siihen suostua. Enkä voi antaa yhdelle parempaa etuoikeutta
kuin toisellekaan.
Ilmeisesti hauptmanni oli tullut hyvälle tuulelle, sillä hänen
silmänsä loistivat, eikä hänen äänessään ollut tylyä sävyä.
-- Eihän herra hauptmanni muulloinkaan voi myöntää lomaa kuin
joillekuille harvoille. Enkä usko, että tänne tulee kovin moni herra
hauptmannia vaivaamaan. Se ei pälkähdä heidän päähänsä ja minä lupaan
vaieta.
Hauptmanni tarkasteli huvitettuna nuoren jääkärin moitteetonta ryhtiä
ja palavaa katsetta, joka hetkeksikään ei väistynyt, vaikka puhujan
täytyi kielitaidon puutteessa monesti hapuilla sanoja.
-- Mutta mistä te tiedätte, onko pionierikomppanian johtaja ollenkaan
suostuvainen ottamaan teitä joukkoonsa?
-- Jos herra hauptmanni antaa minulle loman, rohkenen sen lisäksi
pyytää suositusta.
-- Vai niin. Vai sillä tavalla. Kuinka olikaan nimenne?
-- Hilfsgruppenführer Orri, kolmannesta joukkueesta.
-- Ettekö juuri te viikko takaperin tuonut partiomatkalla
haavoittunutta toverianne luotituiskun läpi turvaan?
-- Minä kyllä autoin häntä, herra hauptmanni.
-- Se oli sotilaallinen teko, nuori mies.
-- Kuinka vanha te olette?
-- 21 vuotta.
-- Siviilitoimenne kotimaassa?
-- Teknillinen ylioppilas.
Hauptmanni mietiskeli vähän aikaa, rummuttaen pöytää sormillaan ja
katsoen ulos pienestä ikkunasta. Sitten otti hän kynän ja paperia.
Hetkeen ei hämärtyvässä kämpässä kuulunut muuta kuin kynän hiljainen
rapina.
-- Kas tässä. En tahdo teitä estää. Mutta muistakaa, että edustatte
komppaniaa, ja myöskin, että te olette lomalla, jolta teidän on
tultava takaisin. Ymmärrättekö?
-- Ymmärrän, herra hauptmanni.
-- Kello 8 aamulla pionierit lähtevät Zanken asemalle, josta juna vie
heidät eteenpäin. Nukkukaa yönne rauhassa, sillä tarvitsette voimaa.
Näkemiin, poikani.
-- Näkemiin, herra hauptmanni! huudahti nuorukainen. Sitten teki hän
äkki-käännöksen ja poistui varmoin askelin, hauptmannin seuratessa
hänen kulkuaan tyytyväinen hymy huulillaan.