Taas suuri hyppäys ajassa. Venäjän valtaistuimelle on vihdoin noussut
Paavali Ensimmäinen, neljänkymmenen kahden vuoden vanhana. Tukala oli
tuo pitkä odotuksen aika ollut. Hellä, jos vähän jurokin nuorukainen on
muuttunut ankaraksi, jäykäksi mieheksi, jonka kasvoista heijastaa
kaikki se katkeruus, joka hänen sielunsa on aikojen kuluessa täyttänyt.
Elämä hovissa on myöskin muuttunut. Nyt ei ole enää käskemässä nainen,
johon kaikenlaisia elementtiä on vaikuttamassa, nyt on valtaistuimella
mies, jonka edessä on polvilleen heittäydyttävä, kuten ennenmuinoin
vanhain tsaarien aikoina. Välistä kyllä vielä tuo entinen herttaisuus,
kuni aurinko syksyisellä taivaalla, pääsee pilven kolosta paistamaan,
mutta silloin kuin tuo synkkä sumu poistuu, silloin kuin keisarin otsa
kirkkaammin, hellemmin loistaa, silloin on se vaarallisin kaikista. Voi
sitä, joka ihanan auringon paisteessa unohtaa myrskyn mahdollisuuden!
Elämänsä se Siperian kaukaisilla mailla nääntyä saa.
Tämmöiseksi kuvataan yleiseen Paavali Ensimmäistä. Harvat, hyvin harvat
vaan tietävät kertoa siitä kuinka hänen oikkunsa eivät lainkaan olleet
niin silmäänpistäviä, kun hän Inkerin maaseuduilla kuleskeli
talonpoikain keskellä. Ei ole liioin annettu selitystä sille, miksikä
hän keskelle suomalaista paikkakuntaa Hatsinan kylään rakennutti
muhkean hovinsa ikävään, syrjäiseen paikkaan, jonka kuivuutta
ainoastaan pieni mitätön puro kostutteli, vieläpä otti hovinsa
palvelijoiksi ainoastaan suomalaisia.
Huomattavaa on, että hän Suomen (Finljanski) rykmenttiin otti
ainoastaan rekryyttiä Hatsinan likitienoilta ja perusti omannimisensä
(Pavlovski) rykmentin, johonka vielä tänäpäivänä otetaan ainoastaan
sellaisia jäntteröitä, keskikasvuisia miehiä, joilla nimenomaan on
suuret kasvot ja leveä, jos mahdollista vähän pysty nenä, kuten oli
Paavalilla itsellään ja kuten tiedetään suomalaisella rodulla
ylimalkaan olevan.
Pietarin päivänä vuonna 1800 vihittiin uusi Kolppanan kirkko. Se on
rakettu nelikulmaisista paksuista paasista, kuten kaikki Paavalin
rakennukset Hatsinan tienoilla. Sen korkea, suippo torni, jonka
huipussa kukko yhäti pyörähtelee mahtavasti seudun yli katsellen, on
vielä tänä päivänä matkustajan huomiota puoleensa kääntämässä. Se
muistuttaa aina jotakin salaperäistä tapausta, jonka enää tietää kertoa
vaan joku vanhus syrjäisimmässä kylässä.
Kerrotaan, että aina odottamattomien tapausten edellä tornista kuuluu
öisin hiljainen kumina, aivan kuin kellot itsekseen hiljalleen
soisivat. Kansantaru tietää vielä, että kun kirkko oli valmiiksi saatu,
huomattiin ett'ei ollut yhtään ihmishenkeä rakennettaissa menetetty,
joka muka on ihan välttämätöntä, jos kirkolle menestystä toivoo. Mutta
kun kirkon vahti ensi kerran oli tuon salaperäisen kuminan kuullut ja
sen tähden yöllä kirkkoon meni, sanotaan kirkonhaltijan hänelle
kamealla äänellä huutaneen:
"Rakennettaissa en ole yhtään ihmissielua saanut, mutta kerran tulee se
Pietarin päivä, jolloin maa koko kirkon jumalanpalveluksen aikana
nielee syvyyteensä."--
Paaritsan kylässä Kolppanan seurakuntaa on veroton maatila, joka nyt on
lohottu kolmeen osaan. Tämän maatilan omistajia kutsutaan vielä tänä
päivänä "kuninkaan braatoiksi". Suvun vanhimman hallussa on vielä
Paavali keisarin omakätisiä kirjoituksia 13 ja 31 päivältä Lokakuuta
1799, joilla hän lahjoittaa tämän maatilan Kaarle Jordaninpojalle
Sykiäiselle ikuiseksi omaisuudeksi, vapauttaa hänet vaimoineen,
lapsineen kaikista veroista, vieläpä pojat sotapalveluksestakin.
Yleiseen nimitetään heitä nykyjään Lokottajiksi, jonka haukkumanimen
Kaarle ukko kuuluu saaneen siitä, että hän oli naapuriensa puolesta
puhua "lokottanut" herroja vastaan.
Lyngällään on jo se rakennus, jossa Paavalin sanotaan usein vieraissa
käyneen, ja joll'ei muistoa olisi jälellä, ei voisi aavistaakaan, että
noitten köyhien talonpoikain isoisä oli aina ollut tervetullut keisarin
hoviin ja saanut keisaria "braatikseen" nimittää--kuten kerrotaan.