Kosken yllä sumua vaan,[8]
aamun taivaalla vaalea kajo.
Pakkanen jäätää kyyneleen
raukee öisten kiihkojen ajo.
Kunne käännyn ja katselen,
lunta ja jäätä silmäni kohtaa.
Ikkunarivistä tehtaiden
niinkuin jäätynyt valo hohtaa.
Kuin ei elämää, onnea ois,
mikään syntiä, rikosta täällä.
Haipuu pois kuin unta ois —
totta on: vaellus ikijäällä.
Oi, sano kulta, etkö vois
mua viedä kauas pois?
Miss' aina ruusut kukkivat,
sypressit seisoo varjoisat,
oi, kaunis kultani, etkö vois
mua viedä sinne pois?
Ja sano, kulta, etkö vois,
mua siellä lempiä?
kun rypäleet hohtaa kultana,
tulikärpäset leijaa illalla,
oi, etkö, rakkaani, mulle sois
syysonnea myöhäistä?
Niin, jos mua rakastaisit vaan
vois siirtyä vuoretkin!
Kun on kuin auerta enkeli
tekis taivaasta maahan sillaksi,
jo helly, ainoa, rukoillaan,
vois muuttua kumpikin.