Rauhaa sielussani kummeksuin
olivien siimeksessä yksin kuljen.
Unelmissa avoin onnin uinun,[3]
tuhattuoksuin tulviessa silmät suljen.
Kun ne jälleen hiljaa aukasen,
todellisuus samaa on jo unta.
Orvieto valkoutujen
vöistä nousee tarun kuni valtakunta.
Ilman aallot tänne kannattaa
iltasoiton uomasta niin hartaan, vienon.[4]
Kohta polku tummat varjot saa,
kuun jo näen tuolla, kalvaan, hienon.
Varjoin takaa silloin sukeltaa
unelmani täynnä lihaa, verta.
Kerran tuska täyden mitan saa
lempii kaksi onnellista kerta.