Väsyneellä kertojalla on suuri kiusaus lopettaa tarinansa
maanjäristykseen, joka nieli Plumfieldin ympäristöineen päivineen
niin syvälle maan poveen, ettei kukaan koskaan löytäisi siitä
jälkeäkään. Mutta moinen melodramaattinen loppu saattaisi järkyttää
ystävällisiä lukijoita, siksi hillitsen itseni ja vastaan
todennäköiseen kysymykseen: "Mitä heistä lopulta tuli?" toteamalla
lyhyesti, että kaikki avioliitot onnistuivat.
Pojat menestyivät kukin kutsumuksessaan, samoin tytöt, sillä Bess
ja Josie saavuttivat kunniaa taiteilijoina ja löysivät aikaa myöten
itselleen hyvän elämäntoverin. Nan jäi naimattomaksi, hän oli
ahkera, reipas ja itsenäinen nainen ja pyhitti elämänsä kärsiville
sisarilleen ja heidän lapsilleen löytäen tässä todella naisellisessa
työssä pysyvän onnensa.
Dan ei mennyt koskaan naimisiin, vaan eli valitun kansansa
keskuudessa urheata ja hyödyllistä elämää, kunnes hänet ammuttiin
puolustustaistelussa ja hän sai vihdoin nukkua rakastamansa vihreän
luonnon helmaan, kultainen hiuskiehkura rinnallaan ja kasvoillaan
hymy, joka näytti kertovan, että Aslaugan ritari oli suorittanut
viimeisen taistelunsa ja oli turvassa.
Pumpusta tuli raatimies ja hän kuoli äkkiä halvaukseen erään julkisen
juhla-aterian jälkeen. Doll oli hieno seurapiirileijona, kunnes
tuhlasi rahansa loppuun, jolloin hän sai lahjojensa mukaisen toimen
räätälinliikkeessä. Demistä tuli kustannusliikkeen osakas ja hän
sai eläessään nähdä nimensä liikekilvessä. Ja Rob oli professorina
Laurencen jatko-opistossa.
Mutta Ted jätti heidät kaikki varjoon, sillä hänestä tuli lahjakas
ja kuuluisa pappi hämmästyneen äitinsä suureksi iloksi. Kun nyt
on koetettu tyydyttää kaikkia: on monta avioliittoa, vain muutama
kuolemantapaus ja niin runsaasti elämäniloa kuin asioiden luonteva
järjestys suinkin sallii, niin vaietkoon soitto, sammukoot valot ja
laskeutukoon esirippu Marchin perheen eteen ikuisiksi ajoiksi.