Sillä aikaa kun matkustajat asettuivat taloksi ja rehtorin rouva
pujottautui parhaaseen pukuunsa, Josie juoksi puutarhaan poimimaan
kukkia morsiamille. Jännittävien vieraiden odottamaton tulo oli
kiihdyttänyt haavemielisen tytön pois tolaltaan, hänen päänsä oli
täynnä sankaritekoja ja dramaattisia kohtauksia, samalla kun häntä
askarrutti naisellinen kysymys, aikoivatko morsiamet esiintyä
hunnuissaan. Hän seisoi tuuhean valkoisen ruusupensaan vieressä ja
valikoi kauneimpia ruusuja, jotka aikoi sitoa valkoisella nauhalla
kimpuiksi ja asettaa uusien serkkujensa peilipöydille. Kesken
puuhansa hän kuuli askelia ja näki veljensä tulevan polkua pitkin
käsivarret ristissä, pää painuksissa ja kasvoilla hajamielinen ilme.
-- 'Sinua odotan', sanoi Josie ja hymyili ymmärtäväisesti imien
peukaloaan, johon ruusunpiikki oli pistänyt.
-- Mitä sinä täällä teet, kujeilija, kysyi Demi, joka pikemmin tunsi
kuin näki, että joku oli häirinnyt hänen haaveitaan.
-- Poimin kukkia morsiamille. Eikö olisi mukavaa jos sinullakin olisi?
-- Morsian vai kukka? kysyi Demi tyynesti, mutta katseli äkkiä
kiinnostuneena ruusupensasta kuin jotakin hyvin harvinaista ilmiötä.
-- Molemmat. Jos hankit itse toisen, saat toisen minulta.
-- Jospa voisinkin, sanoi Demi poimien ruusunnupun ja huokaisten niin
syvään, että Josien sydän heltyi.
-- Mikset sitten tee jotakin? Nyt sinun on toimittava, jos ylipäänsä
aiot. Hän lähtee pian pois ainaiseksi.
-- Kuka? Demi kiskaisi irti puoleksi auenneen nupun ja oli niin
hämmentyneen näköinen, että Josieta nauratti.
-- Älä ole olevinasi. Tiedät ihan hyvin, että tarkoitan Alicea.
Ja Demi, minä tahtoisin auttaa sinua. Nämä kihlaukset ja häät ja
muut ovat niin jännittäviä, etten millään antaisi yksienkään mennä
sivu suun. Ota sinä vaarin minun neuvostani, puhu kuin mies suusi
puhtaaksi ennen kuin Alice lähtee.
Pikku sisko puhui niin tärkeänä ja tosissaan, että Demiä nauratti,
mutta neuvo oli erinomainen, sillä se sopi täsmälleen hänen omiin
mietteisiinsä. Siksi hän ei härnännyt tyttöä kuten tavallisesti, vaan
sanoi:
-- Kun kerran olet noin viisas lapsi, niin vihjaisepa vielä, miten
minä puhun 'suuni puhtaaksi'.
-- Hyvänen aika, onhan niitä tapoja. Näytelmissä kosijat polvistuvat,
mutta se on kamalaa, jos heillä on pitkät jalat. Ted ei milloinkaan
polvistu kunnolla, vaikka harjoitan häntä tuntikaupalla. Jos tahdot
olla hyväntuulinen ja leikkisä, voit sanoa: "Tule omakseni, tule
omakseni", niin kuin vanhus, joka heitti kurkkuja aidan yli rouva
Nickelbylle, tai sitten voit kirjoittaa jotakin runosotkua. Sitähän
olet koettanutkin tietääkseni.
-- Ole vakavissasi, Josie! Minä rakastan todella Alicea ja luulen,
että hänkin tietää sen. Tahtoisin sanoa sen hänelle, mutta minua
pökerryttää jo pelkkä ajatus.
Demi koetti puhua selkeästi, mutta unohti hämmennyksissään
arvokkuutensa ja tavanomaisen pidättyvyytensä niin, että nöyrtyi
kysymään pikku siskoltaan, kuinka olisi parasta kosia. Onnellisten
morsiusparien tulo ja myös Alicen loistava puhe kevätjuhlassa olivat
kiirehtineet hänen ratkaisuaan. Daisy oli tavallisesti Demin uskottu,
mutta nyt sisarella oli omat murheensa, ja Demistä olisi ollut
sydämetöntä kertoa hänelle toiveistaan.
Josie ja ruusupensas näyttivät tulleen kohtalon sormena Demin tielle,
ja hän turvautui pikku sisareensa kuin hukkuva oljenkorteen.
-- Ehkä minä kirjoitan hänelle, hän aloitti hitaasti hetken vaitiolon
jälkeen.
-- Minä keksin keinon, oikein hienon keinon, huudahti Josie äkkiä
hyppien. -- Se sopii hänelle erinomaisesti ja myös sinulle, koska
olet runoilija.
-- Mitä sinä keksit? Älä viitsi pilailla, rukoili ujo kosija
innoissaan, mutta hän pelkäsi hiukan tuota teräväkielistä naissuvun
edustajaa.
-- Se oli eräässä Edgeworthin kertomuksessa. Mies lähetti valitulleen
kolme ruusua: nupun, puoleksi puhjenneen ja aivan aukinaisen. En
muista minkä tämä valitsi, mutta Alice tietää, sillä hän oli mukana
kun se luettiin. Tässä on kaikki mitä tarvitset. Nuput sinulla jo
on. Taita nyt kaunein ruusu minkä löydät, niin minä sidon ne ja vien
hänen huoneeseensa. Hän tulee Daisyn luo pukeutumaan, niin että
kaikki sujuu kuin rasvattu.
Demi tuumi hetken, ja sitten hänen kasvoilleen levisi hymy, ja hän
liitti Josien kädessä olevaan kimppuun auenneen ruusun.
Ihastuksissaan siitä, että sai olla mukana näin romanttisessa
jutussa, Josie sitoi varret yhteen. Sillä välin Demi kirjoitti
korttiin:
"Rakas Alice! Tiedät mitä nämä kukat tarkoittavat. Tahdotko
kiinnittää yhden tai kaikki rintaasi tänä iltana? John."
Antaessaan sen sisarelleen hän sanoi niin että tyttö tunsi tehtävänsä
tärkeyden:
-- Luotan siihen, ettet nyt kujeile, Josie. Tämä on minulle tärkeä
asia.
Josie lupasi ja juoksi täyttämään tehtäväänsä. Demi jäi haaveilemaan
ruusujen keskelle.
Hymy ja kyynelet vuorottelivat Alicen kasvoilla, kun hän luki kukkien
mukana tullutta viestiä ja mietti, mitä siihen vastaisi. Hiukkaakaan
epäröimättä hän tiesi mitä olisi halunnut vastata, mutta velvollisuus
pidätti häntä. Kotona oli sairas äiti ja vanha isä, siellä tarvittiin
häntä ja rahallista apua. Hitaasti hän pani syrjään täysin puhjenneen
ruusun istuessaan peilin edessä tuumimassa elämän suurta kysymystä.
Olisiko oikein pyytää Demiä odottamaan ja sitoa hänet lupauksella?
Vai olisiko parempi olla edes ilmaisematta hänelle rakkauttaan? Demi
oli nuori ja saattoi unohtaa, ja hän itse ehkä pystyisi paremmin
täyttämään velvollisuutensa, jos malttamaton sulhanen ei odottaisi
häntä. Silmiä hämärsi ja käsi viipyi ruusunvarressa, kun hän asetti
puoleksi puhjenneen ruusun jo avoimen viereen ja mietti saattoiko
panna edes nuppua rintaansa. Se näytti hyvin kalpealta toisten
rinnalla, ja oli väärin antaa vähän toiveita, ellei kerran enempää
voinut.
Istuessaan siinä mietteissään ja alakuloisena hän kuuli Daisyn
ja tämän äidin juttelevan viereisessä huoneessa. Kaikkialla oli
hiljaista, ja avonaisista ikkunoista äänet kantautuivat niin
selvästi, että hänen oli mahdotonta olla kuulematta. Muutaman hetken
perästä hän ei enää saattanut vetäytyä pois, sillä he puhuivat
Demistä.
-- Kyllä Ludmilla on kiltti, kun toi meille kaikille oikeata
kölninvettä! Se virkistää näin väsyttävän päivän jälkeen. Johnkin
taisi saada pullollisen?
-- Niin sai. Näitkö miten hän hypähti pystyyn, kun Alice lopetti
puheensa päättäjäisissä? Hän olisi mennyt päätä pahkaa Alicen luo,
ellen minä olisi pidättänyt häntä. Enkä ihmettele, että hän oli ylpeä
ja hyvillään. Minäkin taputin käsineeni melkein riekaleiksi enkä edes
muistanut, että vastustan naisia puhujalavalla.
-- Onko John puhunut sinulle mitään?
-- Ei, ja arvaan kyllä miksei. Hän pelkää pahoittavansa minun
mieleni. Vaikka se on kyllä erehdys. Mutta minä tiedän hänen tapansa
ja toivon, että hänelle kävisi hyvin.
-- Hyvin hänen käykin. Ei kukaan täysjärkinen tyttö antaisi
rukkasia Johnille, vaikkei hänestä milloinkaan tule rikasta. John
kertoi muuten eilisiltana, mitä hän teki rahoillaan. Hän lähetti
Barton-raukan sairaalaan ja maksoi kulut, kunnes miehen silmät oli
pelastettu -- se oli aika kallis juttu. Mutta Barton kykenee nyt
työhön ja voi huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Hän oli epätoivon
partaalla, sairas ja köyhä. Kun John sai tietää asiasta, hän antoi
jokaisen penninsä eikä kertonut edes minulle ennen kuin pakotin hänet
siihen.
Alice ei kuullut mitä Daisy vastasi, sillä onnen tunne valtasi hänet,
ja päättävästi hän kiinnitti rintaansa ruusun.
Meg-rouva puhui yhä Johnista.
-- Jotkut sanoisivat, että hän menetteli tyhmästi ja
ajattelemattomasti, koska ei itsekään ole varakas, mutta minusta
hänen ensimmäinen sijoituksensa on hyvä ja varma, sillä se joka antaa
köyhille, lainaa Jumalalle. Ja minä olin niin tyytyväinen ja ylpeä
hänestä, etten tahtonut pilata asiaa tarjoamalla hänelle rahaa.
-- Luulen ettei hän puhu mitään Alicelle, koska hänellä ei ole mitään
tarjottavana. Mutta hän unohtaa, että rakkaus sinänsä on kaikki. Ja
tiedän että kuka tahansa nainen olisi iloinen hänen rakkaudestaan.
-- Niin, siltä minustakin aikoinaan tuntui, ja olin valmis tekemään
työtä ja odottamaan oman Johnini kanssa ja hänen puolestaan.
-- Niin Alicekin odottaa, ja toivottavasti heidän asiansa selviää.
Pitäisitkö sinä siitä, äiti?
-- Kaikesta sydämestäni, sillä parempaa tyttöä ei ole. Juuri hänen
laistaan vaimoa olen pojalleni toivonut, enkä aio menettää häntä,
mikäli se minusta riippuu. Alicen sydämeen mahtuvat kyllä sekä
rakkaus että velvollisuus. Ja Alicen ja Johnin on helpompaa odottaa
yhdessä -- sillä odotettava heidän tietenkin on.
Alice ei kuullut enempää, hän sulki ikkunansa kasvot loistaen vaikka
hiukan syyllisyydentuntoisena. Koko asia näytti nyt toiselta kuin
ennen. Hän tunsi itsekin, että hänen sydämensä oli kyllin avara sekä
rakkaudelle että velvollisuudelle. Hän tiesi, että äiti ja sisar
toivottaisivat hänet tervetulleeksi. Hän muisti Daisyn kohtalon,
Natin koettelemukset, pitkän odotuksen ja ehkä ikuisen eron --
kaikki nuo asiat tulivat niin elävästi mieleen, että oli julmaa
olla varovainen ja sulaa hulluutta uhrautua. Siinä miettiessään hän
pani nupun puoleksi auenneen viereen. Ja hetken perästä hän suuteli
auennutta ruusua ja liitti senkin kielittelijäkimppuun tuumien
itsekseen juhlallisesti kuin valaa vannoen:
-- Haluan rakastaa Johnia ja tehdä työtä ja odottaa hänen kanssaan ja
hänen puolestaan.
Oli hyvä, ettei Demi ollut saapuvilla, kun Alice pujahti alas
liittyäkseen vieraisiin, joita pian alkoi virrata taloon. Hänen
tavallisesti mietteliäistä kasvoistaan säteilevä ilo ei herättänyt
kummastusta, koska kaikki onnittelivat häntä puheesta, ja hämminki,
jonka saattoi nähdä aina uuden herraryhmän lähetystössä, meni pian
ohi, kun kukaan heistä ei huomannut hänen rinnassaan olevia kukkia.
Demi oli opastanut muutamia arvohenkilöitä ympäri opistorakennusta
ja auttoi isoisäänsä pitämään heille seuraa keskustelemalla
Pestalozzista, Fröbelistä ja muista, jotka hän olisi kernaasti
lähettänyt Punaisen meren pohjaan. Viimein hän luotsasi
'vaikutusvaltaiset ja kunnioitettavat herrat' onnellisesti
Plumfieldiin ja laski heidät maihin setä ja täti Bhaerin eteen.
Nämä ottivat vieraat juhlallisesti vastaan, professori paistoi
hyväntahtoisuutta kaikkia ja kaikkea kohtaan ja rouva hymyili
puristaessaan kättä toisensa jälkeen koettaen sivuuttaa huomiotta sen
ikävän tosiasian, että mahtipontinen professori Plock oli leiriytynyt
hänen samettisen juhlapukunsa laahukselle.
Syvästi huoaten Demi katseli ympärilleen nähdäkseen Alicen. Tuntui
mahdottomalta noin vain käden käänteessä keksiä valkopukuinen
tyttö joukosta, joka tunkeili vastaanottohuoneissa, hallissa ja
kirjastossa, mutta Demin silmät kääntyivät kuin magneettineula juuri
siihen nurkkaan, missä tumma palmikkokruunuinen pää kohosi -- hänen
mielestään kuningatarmaisena yli ympäröivän joukon.
Oli, oli Alicella kukka povellaan: yksi, kaksi, voi ihanaa näkyä!
Kaiken tämän Demi erotti halki suuren huoneen, ja hän huokasi niin
syvään, että neiti Perryn käherretty leikkotukka heilui. Avonaista
ruusua ei näkynyt, sillä pitsin poimu peitti sen. Ehkä olikin hyvä,
että onni tuli asteittain, muuten Demi olisi saattanut ällistyttää
vieraita hyökkäämällä suin päin epäjumalansa luo, sillä nyt ei ollut
Daisya pitelemässä takin liepeestä.
Muuan komea nainen, joka halusi tietoja, kävi Demin kimppuun tänä
tärkeänä hetkenä, ja pojan täytyi pakottautua esittelemään hänelle
merkkihenkilöitä. Totisesti Demi oli kärsivällinen kuin pyhimys,
mutta hänen ajoittainen hajamielisyytensä ja epäjohdonmukaisuutensa
saivat tuon kiittämättömän lesken kuiskaamaan ensimmäiselle
ystävälleen, jonka tapasi Demin päästyä livahtamaan:
-- En näe missään viiniä, mutta nuori Brooke on aivan varmasti
ottanut liikaa. Hän käyttäytyi kyllä moitteettomasti, mutta oli
selvästi hiukan päissään.
Ja niin hän todella oli, vaikka sen oli aiheuttanut jalompi viini
kuin se mikä kimalteli päivällislaseissa. Kun Demi selvisi naisesta,
hän kääntyi taas etsimään Alicea saadakseen kuulla edes yhden sanan
tämän suusta. Hän näki tytön seisovan pianon luona selaamassa
nuottivihkoa ja juttelemassa muutamien herrojen kanssa. Kätkien
intonsa Demi luovaili lähemmäksi valmiina astumaan esiin heti kun
onnellinen hetki koittaisi, ja hän panetteli kaiken aikaa mielessään
vanhoja ihmisiä, joiden piti itsepintaisesti ahdistaa nuoria sen
sijaan että istuisivat järkevästi ikäistensä seurassa. Vanhemmat
vetäytyvät vihdoinkin pois, mutta heidän tilalleen tuli heti kaksi
innokasta nuorukaista, jotka pyysivät neiti Heathia kanssaan
Parnassoon tanssimaan. Demi himoitsi heidän vertaan, mutta rauhoittui
kun kuuli Pumpun ja Dollin puhuvan Alicen kanssa tämän kieltäydyttyä.
Pumppu sanoi:
-- Ajattele, minä olen täysin kääntynyt yhteisopetusaatteeseen ja
toivoisin melkein että olisin jäänyt tänne. Kreikkakin tuntuu varmaan
helpommalta, kun näkee sieviä tyttöjä sen kimpussa.
-- Niinpä niin, pahus vie! Meidän poikien on pakko katsoa eteemme,
tai te tytöt nappaatte kaikki palkinnot meidän nenämme edestä. Sinä
olit suurenmoinen tänään, piti kuunnella joka sanaa, vaikka oli
niin kuumakin, että olisin varmasti livistänyt, jos joku muu olisi
esiintynyt, Doll koetti olla kohtelias ja osoitti todella liikuttavaa
ihailua. Hänellä oli ollut niin kuuma, että kaulus oli pehmennyt,
kihara tukka suoristunut ja hansikkaat menneet pilalle.
-- Opistossa on kyllä tilaa kaikille. Jos te vain jätätte meille
kirjat, niin me luovutamme mielellämme teille pallopelit, soutamisen,
tanssimisen ja hakkailun, jotka näyttävät teistä olevan pääasia,
vastasi Alice suloisesti.
-- Nyt sinä olet julma! Ei aina voi ahertaa, ettekä te
tytötkään näytä panevan pahaksenne noita viimeksi mainitsemiasi
opiskelunhaaroja, sinkosi Doll.
-- Jotkut harrastavat kyllä niitä ensimmäisinä vuosinaan. Mutta
myöhemmin lapsellisuudet jäävät. Älkää antako minun estää teitä
lähtemästä Parnassoon, ja hymyillen Alice nyökkäsi hyvästiksi
pojille, jotka katkerasti tunsivat olevansa vielä kovin nuoria ja
kokemattomia.
-- Siitä sait, Doll. Parasta olla ryhtymättä suukopuun tuollaisten
tyttölasten kanssa, sanoi Pumppu laahustaen tiehensä hiukan liian
kylläisenä.
-- Olipas tyttö kirotun ivallinen! Eikä varmaan ole paljonkaan
vanhempi kuin me. Tytöt kehittyvät aikaisemmin, mutta ei hänen silti
olisi tarvinnut kohdella meitä kuin isoäiti, mutisi Doll tuntien
uhranneensa karitsansa perin kiittämättömän Athenen alttarille.
-- Mennään hakemaan jotain syötävää. Minä olen väsynyt paljosta
puhumisesta. Vanha Plock sai minut käsiinsä ja pani pääni pyörälle
Kantilla ja Hegelillä ja muilla suuruuksilla.
-- Lupasin Dora Westille tanssittaa häntä vähän. Katsotaan missä hän
on. Dora on mukava pikku otus ja hänelle riittää, kunhan pysytään
tahdissa.
He löntystivät käsikoukkua tiehensä ja jättivät Alicen lukemaan
nuotteja, niin kuin seuraelämä ei häntä ensinkään viehättäisi. Kun
hän kumartui kääntämään lehteä, pianon takana seisova nuori mies
näki avonaisen ruusun ja mykistyi onnesta. Hän tuijotti sitä hetken
ja syöksyi sitten pianon viereen ennen kuin uusia kiusanhenkiä
ilmestyisi.
-- Alice, ihan tottako, ymmärsitkö? Kuinka voin kiittää sinua,
sammalsi Demi kumartuen muka katsomaan laulua, vaikka ei nähnyt
ainoatakaan nuottia tai sanaa.
-- Ei, älä nyt! Me olemme vielä liian nuoria ja meidän täytyy
odottaa. Mutta minä olen hyvin onnellinen, John!
Ties mitä olisi voinut tapahtua tämän kuiskauksen jälkeen, ellei Tom
Bangs olisi hyökännyt Demin ja Alicen luo huomauttaen iloisesti:
-- Musiikkia, se on hyvä keksintö! Väki harvenee ja täällä tarvitaan
jotain virkistystä. Korvissa ihan surisee se tieteellinen sekasotku,
jota olen kuunnellut koko päivän. Laula tämä sievä skotlantilainen
laulu, Alice.
Demi murjotti, mutta Tom ei sitä huomannut, ja Alice arveli,
että laulu voisi kelvata vaikeasti kätkettävien tunteiden
varaventtiiliksi. Hän istuutui pianon ääreen.