AINA (nousee puoliksi). Nopeammin! Heti! Muuten en jaksa. Heti!
PENTTI. Isä on antanut kuuluttaa minut — Emma Liinaharjun kanssa.
AINA. Pentti — sinä —! (Ottaa kiinni Pentistä ja tuijottaa häneen
kauhun valtaamana. Ottaa sitten äkkiä päästään kiinni ja huudahtaa).
Apua!
PENTTI (nousee). Aina!
AINA (nousee ylös uunin puolelta). Apua! Apua! — Murhaaja! Sinä
julmuri olet murhannut Pentin!
PENTTI. Jumalan tähden, Aina!
AINA. Pois! Älä tule! (Pakenee ovelle päin). Sinä julma mies! Miksi
tapoit Pentin?
PENTTI (vetäytyy kirjoituspöydän luo). Kauheata!
Rouva Airola, Erkki Koljas ja Eevi syöksyvät sisään.
ROUVA AIROLA. Herra varjelkoon! Aina ylhäällä!
ERKKI KOLJAS. Mitä on tapahtunut?
EEVI. Voi jumala! Pentti täällä!
AINA. Katsokaa! Tuo mies — Pentti istui tuossa — tuo mies tuli —
murhasi Pentin —
ROUVA AIROLA. Jumala meitä armahtakoon! Aina!
AINA (menee sohvan luo, polvistuu ja syleilee tuolia). Minun rakas
Penttini! Miksikä sinut sillä tavalla murhattiin!
Hyväilee tuolia.
ROUVA AIROLA (tulee Ainan viereen). Rakas Aina! Oma Ainani! Etkö tunne
minua? Nouse ylös! Tule huoneeseesi!
AINA. Tässä hän on — mutta kuollut.
PENTTI. Minä onneton!
ROUVA AIROLA. Lapsi kulta — lapsi kulta!
AINA (nopeasti Erkki Koljaan luo). Te olette kerran antanut minulle
siunauksenne. Iskekää piiskalla rautakuula tuon murhaajan päähän.
Te voitte. Iskekää!
ROUVA AIROLA. Aina! Aina!
EEVI. Aina! Tule huoneeseesi! — Täti! Viekäämme hänet pois! Ehkä lepo
on hänelle paras!
ROUVA AIROLA. Niin! Tule, Aina!
AINA. Pakoon! — Niin — mennään vaan pakoon!
Rouva Airola ja Eevi vievät Ainan pois.
PENTTI. Isä! Oletteko tyytyväinen?
ERKKI KOLJAS. Olen — jos tämä oli sinun viimeinen tyhmyytesi.
PENTTI (syöksähtää isänsä luo). Jumal'auta! — Voit varmasti uskoa,
että tämä oli — viimeinen ja — ratkaiseva.
ERKKI KOLJAS. Näytä myöskin, että mies seisoo sanojen takana!
PENTTI (nauraa katkerasti). Juuri sitä aijonkin! (Raivostuneena).
Ettekö usko, että minä tämän jälkeen pystyn johonkin — pystyn vaikka
mihin!
ERKKI KOLJAS. Mitä tarkotat?
EEVI (tulee nopeasti). Pentti! Hevonen valjaisiin! Joutuin! Apua
hakemaan!
PENTTI. Kyllä. (Mennessään isälleen). Tarkotin vaan että — huomenna
lähdetään Ylimaahan — häitä viettämään!
Menee.
Esirippu.
Neljäs näytös.
Sama huone kuin ensimäisessä ja toisessa näytöksessä. Ilta.
Kattolampussa ja uunissa tuli.
ERKKI KOLJAS (istuu keinutuolissa, nojaten leukaansa paksuun keppiin,
jota aina käyttää tukenaan liikkuessaan, Kohoaa hitaasti. Katselee
ympärilleen kärsimättömänä. Nousee raskaasti ja menee katsomaan
kelloa). Hm!
Aikoo vasemmalle.
PALVELUSTYTTÖ (tuo lampun peräpöydälle).
ERKKI KOLJAS. Eikö Eevi ole vielä tullut?
PALVELUSTYTTÖ. Tuli juuri. — Tuossa hän on.
Eevi tulee vasemmalta.
Palvelustyttö menee.
ERKKI KOLJAS. No?
EEVI. Täti tulee heti.
ERKKI KOLJAS (menee keinutuoliin). Sanoit kai, etten vielä voi liikkua
ulkona. Muuten kyllä olisin mennyt hänen luokseen.
EEVI. Sanoin.
ERKKI KOLJAS (istuu). Ääh! — Hän oli kai tyytyväinen, että juuri Pentin
häämatkalla minulle sattui tämä vaurio?
EEVI. Isä! — Kuinka voit tädistä sellaista ajatella?
Istuu oikealle.
ERKKI KOLJAS. No, no! Eipä ilmankaan! — Sitä kirottua tyhmyyttä, että
silloin annoin ohjakset Pentin käteen, saan nyt katua lopun ikäni.
EEVI. Sitä minäkin pahoin pelkään.
ERKKI KOLJAS (katsoo Eeviä). Ettäkö —?
EEVI. Että hän kyllä ajaa kumoon kaikki tyynni.
ERKKI KOLJAS. Hm!
Äänettömyys.
EEVI. Minä sain äsken vastauksen Liinaharjusta.
ERKKI KOLJAS. No, lupaako Emma tulla kotia?
EEVI. Ei. — Hänen veljensä kirjoittaa, että niinä viikkoina, kun Emma
oli täällä, tapasi hän miehensä vain pari kertaa. Toisen kerran
kilpa-ajoissa ja toisen kerran eräänä sunnuntaina päivällispöydässä,
jolloin Pentti oli päihtyneenä. Ja ettei Emma tule Koljaalle ennen
kun Pentti itse menee noutamaan häntä.
ERKKI KOLJAS. Vai niin! No, olkoon Emma Liinaharjussa, siksi kun
täällä saadaan rauha maahan. — Oliko pastorska taipuvainen?
EEVI. Täti kyllä mielellään muuttaa pois — nyt kun Aina on parantunut.
Sanoi muuten, että Aina saa päättää.
ERKKI KOLJAS. Ja hän?
EEVI. Aina ei ollut kotona. Hän on tuolla opettajattaren luona. Sittenpä
saadaan kuulla, kun täti tulee.
ERKKI KOLJAS. Juuri heidän tähtensä Pentti ei viihdy koko tässä kylässä.
EEVI. Niinkö luulette?
ERKKI KOLJAS. Minä uskon, että kaikki olisi nyt hyvin, jos vaan kauppa
silloin olisi saatu valmiiksi. Siksipä pitääkin sen tapahtua nyt! Vielä
tänä iltana. —
EEVI (nousee). Voihan sitäkin koettaa.
Menee peräpöydän luo. Ottaa lampun ja vie sen työpöydälleen.
Alkaa ommella.
ERKKI KOLJAS. Pentin hurjasta ja tuhlaavasta elämästä kerrotaan kamalia
juttuja. Jos ne ovat kaikki tosia, niin —
EEVI. Minä pahoin pelkään, että niin on laita.
ERKKI KOLJAS. Sinäkin? — Hm! — Jos ne ovat tosia, niin — sitten se ei
olekaan enään pelkkää kevytmielisyyttä. — Hevi! Mitä sinä uskot?
EEVI. Minä uskon, että se on tahallista hurjuutta.
ERKKI KOLJAS. Mietittyäkö — arvelet? Tyhmyyttä se on! Sokeutta!
Ainoastaan sokea voi laskea sellaisella huimuudella kohti turmiotansa.
EEVI. On kai siinä sitäkin jo. — Vauhti sokaisee.
ERKKI KOLJAS. Jo? — Etkö usko, että aluksi —?
EEVI. En.
ERKKI KOLJAS (katselee Eeviä pitkään. Nousee). Minä sanon sinulle
jotakin. — Silloin — siellä pastorskan luona — kun se kohtaus sattui —
sanoi Pentti minulle: "ettekö usko, että minä tämän jälkeen pystyn
johonkin — pystyn vaikka mihin!" — Silloin luulin hänen tarkottavan
aivan toista. Minä unohdin koko jutun. Mutta nyt, viime päivinä on se
uudestaan tullut mieleeni, yhä useammin ja useammin. Se on alkanut
vaivata minua. — Mitä sinä ajattelet siitä?