AINA. Se vaan tuntui siltä äsken. — Anna minulle kätesi, äiti! Kas niin!
Näin on hyvä.
ROUVA AIROLA (panee toisen kätensä Ainan otsalle). Ehkä sinä väsyit,
kun lähdit yksin yrittelemään liikkeelle.
AINA. Sinun kätesi on viileä.
Sulkee silmänsä.
Äänettömyys.
AINA. Äiti! Kuka kertoi, että koululapset ovat rakentaneet lumilinnan?
ROUVA AIROLA. Ovatko he rakentaneet lumilinnan?
AINA. Niin on joku kertonut. En muista kuka. — Sanottiin, että se on
korkeampi kuin meidän vanha kirkkomme. Ja tehty aivan pikkuisista
lumipalloista.
ROUVA AIROLA. Missä se sellainen olisi?
AINA. Koljaan pihassa. — Pitäisi sen näkyä tuosta akkunasta.
ROUVA AIROLA. En minä ole siellä mitään huomannut. Ja mitenkä lapset
voisivat niin suurta linnaa rakentaa!
AINA. Kyllä lapset voivat. Monta pikku kättä voi paljon.
ROUVA AIROLA. Aina kulta — en minä ole siellä mitään nähnyt.
AINA (avaa silmänsä). Etkö? (Hymyilee). Se on sitten kai ollut unta.
ROUVA AIROLA. Niin kai! Se on vaan ollut pikku Ainan unilinna.
AINA. Sepä oli vahinko. — Voit ottaa jo kätesi pois.
ROUVA AIROLA. Tahtoisitko jotakin? Tekisikö mielesi mitään?
AINA. En tiedä. Koetan ajatella. — Kuka nyt on opettajana minun
koulussani?
ROUVA AIROLA. Etkö muista enään? Sama, joka oli sinun edelläsi.
AINA. Vai hän! — Hän on hyvä opettaja. — Kulkevatko lapset tästä ohi
yhtä iloisina kuin ennenkin?
ROUVA AIROLA (hymyilee). No, niinkuin varpusparvi ne pyryyttävät
toisinaan.
AINA. Sepä hauskaa! — En ole heidän menoansa kuullut pitkään aikaan.
ROUVA AIROLA. Olen joskus kävellyt tuonne tielle vastaan ja hillinnyt
heitä, etteivät häiritsisi sinua.
AINA. Nyt ei heitä saa enään estää! — Jahka vaan paranen, niin menen
tuonne portille kimittämään heitä.
ROUVA AIROLA (nousee). Niin, niin! Kyllä sitten.
AINA. Mene nyt vaan kyökkiin askareillesi! Kyllä minä pysyn tässä.
Jos tuot teetä sitten kun tulet, niin on hyvä.
ROUVA AIROLA. Kyllä tuon. Menen heti hommaamaan. — Kohennanko uunia?
AINA. Ei, ei! Anna sen olla rauhassa. Kun katselee tuota hiljaista
hiipumista, niin se niin rauhoittaa.
ROUVA AIROLA. Annetaan sitten olla.
AINA. Annetaan olla. Se on hyvä noin.
ROUVA AIROLA (menee ulko-ovesta).
AINA (hetken katseltuaan hiilustaa. Luulee rouva Airolan vielä olevan
huoneessa). Äiti! Sinä olit varmaankin aikoinasi Vesikansan kaunein
tyttö. — Ja sitten sait vielä lisäksi surun kauneuden. Miksi et minulle
ennen kertonut elämän tarinaasi? Sinä et voi aavistaa kuinka korkealle
sinä sen jälkeen kohosit minun ihailussani. Ei mikään voi niin kohottaa
kuin surun kauneus. — Äiti! Minua taas niin vaivaa! Se ei ole ruumiissa
— Oh! Niin kauhea tuska!
KOULULAPSET kulkevat ohi ja laulavat:
Päivä paistaa korkealta,
tuuli lämmin läikähtää,
kaikki voittaa kevään valta,
hanget haihtuu, murtuu jää.
Lehdot helkkää, lehtii salo,
nurmi, viita vihannoi.
Terve vapaus ja valo!
kautta kaiken ilman soi.
AINA (laulun alussa). Äiti! Minun lauluni! (Kuuntelee ihastuneena.
Laulun loputtua). Kyllä on riemukin kaunista! Tuollainen lasten viaton
riemu.
PENTTI (on tullut sisään, Ainan viimeisten sanojen aikana. On hyvin
rauhaton). Aina!
AINA (sävähtää). Ah! — Kuka se? (Kääntyy). Pentti! Sinäkö Pentti?
PENTTI (tulee Ainan luo). Hyvää iltaa, Aina!
AINA. Luulin äidin olevan sisällä. (Ojentaa kätensä). Terve tuloa!
Istu tähän tuolille! (Pitää yhä Penttiä kädestä ja katselee häntä).
Kuinka hyvin teit, että tulit. Kiitos, rakas Pentti!
PENTTI. Mitenkä — nyt voit?
AINA. Oikein hyvin! — Olen aivan terve. Enhän näytäkään enään
sairaalta? — Ehkä sentään. En ole nähnyt itseäni. Mutta kyllä siltä
olen terve. Nyt tunnen itseni ihan terveeksi. Sinä et tiedä Pentti,
kuinka sinun läsnäolosi vaikuttaa hyvästi. Jos olisit aina täällä — no,
ei juuri ainakaan — mutta useimmin jos kävisit, niin muutamassa
päivässä olisin ihan kuin ennenkin. Etkö usko — ihan kuin ennen?
PENTTI. Uskon.
AINA (huomaa Pentin tuskan). Pentti! Sinä olet —! Pahastuitko — kun
sanoin —? Ei! Älä pahastu! En minä moiti. Olethan käynyt niin usein
kuin suinkin voit. Siihen minä kyllä olen tyytyväinen. Minä olen niin
tyytyväinen. Mutta mitä minä sille voin, jos heti sinun mentyäsi
kaipaan taas sinua. Ymmärräthän, etten minä sille mitään voi.
PENTTI. Hm!
AINA. Niin. Äiti sanoi, että kävit täällä usein silloinkin, kun olin
aivan tiedotonna. (Hymyilee). Sinä kävit sentään, vaikka minä en
tuntenutkaan sinua. Eikös se ole omituista, että minä en ole tuntenut
sinua?
PENTTI. Mitenkä olisit voinutkaan sellaisessa kuumeessa!
AINA. Niin, niin! Mutta sittenkin. Jos sinä olisit joskus niin sairas,
ettet tuntisi minua, niin kyllä minä silloin kuolisin.
PENTTI. Älä nyt Aina hyvä —! (Irroittaa kätensä). Nähtävästi ei Eevi
ole käynyt täällä?
AINA. Kyllä hän kai pian tulee. Siksi on hyvä, että sinä tulit ennen.
Saamme edes vähän aikaa olla rauhassa.
PENTTI (nousee ja menee muutaman askeleen Ainasta). Eikö täti ole kotona?
AINA. Kyllä on. Ja hänkin tulee kohta. — Miksi menit pois? En minä
voi sinua sinne seurata. Pentti! Tule takaisin!
PENTTI (tulee takaisin).
AINA. Istuhan nyt uudelleen! Kas niin! Nyt on taas hyvä. Heti tuli
rauha sinun mukanasi.
PENTTI. Aina hyvä! Sinun pitää yrittää olla vähän levollisempi.
AINA. Olenhan minä. Etkös näe, että olen. Ja miksi en olisi levollinen, kun
saan olla sinun läheisyydessäsi.
PENTTI. Mutta jos erilläkin olo tulisi kysymykseen. — Pitää ajatella, että
voisi niinkin sattua.
AINA. Pentti! (Katselee Penttiä terävästi). Sinulla on jotakin — Mitä
se on? Sinä olet niin synkkä — Anna tänne kätesi! — Sinun kätesi
vapisee. Nyt vasta näen. Et sinä ole ollenkaan niinkuin ennen. Olit
jo tullessasi tuollainen. Pentti! Mikä sinua vaivaa?
PENTTI. Ole nyt levollinen! — Minulla on vain ikävä. Jos — näet —
minun pitäisi matkustaa huomenna.
AINA. Matkustaa? Minne?
PENTTI. Pois. Pitemmäksi aikaa. — Ja kuka tietää voisinko enään —
taikka — voinko aivan pian — palata sieltä.
AINA (liikkumattomana). Sinun silmissäsi on jotakin — se ei ole mikään
tavallinen matka, jota sinä ajattelet. Pentti! Minä kauhistun. Sinä
aivan täriset. Ja silmissäsi on kyynel. Kuule, Pentti!
PENTTI (vaipuu itkien polvilleen Ainan viereen). Aina — Aina!
AINA (kuumeisesti). Kas niin! Enkö arvannut oikein! — Jumalan nimessä,
Pentti! Sano minulle kaikki! Sano heti kaikki!
PENTTI. Aina rakas! Minä en voi.
AINA. Sinun täytyy! Kuuletko! — Oh! Minä en jaksa vaatia niin
voimakkaasti. Tiedäthän, etten jaksa. Armahda minua ja älä kiusaa!
Jos minua rakastat, niin ole suora! Sinun pitää olla suora minulle!