ERKKI KOLJAS. Hän on saatavissa. Ajatteles! Kuusikymmentä tuhatta. —
e oli juuri minun matkani salainen tarkotus. Eihän se Niinisalon tila
katsomisesta parantunut. Tunsinhan minä sen. Se oli sinun vuoksesi
kun olin liikkeellä ja —
PENTTI (kiivaasti). Minä en huoli Emmasta.
ERKKI KOLJAS (hämmästyy). Mitä? — (Nousee). Kuules poika! Minä olen
sanan saanut ja omani antanut. Asia on päätetty. Ymmärrätkö?
PENTTI. Minä en voi. Minä rakastan toista.
ERKKI KOLJAS. Rakastat toista! Ketä toista?
PENTTI. Ainaa.
ERKKI KOLJAS. Ketä Ainaa?
PENTTI (hiljaa). Aina Airolaa.
ERKKI KOLJAS (ymmällä). Aina Airolaa? (Rupeaa nauramaan). No, sen minä
sanon! — Et sinä Pentti ensi kertaa hulluttele.
PENTTI. Älkää naurako, isä! Asia on tosi. (Voimakkaammin). En minä
Emma Liinaharjasta ikinä huoli.
ERKKI KOLJAS (polkee jalkaa). Vaiti sinä — nulikka! — Ensi sunnuntaina
kuulutuksille — (menee Pentin eteen) ilman ainoatakaan vastaväitettä.
(Hiljentää ääntänsä). Pidä se mielessäsi! — Ja nyt — ei sanaakaan enään!
Menee perälle vasemmalle.
PENTTI (jää liikkumattomaksi paikoilleen).
Esirippu.
Toinen näytös.
Sama huone. Aamu.
EEVI (tulee oikealta. Menee yli näyttämön ja ottaa avaimen avainkaapista.
Palaa katsomaan ulos akkunasta). Pentti! (Menee Pentin ovelle). Hevonen
on jo valjaissa.
PENTTI (huoneessaan). Tämä on myöskin valmis.
Tulee huoneestaan kirje kädessä.
EEVI. Mitä sinä kirjoitit?
PENTTI. Ilmotin vain lyhyesti, että Aina on sairastunut. Eikä sentähden
luultavasti voi hoitaa huomisia päättäjäisiä. Ehdotan koko jutun
supistamista siihen, että lapsille annetaan todistukset ilman mitään
muuta.
EEVI. Se on hyvä.
PENTTI. Niin — voihan isä koulujohtokunnan jäsenenä hoitaa kaikki.
EEVI. Aivan niin. — No, oletko puhunut isän kanssa?
PENTTI. Tästäkö?
EEVI. Ainasta.