Se on totta. Sitä ei voi. Tunnelihan minä herrastuomarin. Tumienhan
minä hänet —
EEVI. Mutta se ei ole pahinta. Pahinta on — Hss!
PALVELUSTYTTÖ (tuo kahvikannun pöydälle ja menee sitten).
ROUVA AIROLA. Vieläkö pahempaa? Onhan jo kylliksi pahaa tämäkin. Pentti
rukka! — Ymmärtäähän sen, että onnettomuus siitä vaan tulee. Ihan ilmeinen
onnettomuus.
EEVI. Hm! Jos ei mitään muuta olisi, niin voisihan se joten kuten käydä.
ROUVA AIROLA. Muuta? Herra siunatkoon — vieläkö muutakin?
EEVI. Ei Emma Liinaharjun tähden. Mutta muuten.
ROUVA AIROLA. Mitä tarkotat? Millä tavalla muuten?
EEVI. On niin paljon muuta välillä, ennenkun päästään Emmaan asti.
ROUVA AIROLA. Minä en ollenkaan ymmärrä sinua. — Onko se pahaa?
EEVI. Hm! Mitenkä asian ottaa.
ROUVA AIROLA. Sinä saatat minut ihan vapisemaan. Olen näet pitänyt
teistä niin paljon, sekä Pentistä että sinusta —
EEVI. Niin — sen kyllä kaikki tiedämme, rakas täti.
ROUVA AIROLA. No, mitä se nyt on sitten?
EEVI. Pentin mieli on jo sidottu toisaalla. — Mutta ei ole mitään
toivoa saada isän suostumusta. Tyttö ei ole varakas.
ROUVA AIROLA. Ei! Sitten ei ole. Sen tiedän. — Pentti rukka! —
Todellakin voi sanoa sitten: Pentti rukka!
EEVI. Niin — ja entäs se toinen sitten?
ROUVA AIROLA. Kuka toinen?
EEVI. Pentin mielitietty.
ROUVA AIROLA. Niinpä kyllä! Mutta hän ei sentään ole minulle niin
läheinen kuin Pentti.
EEVI. Hm! — Mutta kahvi jäähtyy. Minäpä kutsun niitä toisia. (Menee
Pentin huoneen ovelle, jonka aukasee). Pentti! Oletko siellä? — Hän
on ehkä mennyt ulos.
(Menee työpöytänsä luo ja ottaa lampun käteensä.
Ainan ja Pentin nauru kuuluu oikealta).
EEVI (äänet kuultuaan, rypistää paheksuvasti kulmiaan).
ROUVA AIROLA. Mitä se oli? — Onko Ainalla vieraita?
EEVI (hämillään. Vie lampun sohvapöydälle). En usko.
ROUVA AIROLA (nousee). Ja missä Pentti on?