PETTERSSON. Tämä on toki hirveän hillimätöntä kansaa, jonka päälliköksi
minä olen pantu. Mutta sentähden kai juuri minut tänne määrättiinkin.
Miksikä ei suomalaiset ole ollenkaan sivistyneet, -- sitä min'en saa
päähäni. Enhän minäkään ole liiaksi koulua käynyt, mutta onhan minulla
kuitenkin tarkka järjen-juoksu -- paitsi välin, kun ei nuo pääklipparit
tunnusta -- -- ja onhan mulla journaali ja memoriaalikin. -- -- Kas,
kun olin unohiaa -- -- Hm, hm! Minä tiedän jo edeltäpäin minkä jyryn
Briita nostaa siitä, ett'en pidättänyt tuota miestä. Mutta herran
nimessä! Mitä voipi enää nimismieskään, kun toinen rupee hävyttömäksi
-- raa'aksi! Minun täytyy pistää pikku hätä-valhe, täytyy sanoa sen
olleen vanhoja tuttujani, että se on meille monta siankinkkua tuonut.
-- Mutta mihin minä nyt ryhdyn? Sekä journaalissa että memoriaalissa on
hirvittävästi työtä; mutta jos minä teen jotain, sanoo Briita heti,
että olen tehnyt pukin. -- Ja hänenkin piti nyt juuri mennä tuota
pässiä noutamaan -- niinkuin ei hällä ennaltaan ois semmoista. -- Ja
ellen minä paperejani tänään kuntoon saa, on huomenna kruununvouti
niskassani. Voi minua, poloista miestä! -- Ohhoo! Jollei mulla olisi
niin kova pää, olisin jo aikoja sitte tullut hassuksi; sillä
käsittämättömän tuskallista on olla nimismiehenä, kun oma vaimo on
kuvernööri. Taivas kaikkia minun kaltaisiani suojelkon! Hohhoo --
jaajaa!
(Menee).
Muutos.
Perältä näkyy järvi. Näyttämö puutarhana. Oikealla Väinölän
asuinhuone-rivi. Pari ikkunaa näyttämölle päin. Seutu metsäinen.
Neljäs kohtaus.
Strömberg. Heiliö.
STRÖMBERG (tulee, kantaen nipussa kaloja).
HEILIÖ (seuraa häntä, kantaen onki-tarpeita).
STRÖMBERG. Hehehe! -- Herra Heiliö, ettekö luule kalastuksen
kesä-aikana olevan ihmisen suurin hauskuus?
HEILIÖ. Ompä kyllä, kalastus yleensä on hupaisata.
STRÖMBERG. Mutta tuo rauhallinen onkiminen on toki suloisin; ei
tarvitse vaivata ruumistaan eikä sieluaan, istuu vain rauhassa sikarri
hampaissa veneen kokassa, -- ahvenet tulevat itsestään. Hehehe.