STENFORS. Ja minä soisin niiden kävelevän selkä tännepäin.
SIEVÄ. Voi, ne tulevat tänne, se on verratonta! Mekin saamme kerran
vieraita! Oi, oi!
STENFORS. Sievä-neiti ei koskaan saa kylliksi vieraita.
SIEVÄ. Saapa kyllä, kun vain tulee hauskoja vieraita.
PETTERSSON. Kuulkaapas, herra -- -- te -- -- minä olen tullut siihen
päätökseen, että ne ovat tuommoisia luu-herroja, jotka kaivelevat
kunniallisten ihmisten hautoja ja kolistelevat rauhallisten sielujen
pääkalloja ja sääriluita.
STENFORS. Kyllähän ne saattavat muitakin rosvoja olla.
PETTERSSON. Rosvoja --? Niinpä saattavatkin! Voi, minua poloista! Tuo
saaturin signalementti -- Briita -- journaali -- memoriaali -- hm,
tuossahan ne jo ovatkin!
STRÖMBERG (näyttäikse avonaisessa ovessa Heiliön ja Salmelan kanssa).
Olkaa hyvät, astukaa sisään vain!
PETTERSSON (its., varsin neuvotonna, nolona). Kas niin! Siinä ne nyt
ovat! (Vieläkin hädissään etsiskellen). Voi, voi! Signalementti!!
STRÖMBERG. Hehe. Kas tässä oikeita kunniavieraita meille. Kaksi kelpo
poikaa, he: Maisteri Heiliö ja Salmela.