Lyö nagaikalla, sotamies,
niin että veri roiskuu,
niin että, missä käypi ties,
vain hurmelaine loiskuu.
Lyö nagaikalla, iske vaan
ja selkänahat revi
ja veljes veren vuodantaan
sä älä helly hevin.
Lyö nagaikalla, jaioillas
sa massa maassa pole
ja valtikkanas nagaikkas,
sä kansan ohje ole.
Lyö nagaikalia, iske nyt
ja älä äkin herkee,
ett' olet kyllin iskenyt
kun lyödyn vuoro kerkee.
Lyö nagaikalla, että soi,
jos et, jos et sa pelkää,
ett' toinen toiste lyödä voi,
mut toki toista selkää!
22/1 1906
Tää on sankarien suuri päivä,
päivä kunnialla kaatuneiden.
Ajastaika sitte surman suuhun
sortui uudenajan sankarien
pyhä parvi, joukko valioinen
tahraisien veljenkalpain kautta,
kautta katalimpain konnain kätten.
Kaatui kaunis väki vapauden,
valon, toden, ihmisyyden eteen,
vuoksi miljoonain, vuoks' meidän kunkin
joill' on orjan merkki otsallamme,
vuoksi jokaisen, ken kahlehissa
tunnotonten takomissa vaipuu.
Kaatui, vastapolven voiton ostain
vuodatetun sydänveren hintaan.
Veljet onnettomat, orjasiskot,
kapitaalin kahlehtimat, kurjat,
meille huutaa haamut haudan takaa:
"Väkivallan, vainon ensi tokeet
kukistimme kuolohomme mennen;
yli ruumiidemme runneltujen
teidän vuoro taivalta on jatkaa,
taistellen ja työtä tehden voittaa
mahti mammonan ja valta valheen!"
Siispä, sisaret ja veljet, vala
vakavin nyt vannokaamme heille:
Ennen emme taistelusta lakkaa,
ennen emme aseitamme heitä,
kuin on syyttä surmattujen kuolo,
synkän synkkä, kostetuksi tullut;
kuin on kaikki ihmisyyden esteet,
väkivalta, valhe, pakko, orjuus
laastu pois ja ihminen on vapaa!
Uran uurtajille uljahille
tinkimätön vala vannokaamme!