Katso, tehdaskorttelissa
seisahtivat koneet äkin,
pyörät kaikk' on nukuksissa,
asuntoina hämähäkin;
ei nyt kuulu kalke, kilke
sieltä niinkuin aina ennen;
poiss' on raatajoiden vilke
töiden luona tullen, mennen.
Suunnattoman suuret pajat,
joiss' on työtä tuhansille,
lukoss' ovat pitkät ajat,
vailla miestä moukarille;
kymmenien kutomoiden
koneet nukkuu tuhatluvut;
eivät suihka pirrat, joiden
ääress' seisoi äsken suvut.
Lakoss' ovat orjajoukot.
Kurjiss' esikaupungeissa,
joissa heill' on täynnä loukot
kamalissa kasarmeissa,
näkee nälkää lakkolaiset
vaimoineen ja lapsinensa,
vaikka kädet auttavaiset
tuokin heille antimensa.
Nälkää näkee lakkolaiset.
Eikä tuossa kyllin vielä:
sadat naiset, lapsukaiset,
miehet kuolee hätään siellä.
Runsaimmatkin avunlähteet
suovat erän liian niukan;
ain on eessä pelkät tähteet;
hyvä jos saa kukin hiukan.
Mut on hätää muuallakin,
ei vaan orjain asunnoilla:
Vaiv' on vakaa linnoissakin
kapitaalin valtijoilla:
tuottaa päivä joka ainoo,
tappiota tuhat sataa,
Vararikot varmat vainoo,
jos vaan jatkuu tätä rataa.
Vaan ei toistaan lähemmäksi
astu kumpainenkaan puoli.
Viel' ei kyllin käskijäksi
ole käynyt julma huoli.
Voitostansa varmat ovat
Voima työn ja kapitaali;
isännill' on tunnot kovat,
lakkolaisill' ylhä maali.