Lehtori Karm, ylioppilastoverini, joka noin kolme vuotta takaisinpäin
naimattomana miehenä kuoli sydäntautiin, uskoi minulle kerran
päiväkirjansa ja osan kirjevaihtoansa jonkun Venäjällä elävän naisen
kanssa. Ymmärsin että hän luovutti nuo paperinsa siinä mielessä että
käyttäisin niitä aiheena johonkin novellintapaiseen. Minun täytyy
tunnustaa että luettuani läpi hänen mieskohtaiset muistiinpanonsa,
en tuntenut olevani erittäin halukas niitä julkisuuteen tuomaan --
syystä että se kuva, jonka hän, lehtori Karm, ympäristöönsä teki, oli
mielestäni kokonaan päinvastainen kuin se, minkä hänen papereistaan
sain. Ymmärsin että nuot kirjoitelmat olivat hänen nuoruutensa
heikkouksien sentimentaalisia luomia, sellaisia, joita meillä
muillakin monella lienee, mutta jotka tavallisesti vuosien karttuessa
kauniisti poltetaan. Mutta en myöskään hennonut kokonaan hyljätä
tuumaa, jonka toveri minulle oli esittänyt.
Muistan meillä silloin olleen jonkunlaisen keskustelun asiasta.
-- Jos kirjoitat -- virkkoi lehtori leikillisesti -- niin et tarvitse
mitään salata, sinun pitää minut esittää sellaisena "raukkamaisena
olentona" kuin olin -- silloin!
-- Mutta enkö saa mainita sinun nykyisyydestäsi -- sanoin minä
-- että sinusta vuosien kuluessa on tullut sangen ryhdikäs ja
yhteiskunnallisesti miehuullinen olento, joka on ottanut osaa --
yksinpä Venäjän vallankumousliikkeeseenkin? lisäsin.
-- Jos niin tahdot, -- vastasi hän jäykästi hymyillen, -- niin
voithan siitä mainita lopussa, ainoastaan mainita -- huomautti hän
painokkaasti -- mutta se ei kuulu romaaniin.
-- Mutta miksi tahdot että sinut esittäisin sellaisena raukkana, jona
esiinnyt omassa päiväkirjassasi? väitin minä.
-- Siksi, -- vastasi hän lujasti -- että silloin olin sairas, ja
sairaus vaikuttaa sen että kaikenlainen sielunelämä, yksin lempikin,
muodostuu surkeaksi.
-- Vaan jos tekisin sinut romaanissa terveemmäksi kuin olit, hyvä
veli? ehdotin minä yhä vastustaen.
-- Se olisi valhetta! huudahti hän kiihkeästi.
-- Kirjailijan tulee ennen kaikkea pysyä totuudessa ja esittää
ainoastaan tosiperäisiä ilmiöitä.
-- Mutta, rakas ystävä, kuka tässä mailmassa totuudesta ja
todellisuudesta välittää, jos se on surkeata?
-- Aina on niitä, jotka sille osaavat arvonsa antaa hiljaisuudessa!
Ainakin ne, jotka itse ovat kokeneet jotain samansuuntaista --
vastasi lehtori.
-- Mutta esteettinen vaikutus, hyvä veli...! koetin yhä väittää.
Toverini huitasi vain kämmenellään ja sanoi jonkun murhaavan sanan
taiteesta ja esteetikoista, vieläpä herroista arvostelijoistakin.
Tämänkaltainen oli meillä keskustelu lehtori Karmin kanssa.
Nyt, kun hän on poistunut elävien joukosta, olen uudelleen
lukenut hänen päiväkirjansa ja kirjeensä sekä muistellut tuota
keskusteluamme. Ja vaikka yhä olen epäillyt noiden paperien
kelpaavaisuutta miksikään kaunokirjalliseksi aiheeksi, olen niiden
nojalla kuitenkin -- siten kunnioittaen vainajan nähtävästi pyhiä
muistoja -- kyhännyt kertomuksen, minkä juuri edellä olen lukijoille
näyttänyt.
(V. 1907.)
_Tämän kirjan tekijä_.