Nyt tuli rehellisten, kunnon taalaalaisten kiire kirkkomäelle. Siellä
avasivat he säkkinsä ja korinsa, sillä ennen joulun rauhanajan loppua
täytyi heidän maksaa veronsa sekä papille että voudille.
Eräässäkin kylässä oli pitäjänpappi paraillaan kantamassa veroaan.
Niin korkeasti oppinut ei hän ehkä ollut, mutta kunnianarvoisa hän
oli ja isällinen. Hän tunnusteli tarkoin verovasikoita ja verovuonia,
tullakseen vakuutetuksi, että ne olivat vähintäin yhdeksän yön
vanhoja. Ja hän laski näin: "Neljä naulaa kynttilöitä morsiusparin
vihkimisestä... Kymmenys voista ja joka kuudestoista hamppusykyrä
Malinin leskeltä. Ja sitten kuusi kyynärää sarkaa hänen autuaan
miesvainajansa messusta..." Hän tutki ja haisteli huurteista
karhunlapaa. No, saihan tuo mennä. Mielellään antoi hän sitten apua
tarvitseville. Hän, joka itse asui ja eli talonpoikien parissa,
tiesi paraiten, mistä kenkä puristi. Kaikki kävi sentähden mitä
suloisimmassa sovussa, kuten oli jo käynyt satoja vuosia.