Se syöksyy, ryntää, vaahdoten, pauhaten, kuin yhdistyneiden virtojen
putous mereen, kuin rotu-itselöiden tulimyrskyn lento ihmiskuntaan.
Sen omallatunnolla on enemmän päänahkoja kuin kaikilla
pääkallonpyytäjillä, enemmän taikaa uskoa kuin mitä mahtuu
kuvainkumartajain lippaisiin, enemmän sokeutta kuin äitien sydämissä ja
enemmän hullunhaaveita kuin taideniekan aivoissa.
Se ilkkuu villien vihan lastentanssille ja kirkon ikäloppu-lempeyden
kunnianarvoisalle teatterille. Se astuu säälittä särkyväin sydänten
ja suitsevain aivojen ylitse. Se sammuttaa vertahöyryävällä kädellä
toivon toisensa jälkeen, kaataa uskojen taivaspatsaita ja unelmien
pilvenpiirtäjiä kuin korttilinnoja ikään ja lakaisee romukoppaan
totuuden totuuden ja oikeuden oikeuden jäljestä. Ja sen ainoa laki on
se, joka ei vielä ole kirjoitettu.
— Sa mielettömyyden myrsky, ajan hengen ikivaihtuva tinasapeli-armeija,
soihdunkantaja-kaarti sokea, miksi tämä tulirovio maapalloa syövä, tämä
suitsutus turhuuden turhuudelle vuossadasta toiseen?
— Alttari allamme on maapallo avara, jossa kaikki tehty
on tekemättömälle uhrattava, kaikki totuudet totuudelle
saavuttamattomalle. Maan tahto on se, maan lapsia me. Temppeli
tuntemattoman jumalan se on, temppeliherroja me, keko koskaan
valmistumaton, työmuurahaisia me! Kaikki, kaikki me, poloiset
tinasapelisoturit ajan, olemme marttyyreja Iankaikkisen.