Koko elämänsä ajan Augustus sai kärsiä heikosta ja sairaalloisesta
ruumiistaan. Hän ei ollut jaksanut nuoruudessaan karaista sitä
ruumiinharjoituksilla ja vahvistavalla ulkoilmaelämällä. Hän tuli
vuosien vieriessä senvuoksi yhä veltostuneemmaksi. Hän ei olisi koskaan
suuren kaimansa tavoin uskaltanut liikkua ulkona paljain päin. Talvisin
hän veti toisen paksun vaatekappaleen toisensa päälle ja kesäisin hän
ei voinut antautua alttiiksi auringonpaisteelle, vaan pysytteli sisällä
palatsissaan, jossa solisevat suihkukaivot viilensivät ilmaa ja orjat
löyhyttelivät vilpoisuutta.[101]
Mutta Augustus oli sitkeä. Muuten hän ei olisi jaksanut kestää niitä
monia perhesuruja, jotka häntä kohtasivat.
Hän oli kolme kertaa naimisissa. Toisesta avioliitostaan hänellä oli
tytär, _Iulia_, jota kovin ylistettiin kauneutensa tähden. Kolmannen
vaimonsa, kauniin ja hyvin lahjakkaan _Livian_ kanssa Augustuksella
ei ollut lapsia, mutta Livialla oli edellisestä avioliitostaan pojat
_Tiberius_ ja _Drusus_.
Livia oli siveellisesti turmeltuneella aikakaudella aviollisen
uskollisuuden ja taloudellisuuden perikuva huolimatta kaikesta,
mitä hän sai kuulla miehensä uskottomuudesta. Mutta jos hän hieman
ummistikin silmiänsä kysymyksen ollessa miehensä yksityiselämästä,
hän sen sijaan katseli sitä avoimemmin silmin politiikkaa, etenkin
perhepolitiikkaa. Ainakin näissä asioissa Augustus vanhemmalla
puolen ikäänsä uskalsi häntä tuskin koskaan vastustaa — ei ainakaan
julkisesti! Kaameita huhuja olikin liikkeellä siitä, että hän olisi
»lietensä ääressä ja sydämellään suosinut hornanhenkeä siinä olennossa,
jonka hän luuli olevan hyveellisen naisen esikuvan», Viktor Rydberg
sanoo. »Kukoistava suku oli Augustuksen ympärillä, mutta salaperäinen
demoninen voima oli hiipinyt hänen kynnyksensä ylitse, ja toinen
toisensa jälkeen ne, joita hän rakasti, joutuivat aikaisen kuoleman tai
sellaisen kohtalon uhriksi, joka teki kuoleman toivottavaksi.» Livian
tarkoituksena lienee ollut raivata tie valtaistuimelle vapaaksi omille
pojillensa.
Ei kukaan tiedä, kuinka paljon oli perää noissa kamalissa huhuissa.
Se vain tiedetään varmasti, että Livia tuli vanhetessaan yhä
vallanhimoisemmaksi ja viekkaammaksi. Hänen poikansa Tiberius häntä
suorastaan pelkäsi, ja hänen pojanpoikansa poika, myöhemmin keisari
Caligula nimittää häntä Odysseukseksi naisten vaatteissa[102] —
hameissa, olisi sanottu, jos hän olisi elänyt nykyaikana.
Augustus oli valinnut kruununperilliseksi rakastettavan, rikaslahjaisen
sisarensa pojan _Marcelluksen_, sen miehen jälkeläisen, jota oli
nimitetty »Rooman miekaksi». Hän oli myöskin, Livian vastalauseista
huolimatta, naittanut Marcellukselle ainoan lapsensa, kauniin
14-vuotiaan Julian. Mutta nuorukainen oli tuskin ehtinyt täyttää
kaksikymmentä vuotta, kun hän jo äkkiä koko Rooman kansan suruksi
kuoli. Yleisesti epäiltiin Liviaa tähän syylliseksi. Marcelluksen
äitikin oli tässä luulossa, Hän vihkiytyi loppuiäkseen surulleen, johon
sekautui sammumaton viha Liviaa kohtaan.[103]
Nyt oli vuorostaan lähin kruununperijäksi Augustuksen nuoruudenystävä
_Agrippa_. Keisari teki hänet kanssahallitsijakseen annattamalla
hänellekin tribuunin vallan ja naittamalla hänet Julian kanssa,
niin pian kuin suruvuosi oli loppuun kulunut. Nuori, huvinhaluinen
keisarintytär oli siis seitsentoistavuotiaana sidottu karskiin ja
tuimaan mieheen, joka oli hänen isänsä ikäinen. Ettei Julia kuitenkaan
ollut sellainen, joka antaa lyödä itsensä kahleisiin, sen puoliso sai
pian kokea. Mutta siinä suhteessa ei voinut tehdä mitään. Agrippa sai
lohdutteleida sillä, että heidän avioliittonsa »siunattiin» suurella
lapsiliudalla.
Augustusta kohtasi sekin suru, että hän sai nähdä tämänkin vävynsä
kuolevan. Agrippa jätti kumminkin jälkeensä kolme poikaa, ja keisari
iloitsi ajatellessaan saavansa kerran yhden näistä seuraajakseen.
Multa äkkiä näistä toinen järjestyksessä kuoli 19 vuoden ikäisenä, ja
luonnollisesti levisi huhu, että Livia oli hänet myrkyttänyt. Vielä
vakuutetummiksi tultiin hänen syyllisyydestään, kun vanhempi veli kuoli
pari vuotta myöhemmin. Epäluuloja tukevia todisteita ei kuitenkaan ole
olemassa.
Agrippan nuorimmasta pojasta kehittyi heittiö. Nuorukainen käyttäytyi
niin sopimattomasti, että Augustuksen täytyi karkoittaa hänet ja
lähettää hänet eräälle autiolle saarelle. Ja tuskin vanha keisari oli
ehtinyt vetää viimeisen henkäyksensä, kun jo hänen viimeinen elossa
oleva tyttärenpoikansa raivattiin tieltä hovin käskystä. Kuka oli
käskyn antanut, Augustusko, Liviako vai Tiberius, siitä ei ole tietoa.
Kun Agrippan pojat olivat poissa, oli vihdoinkin tie valtaistuimelle
vapaa Livian pojille. Tiberius, vanhempi pojista, oli ankara, totinen
ja luonteeltaan sulkeutunut, Drusus sitävastoin iloinen, avonainen ja
kaikkien rakastama. Drusus aloitti ennen mainitun Germaanian maitten
valloituksen Reinin ja Elben välillä. Mutta suoritettuaan hyvin työnsä,
kohtasi häntä kotimatkalla onnettomuustapaus. Hänen hevosensa kaatui,
ja Drusus vahingoittui hengenvaarallisesti. Kuukauden kestäneitten
kovien tuskien jälkeen kuolema saapui vapauttajana. Kaikki surivat
hänen kuolemaansa.
Tiberius otti nyt päällikkyyden Germaaniassa. Hän vei aloitetut
valtaukset onnelliseen lopputulokseen. Mutta sitten tuli
Teutoburginmetsän onnettomuus.
Tiberius suoritti velvollisuudentuntoisesti ja tarmolla kaikki
ne erilaatuiset toimet, jotka hänelle uskottiin. Erittäinkin
hän osoittautui olevansa urhoollinen ja taitava sotapäällikkö.
Mutta Augustus ei voinut koskaan suhtautua oikein hyvin jöröön ja
luoksepääsemättömään ottopoikaansa. Ja yhtä vähän Rooman kansakaan
piti Tiberiuksesta. Mutta hän oli kaikissa tapauksissa valtakunnan
tulevaisuuden toivo. Saadakseen hänet lähemmin solmituksi sukuunsa
Augustus taivutti hänet hylkäämään puolisonsa, johon hän oli lämpimästi
kiintynyt, ja menemään naimisiin Iulian kanssa. Avioliitosta tuli
onneton, ja se oli omiaan yhä enemmän synkistämään Tiberiuksen
mieltä. Hillittömällä elämällään huvinhaluinen Iulia kosti sen, että
isä oli uhrannut hänen onnensa poliittisten laskelmien takia. Hänen
elintapansa tulivat vallan häpeämättömiksi. Augustus ummisti silmänsä
mahdollisimman kauan hänen hairahduksiltaan, sillä hän oli arveluttavan
heikko kauniiseen tyttäreensä nähden, ja salli tämän aivan liian
helposti riisua hänet aseista taisteluvalmiilla sukkeluudellaan.
Augustus tyytyi toteamaan, että hänellä oli kaksi tytärtä, joiden
kanssa oli vaivalloista tulla toimeen, Rooma ja Iulia. Mutta lopulta
hänen oli pakko ryhtyä tosi toimiin, ja hän karkoitti kevytmielisen
tyttärensä eräälle Campanian rannikon kolkolle saarelle. Kun
Tiberiuksesta tuli keisari, Iulian olo muuttui entistään pahemmaksi.
Mutta hän eli enää vain vähän aikaa sen jälkeen.
»NIINPÄ PAUKUTTAKAA KÄSIÄNNE.»
Augustuksen oli täytynyt eläessään kokea, että sekä lapset että
lapsenlapset yksi toisensa jälkeen temmattiin pois häneltä. Kuten
oksaton runko hän seisoi yksin elämänsä syksyssä.
Aika lääkitsee kuitenkin kaikki haavat, ja kun vanha keisari viisi
vuotta Teutoburginmetsän onnettomuuden jälkeen tunsi loppunsa
lähestyvän, hänen sanotaan kutsuneen ystävänsä kuolinvuoteensa ääreen
ja sanoneen heille: »Enkö minä ole näytellyt elämäni näytelmää hyvin?»
Kun hän sai myöntävän vastauksen, hän oli tyytyväinen ja sanoi, synkkää
mielialaa häivyt taakseen, roomalaisten näyttelijäin tavoin: »Niinpä
paukuttakaa käsiänne!» Sen jälkeen hän sanoi jäähyväiset omaisilleen
ja kuoli rauhallisesti lähes 76 vuoden ikäisenä.[104] Hän ja Sulla
olivat ainoat vallankumousajan johtavista miehistä, jotka eivät saaneet
väkivaltaista loppua.
On mitä suurimman vääryyden tekemistä Augustuksen muistolle tulkita
hänen viimeisiä sanojaan siten, että hän itse olisi tahtonut merkitä
itsensä näyttelijäksi, ja etsiä näistä sanoista hänen olemuksensa
avainta. Hän käytti vain tavallista vertausta, kun vertasi elämäänsä
suureen näytelmään ja arveli: »Minun elämäni draama on lopussa.
Oletteko minuun tyytyväisiä?» — Augustus-tuntija Gardthausen sanoo: »Ei
ole tosiasiallisesti ollut montakaan ruhtinasta ja julkisuuden miestä,
joka olisi Augustuksen tavoin tuntenut voittamatonta vastenmielisyyttä
teatraalisuutta kohtaan, eikä monta, joka siinä määrin olisi
halveksinut esiintymistä toisena, kuin mitä olemukseltaan oli». Suuret
juhlallisuudet niihin liittyvine kunnianosoituksineen olivat hänelle
kauhistus. Kun hän palasi Roomaan pitkiltä maakuntiin tekemiltänsä
matkoilta, hän mieluimmin tuli aivan odottamatta, usein yölläkin,
päästäkseen virallisista vastaanotoista.
Jossakin määrin täytyy jokaisen julkisuuden henkilön näytellä
teatteria. Hänen on pakko näyttää loistavan iloiselta suurissa juhlissa
ja vastaanotoissa, joiden hauskuus hänen mielestään kenties on hyvinkin
kohtalaista; hänen täytyy alentua osoittamaan mielenkiintoa suurelle
joukolle ihmisiä, joiden harrastuksiin hänellä ei mitenkään riitä
myötätuntoa, ja hänen täytyy keskustella »kysymyksistä», joille hän
salassa haukottelee j.n.e. Olemmehan mekin tavanneet näyttelijäeleisiä
Augustuksia samanlaisissa tilaisuuksissa. Mutta se siitä.[105]
* * * * *
Kaikkina aikoina tullaan Augustusta pitämään roomalaisen keisarin
voittamattomana ihanteena. Hän on yksi niitä harvoja näistä
hallitsijoista, joita valta jalosti, sen sijaan, että olisi turmellut.
Samana hetkenä, jolloin hän sai rajoittamattoman tilaisuuden päästää
intohimonsa valloilleen, hän kohosi niiden herraksi. Kovuus ja
häikäilemättömyys, jota hän osoitti triumvirinä, kun hänen täytyi
taistella vallasta ja taistella henkensä puolesta, muuttui lempeydeksi,
kun hän yksin pääsi maailmanvaltiaaksi.
Augustus on kaunis esimerkki siitä, kuinka suuret tehtävät voivat
vaikuttaa ihmiseen kohottavasti ja kasvattaa häntä oikeaan
inhimillisyyteen. Tässä suhteessa hän on saanut aikalaistensa
ja jälkimaailman ihailun osakseen. Sitävastoin hän ei kuulu sen
lajin ihmisiin, jotka kykenevät herättämään rakkautta, sillä hänen
hyvyytensä ei ole välitöntä, vaan vaikuttaa saavutetulta — siinä on
järjellä suurempi osuus kuin luonteella. Hänen hyvät ominaisuutensa
ovat itsehillinnän ja viisauden mestarituotteita, mutta ne eivät
kykene lämmittämään meidän sydämiämme — sellaisiksi ne ovat
aivan liian suuressa määrin taidon saavutuksia. Niin jäykkä- ja
kylmäluonteisen miehen kuin Augustuksen oli vaikeata koettaa vaikuttaa
teeskentelemättömältä ja luonnolliselta. Kuinka paljon ilmeneekään
jo niin pienestä pikkupiirteestä kuin siitä, että hänellä ei ollut
koskaan tapana pitää puheita, vaan hän _luki_ sen, mitä hänellä oli
sanottavaa! Hän oli ihmisenä suuren kaimansa vastakohta niin paljon
kuin mahdollista. Häneltä puuttui kokonaan se eloisa nerokkuus,
se intohimoisuus, joka Cæsarissa purkautui esille luonnonvoiman
vastustamattomuudella ja tempasi heti ihmiset mukaansa vasten heidän
tahtoaankin. Augustus oli sekä henkisesti että ruumiillisesti
hauraampaa ainesta. Hänen oli tyytyminen niihin ominaisuuksiin, jotka
Gardthausen on ilmaissut kolmella alkusointuisella adjektiivilla:
»viileä, valistunut ja viisas». Mutta vaikka hänellä ei ollutkaan
Cæsarin nerokkuutta, hän oli ehdottomasti tätä järkevämpi. Hän ei
antautunut milloinkaan minkäänlaisten harhakuvitelmien valtaan. Hän
oli laskumestari, joka arvioi etukäteen kaiken, mies, joka kyllä
kykeni hallitsemaan yllättäviä tilanteita, mutta paljon mieluummin
_vältti_ niihin joutumisen, mies, joka ei valinnut päämäärään vievää
suorinta tietä, vaan varmimman. Hänen olemuksensa kuvastuu myöskin
silminnähtävänä hänen kasvoissaan, noissa kauniissa, säännöllisissä
piirteissä, joita hallitsee kylmä, samalla kertaa kauaskantava ja
läpitunkeva katse, mikä tekee koko kasvot sfinksiä muistuttaviksi,
melkein kaamean tutkimattomiksi.[106] Huomaa selvästi, että se
mies ei koskaan ilmaissut sisimpiä ajatuksiaan; ja pieni, tiukasti
yhteenpuristettu suu puhuu taipumattoman lujasta tahdosta.
Mutta joskaan Augustus ei ollut sanan varsinaisessa merkityksessä
miellyttävä persoonallisuus, hän oli joka tapauksessa suuressa
määrin _hyödyllinen_ kansalleen. Kultainen kohtuullisuus, jota hän
aina noudatti, on senvuoksi sen maailmanhistoriassa ainutlaatuisen
ilmiön edellytys ja selitys, että yhdeksäntoistavuotias nuorukainen
kykenee väkivalloin anastamaan maailman herruuden ja säilyttämään sen
kokonaista 57 vuotta aina kuolemaansa saakka. Ja mikä hirmuisen suuri
ero onkaan hänen jälkeensä jättämän Rooman valtakunnan ja sen kaaoksen
välillä, joka vallitsi silloin, kun hän aloitti valtiollisen uransa!
Augustus oli _virkamies parasta lajia_, ja sellaisena hän on luonut
ihmeteltävän lujan ja täsmällisen hallinnon. Se olikin kehitetty
vankalle taloudelliselle pohjalle. Augustus oli nimittäin myöskin
_taloudellinen nero_, joka ymmärsi taidon kartuttaa sekä omiaan
että valtion tuloja. Kokonaisen esikunnan avulla, johon kuului
koulutettuja hallinto- ja numeromiehiä, hän nosti valtiotalouden
sen pohjattomasta sekasorrosta. Monipäinen tasavaltalainen hallitus
vuosittain kasvavine virkamieskuntilleen oli johtanut auttamattomaan
taloudelliseen kurjuuteen. Valtion tulot eivät olleet likimainkaan
riittäneet välttämättömimpiinkään menoihin, ja kertyvät varat eivät
olleet hallinnollisten puutteellisuuksien takia tulleet tehokkaasti
käytetyiksi. Augustus sitävastoin voi kokonaan toisella tavoin kuin
edelliset hallitukset pitää huolta välttämättömimmistä valtion
tarpeista. On laskettu, että hän on pitkän hallituskautensa kuluessa
jakanut Rooman väestölle vähintään 750 miljoonaa markkaa, suunnaton
summa, joka, katsoen siihen aikaan vallitsevaan korkeaan rahan arvoon
ja kullan vähyyteen, täytyy arvioida moninkertaiseksi vastatakseen
nykyisiä olosuhteita. Lisäksi tulevat vielä viljanjakelut ja muut
luontaisetuiset lahjat. Ei ole ihmettelemistä, ettei Rooman kansa olisi
tahtonut luopua keisaristaan, josta oli niin kouraantuntuvaa hyötyä
jokaiselle alamaiselle. Se seikka, että Rooman keisarikunta, huolimatta
kaikesta paheellisuudesta, jolla valtaistuin oli tahrattu, kykeni
pysymään pystyssä neljä vuosisataa, johtuu siitä, että Augustus loi
valtion hallinnolle lujan järjestysmuodon.
Kirjallisuutta tähän kappaleeseen:
Eduard Meyer. Kaiser Augustus (Kleine Schriften I).