Kohtaus keskeytyy syyllisen orjan onneksi siten, että hänen herransa
kutsuu häntä. Siten rajuilma menee ohi, ja viimeisessä näytöksessä
orja riemuitsee kuten tavallista, ja hänet vapautetaan palkinnoksi
taitavasta juonittelujen hoitamisesta.
* * * * *
Onnistuneesti punoo juoniaan myöskin kuokkavieras _Phormio_
samannimisessä komediassa. Phormio kuuluu siihen tyhjäntoimittajani
luokkaan, jotka aina selviytyvät, kiitos hyvän päänsä ja taipumustensa,
»voittamaan» ihmiset puolelleen huvittamalla heitä ja imartelemalla
heidän heikkouksiaan. Perintönsä ja omaisuutensa hän on antanut mennä
kuin tuhkan tuuleen, mutta yhä hän elelee hyvin niiden turvin, joiden
kanssa hän on ymmärtänyt päästä hyviin suhteisiin. Tässä kappaleessa
hän järjestää niin, että talon nuori herra vastoin vanhan, saidan
isänsä tahtoa saa köyhän tytön, jota hän rakastaa.
Vain 26-vuotisena elinkautenaan Terentius ehti kirjoittaa ainakin
kuusi komediaa — niin monta on ainakin säilynyt. Järjestyksessä toinen
roomalaisista huvinäytelmänkirjoittajista jäi myöskin viimeiseksi
Rooman näytelmäkirjailijaksi, jolla on merkitystä. Sivistynyt
yläluokka, joka pian täydellisesti helleeniläistyi, luki ihastuksella
Terentiustaan, mutta kansan suuri joukko virtaili sirkukseen katsomaan
gladiaattoreita, nyrkkeilijöitä, miekkailijoita ja nuorallatanssijoita
tai meni mielenylennyksekseen katsomaan ilveilyjä, sellaisia kuin
»Aasi», »Emäsika», »Sairas sika» ja »Terve sika». Näistä näytelmistä
ovat ainoastaan nimet säilyneet jälkimaailmalle, mutta ne ilmaisevat
kyllä riittävän selvästi kappaleitten henkevyystason. Kirjallisuuteen
näitä draamallisia ilveilyjä ei voitu lukea. Näitä kappaleita
esittivät diletantit melkein niinkuin heille pisti päähän, eivätkä ne
milloinkaan pukeutuneet varsinaiseen kirjalliseen muotoon. Draaman
elinikä oli lyhyt Roomassa. Eikähän se koskaan ollut ollutkaan muuta
kuin kreikkalainen kukka, joka oli istutettu karumpaan maaperään ja
kovempaan henkiseen ilmastoon. Täysin alkuperäistä roomalaista komediaa
ei ole olemassa. Vielä suurempi on ero roomalaisten ja kreikkalaisten
välillä murhenäytelmän alalla. Roomalaisen psyyke oli liian
harvasäikeinen, liian luoksepääsemätön syvemmille ja hienommille sielun
ristiriidoille synnyttääkseen itämispohjan sellaisille draamallisille
neroille kuin Aiskhylos, Sophokles ja Euripides.
* * * * *
Runouden laji, jossa roomalaisilla sitävastoin on täysin
itsenäinen osuutensa, on _satiiri_. Siihen oli heillä aivan
erikoiset edellytykset. Cicero ei aiheettomasti nimittänyt Roomaa
»parjaushaluiseksi kaupungiksi», ja Horatius puhui kuvaannollisesti
»italialaisesta etikasta» —joka varmasti oli muuta kuin attikalainen
suola. Roomalaisen satiirin varsinainen luoja on latinalainen
_Lúcilius_. Hän oli, päinvastoin kuin muut Rooman vanhimmat runoilijat,
rikas ja ylhäinen mies. Kuten Terentius kuului hänkin Scipion
seurapiiriin.
Pääasiallisesti Rooman yltyvää tapainturmelusta vastaan Lucilius läksi
sotaretkelle satiirin nuolilla eikä hän empinyt käydä yhteiskunnan
tukipylväittenkään kimppuun. »Hän ruoski koko kaupunkia julkisesti»,
sanoo satiirirunoilija Persius. Satiiri alkaa jossakin määrin merkitä
Roomalle samaa, mitä Aristophaneen komediat kerran merkitsivät
Ateenalle. Luciliuksen vaikutuksesta kirjallisuus alkaa kehittyä
vaikuttavaksi mahdiksi roomalaisessa yhteiskunnassa. Valitettavasti
on säilynyt vain katkelmia hänen runoistaan. Niiden mukana on
jälkimaailmalta hävinnyt sivistyshistoriallinen kultakaivos. Kuinka
paljon elävämpinä Kristuksen edellisen toisen vuosisadan ihmiset
esiintyisivätkään meille, jos meillä olisi jäljellä Luciliuksen
terävästi havaitut huomiot aikalaisistaan! »Kaikista roomalaisista
runoilijoista», sanoo eräs etevä ranskalainen kulttuurihistorioitsija,
»Lucilius on kenties se, jonka menetystä meillä on enimmän syytä
harmitella».
Kirjallisuutta, paitsi _Schückin_ kirjallisuushistorioita:
Bonnierin kuvitettu kirjallisuushistoria, kirjoittajina Claes Lindskog,
Otto Sylwan ja Fredrik Böök, osa I.
Friedrich Leo, Geschichte der römischen Literatur.
Martin Schanz und Carl Hosius, Geschichte der römischen Literatur: 4
osaa (laajat kirjallisuusluettelot).
Th. Birt, Eine römische Literaturgeschichte in fünf Vorträgen.
E. Norden, Römische Literatur (Alfred Gercke und Eduard Norden,
Einleitung in die Altertumswissenschaft, nid. I).
W.Y. Sellar, The roman poets of the republic.
G. Michaut, Histoire de la comédie romaine: 2 nid.
Georgia Williams Leffingwell, Social and private life at Rome in the
time of Plautus and Terence.
T. Plautus, Spöket, Wilh. Lundströmin ruotsinnos.
Terentius, Adelphi, Hilding Anderssonin ruotsinnos.
Terentii lustspel, A.F. Wimmercranzin ruotsinnos.