Tuntuu kuin pitäisi selittää taikka melkeinpä pyytää anteeksi, että
lähetän maailmalle nämä pienet elämäkerralliset kuvaukset, sillä ne
eivät ole suinkaan ankarasti puolueettoman analysoimisen tuotteita,
vaan aivan subjektiivisen käsityksen luomia. Kaikki ne henkilöt, joista
kerron, ovat tuttujani, monet heistä monivuotisia ystäviäni. Siksi
minun on ehkä vaikeata olla aivan syrjästäkatsojana. Ymmärrän hyvin,
että toinen henkilö voisi saada kuvattavistani aivan toisen käsityksen.
Mies käsittäisi heidät toisin kuin nainen, vanhoillinen toisin kuin
vasemmistolainen. Henkilö, joka lapsuudestaan saakka on liikkunut
johtavissa valtiollisissa piireissä, ymmärtäisi varmaan heidät toisin
kuin Suomen salomailla toimineen köyhän maalaispapin tytär, jonka Ukko
Ylijumala on heittänyt suurkaupunkien humuun ja joka siellä on saanut
nähdä ja kuulla niin paljon, että sydän ja sielu tulevat tulvilleen ja
joskus vuotavat yli reunojen.
Suomalaiset henkilökuvaukset ovat enimmäkseen taitavien asiantuntijain
tekemiä, henkilöiden, jotka ankaralla työllä ovat saaneet selville
pienimmätkin yksityiskohdat kuvattaviensa elämänjuoksusta. Useimmiten
tekijät eivät henkilökohtaisesti tunne kuvattaviaan eivätkä ole
heitä edes nähneetkään tässä elämässä. He voivat siis olla täysin
puolueettomia kuvauksissaan. Sanomattakin on selvää, kuinka arvokkaita
sellaiset elämäkerrat ovat suomalaiselle kirjallisuudelle.
Näitä pieniä kyhäyksiä ei tietysti pidä ollenkaan verrata tuollaisiin
ankarat vaatimukset täyttäviin, tieteellisesti täysipainoisiin
tuotteisiin. Julkaistessani ne olen vain arvellut, että moniaita voi
huvittaa kuulla, kuinka "tavallinen ihminen" käsittää "voimakkaan
väen". Maailmahan on täynnä tavallisia ihmisiä, ei spesialisteja,
ja nämä "tavalliset" ehkä saavat tutunomaisemman kuvan kertomusten
henkilöistä, kun toinen "tavallinen" heille kertoo havaintojaan.
Siinä selitykseni ja puolustukseni!
Lontoossa, elokuussa 1926.
_Aino Malmberg_.