_Satu, kolme tapausta_.
Henkilöt: Kuningas Pakkanen.
Prinsessa Lumikko.
Marski Dagobert.
Mylly Matti.
Mylly Maija, hänen vaimonsa.
Fride }
Frode } heidän lapsensa.
Lisa }
Kaisa Muori.
Mustalais Daara.
Musta henki.
Valkoinen enkeli.
Neljä pikku enkeliä.
Ensimmäinen tapaus.
Mylly Matin mylly. Aikaisin aamulla, vielä pimeänlainen. Jauhosäkkejä
lattialla ja niiden välissä kori. Mustalais Daara hiipii sisään, makaava
lapsi käsivarrella.
Mustalais Daaran kehtolaulu.
Hys, hys, prinssi sä,
Nuku, raukka, untas!
Hys, hys, pyörivä
Mylly valtakuntas.
Ratas pyörii hulmuten,
Onni katoo maallinen.
Hys, hys, prinssi sä,
Nuku, raukka, untas!
Hys, hys, prinssi sä,
Miss' on kruunu sulta?
Vaatteenas ei silkkiä,
Poissa koru, kulta.
Kierrä kivi verraton;
Prinssi myllyrenki on.
Hys, hys, prinssi sä,
Missä kruunu sulta?
Niin se nyt on sinulle käynyt, prinssi pienokainen. Myllyrengiksi sinä
tulet ikipäiviksesi niin totta, kuin minä olen Mustalais Daara ja olen
vihoissani isällesi, ankaralle kuningas Pakkaselle. Niin, kuka hänen
käskikään ottamaan minulta tyttöäni, pikku Lumikkoani, ja kasvattamaan
häntä kuninkaallisessa hovissaan ja tekemään häntä kristityksi
ihmiseksi? Me mustalaiset emme sitä suvaitse, me ennemmin kuljeksimme
ympäri maailmaa ja hiukan varastelemme. Sen tähden minäkin tein sitä
tänä yönä, kuin pikku prinssi tuli maailmaan ja kuningatar Gunilla --
Jumala häntä siunatkoon, olin vähällä sanoa -- kuoli samassa. Koko linna
oli liikkeellä, kaikki itkivät ja valittivat hyvän ruhtinattaren
kuolemaa eikä kukaan huomannut, miten minä hiivin kuninkaalliseen lasten
kammariin ja sieppasin prinssin kehdosta. Pitihän minun saada jotakin
korvausta kaikkein suloisimmasta Lumikostani. Mutta enpä tohdi itse
pitää prinssiä, sillä kuningas panee koko valtakuntansa liikkeelle,
etsimään hänen ainoata poikaansa, joka saisi kerran periä hänen
kruununsa. Johtuipa mulle mieleen, että Mylly Matti on hyväsydämminen
kelpo mies, jota koko maailma voi narrata mihin hyvänsä, ja sen tähden
aion minä jättää prinssin tänne hänen myllyynsä. _(Katsoo koriin.)_ Mitä
ihmettä! Tässähän on pikku poika jo ennestäänkin, ihan yhtä suuri ja
vanha kuin minun pikku prinssini! No -- sepä nyt oivallista! Nyt minä
otan prinssin silkkikapalot ja kultakengät ja pistän hänet säkkiin
myllärin pojan viereen, niin ei kukaan tiedä, kumpi on prinssi, kumpi
myllärin poika. Mutta maltahan -- paras on panna merkki, että toiste
tunnen omani. Minä nipistän korvan lehteä... _(lapsi huutaa)._ Hiljaa,
hiljaa, lapsonen, huudatko kruunuasi? Kas niin -- vasemmassa korvassa se
on, pitää muistaa. _(Laskee lapsen koriin.)_ Hyvästi nyt, prinssi parka;
Mylly Matti tuossa tulee, säkki seljässä. Tule nyt, sinä prinssi, vain
kunnon mylläriksi, niin ehkä tapaamme toisiamme, kuin kasvat suureksi,
ja silloin sinä kiität minua, että saat oppia jotakin hyödyllistä tässä
maailmassa. _(Hiipii pois.)_
_(Aamu valkenee myllyssä. Mylly Matti tulee, säkki seljässä, ja katselee
tullessaan ovessa ympärilleen.)_
*Matti*. Huh -- mitähän tässä livahti ohitseni ovessa? Jos se oli rotta,
niin olipa se aika rotta, kaksijalkainen, suuri kuin hevonen... Hyi,
Mylly Matti, pelkäätkö sinä rottaa, vaikka olet mylläri? Nehän ovat
sinun omia kotieläimiäsi. Mylly ilman rottia on ihan kuin järvi ilman
kaloja. Joutavia -- täällä vain vähän kummittelee näin aamusella, ja
_(katselee oudostellen ympärilleen)_ olisipa vähän hauskaakin saada
seuraa täällä yksin ollessa... Minähän aina olen niin iloinen ja
rakastan seuraa.
Mylly Matin laulu.
_Sävel_: "Mä olen Papageno, mä."
Mä olen Mylly Matti, mä
Yöt päivät hyörin myllyssä,
Mä jauhot, ryynit parhaiten
Valmistan koko kylällen.
Mun eukkon', Maija niminen,
On oikein kelpo ihminen:
Jos mylly joskus seisookin.
Hän hyrrää sitä enemmin.
On puheenparreks päätynyt,
Sit' usein olen miettinyt,
Se jota kovin peijataan,
Hän Mylly Matiks mainitaan.
Se kunniaks on myllyllen;
Mun tuntee lapskin pienoinen.
Ken teist' ei Mylly Mattina
Eläissään olis ollunna?
_(Heittää säkin lattialle.)_ Uh -- miten se hyppii. Miksikähän oli niin
raskas laulaa... Mutta nyt minä katsahdan, miten pikku poikasemme
jaksaa, jonka Maija minulle lahjoitti eilisiltana myllyrengiksi. Pistä
poika koriin ja pidä hänestä tarkkaa vaaria niin kauan, kuin minä vähän
nukahdan, sanoi Maija minulle. Ole huoletta, sanoin minä; hän saa maata
myllyssä ja oppia kunnon mylläriksi. _(Kumartuu katsomaan koriin.)_
Ahah, oletko sinä siellä? Ei minua käy petellä. _(Ottaa lapsen.)_
Taivahinen, miten pulska poika! Ja miten isänsä näköinen! Ihan minun
nenäni. Niin, kyllä hänestä näkyy, että hän on syntynyt mylläriksi.
_(Toinen lapsi huutaa korissa.)_ Mitä nyt?... Oh, se oli vain hiiri;
ihme, miten hiiret välistä osaavat vikistä ihan kuin pikku lapset.
_(Lapsi itkee uudestaan.)_ Ei, kyllä tuo ääni tuli korista. _(Hän panee
lapsen käsistään koriin ja ottaa toisen.)_ Tässä vielä yksi! No kas,
tämä se onkin minun poikani, sillä on turpa jauhossa. Mutta kenen se on
tuo toinen? Kuulepas veitikka, miten sinä olet vartioinut myllyä tänä
yönä? _(Ensimmäinen lapsi itkee korissa.)_ Mi-mitä nyt? Onko siellä
niitä vieläkin. _(Hän laskee lapsen pois ja ottaa sen, joka hänellä
ensin oli.)_ Ei, tämä se oli minun poikani! Enkö minä tuntisi omaa
vertani? _(Toinen lapsi itkee korissa.)_ Mitä hullua? Onko siellä vielä
yksi? Tämäpä jo on liikaa. _(Laskee pois ensimmäisen lapsen.)_ Maija,
Maija -- täällä tulee poikia ihan satamalla! _(Kaisa Muori tulee.)_
*Kaisa Muori*. Mitä siinä huudat ja parut, että säikytät kuoliaaksi
sairaan vaimosi! Pitäisi sinulla olla muutakin tekemistä, Mylly Matti,
kuin on valtakunnan onni tai onnettomuus selvitettävänä.
*Matti*. Mitä minuun koskee valtakunnan onni tai onnettomuus, kun tässä
on ainakin puoli kymmentä poikaa korissa! Ja kaikki ne ovat minun!
*Kaisa*. Häpeä, Matti, juoda itsesi humalaan näin aikaisin aamulla. Etkö
tiedä, mitä on tapahtunut?
*Matti*. Kyllä minä sen tiedän varsin hyvin. Lähtiessäni tuomaan tuota
ruissäkkiä panin minä ihan omatekoisen poikani tuohon koriin -- _yhden_
pojan, ymmärrätkö? -- ja palatessani löydän siitä poikia koko
pataljoonan.
*Kaisa*. Mitä nyt lörpöttelet, etkä anna lähimmäisellesi suun vuoroa,
vaikka olen ihan pakahtua suurista uutisista? Etkö käsitä, että minä
tulen juuri kaupungista ja minun pitää saada purkaa uutiseni, vaikka
pitäisikin seisattaa koko mylly käymästä? Se on näes niin, että kuningas
on saanut prinssin, joka syntyi eilisiltana.
*Matti*. Yhdenkö vain? No olipa tuossakin nyt jotakin minulle, joka olen
saanut korin täyden.
*Kaisa* _(tietävästi). _ Ei siinä vielä kylliksi ole...
*Matti*. Jo se minun mielestäni saisi riittää.
*Kaisa*. Ei siinä kaikki, että prinssi syntyi, vaan lisäksi vielä lempeä
kuningatar Gunilla, jota ylhäiset ja alhaiset koko valtakunnassa
siunaavat, hän kuoli viime yönä. _(Itkeä nyyhkyttää.)_ Emme me koskaan
enää saa sellaista kuningatarta.
*Matti*. Hohhoo, Jumala häntä siunatkoon, hyvä rouva se oli. Kuin minä
viimeksi vein ryynejä hoviin, antoi hän minulle dukaatin ja sanoi
minulle: sinä olet rehellinen mies, Matti, sanoi hän _(nyyhkyttää)_, älä
ole milläsikään, jos ihmiset nauravatkin sinua; parempi se on kuin jos
Jumalan enkelit itkisivät sinua. -- Ja toisen kerran hän sanoi minulle:
kyllä minä pidän muistissa sinun lapsiasi. -- Kiitoksia paljon, teidän
armonne, sanoin minä, mutta minulla ei olekaan lapsia. Näetkös, silloin
en tiennyt tulevan niitä koko kasaa yht' aikaa.
*Kaisa* _(pyyhkien silmiään esiliinansa nurkalla)._ Ei siinä kyllä...
*Matti*. Älä suututa minua, Kaisa Muori. Jo minulla on kylliksi sitä
lajia. Tahdotko vielä tyrkyttää minulle useampia?
*Kaisa*. Ei siinä kyllä, sanon minä, että prinssi syntyi ja että
kuningatar kuoli, vaan lisäksi vielä tapahtui ... ei, minua oikein
värisyttää sitä sanoessa...
*Matti*. Puhu vain suusi puhtaaksi. Vai niin, onko kuningaskin käynyt
kaiken maailman tietä? No, tottapa saamme toisen kuninkaan.
*Kaisa*. Ei, se on vieläkin pahempaa. Voitko ajatella, Matti, että, kuin
hoitaja meni antamaan maitosarvea lapselle, oli prinssi poissa!
*Matti*. Oh, kaikkiansa!... Kuulehan, Kaisa, mistähän nyt yht' äkkiä
saisin puoli kymmentä maitosarvea?
*Kaisa* _(puhuen yhtä vauhtia)._ Se oli selvä tosi, kehto tyhjänä, ja
aika melu, etsiminen ja pauhaaminen, mutta ei kukaan löytänyt
vähintäkään merkkiä; eräs kyökkipiika vain sanoi nähneensä viisitoista
noitaa lentävän ulos savupiipusta.
*Matti* _(miettivästi)._ Maltahan, kunnes vähän ajattelen! Kuninkaalta
on yksi poika kateissa ja minulla on muutamia poikia liiaksi. Jospa nyt
yksi minun pojistani onkin kuninkaan poika... Kyllä minulla on niitä
antaa poiskin. Kaisa Muori, jos tahdot kokoella prinssejä korista, niin
olkoon menneeksi.
*Kaisa* _(samaa vauhtia, kuulematta Matin puhetta)._ Viisitoista tai
kuusitoista, en minä sitä niin tarkkaan muista; mutta se on varma, että
kuningas ihan kalpeni vihasta ja vannoi kuninkaallisen partansa kautta,
että keltä hänen varastettu prinssinsä löydetään, hänet silvotaan,
hirtetään, hukutetaan, poltetaan, ammutaan, hakataan kappaleiksi...
*Matti* _(peljästyen)._ Ei, älähän, jo riittää... Olipa se melkein liian
ankaraa. Entä jos mies onkin syytön!
*Kaisa* _(samaa vauhtia)_ ...lävistetään, kärvennetään, teloitetaan,
myrkytetään, räjäytetään ilmaan...
*Matti*. Älä, älä!...
*Kaisa* _(hengähtäen)._ Paitsi vielä muita hirveitä rangaistuksia. Niin,
sinä olet onnellinen, sinä Matti, jolla on poikasi tallella. _(Menee
lähemmäksi koria.)_ Saako sitä nähdä sinun kelpo poikaasi? Eikö se makaa
tuossa korissa?
*Matti* _(säikähtäen asettuu korin eteen)._ Tässä korissako? Mitä nyt
hulluttelet? Minäkö panisin lastani jauhokoriin!
*Kaisa* _(koettaa kurkistaa koriin)._ Mutta minä ihan olin kuulevinani
lapsen itkevän.
*Matti*. Sepä merkillistä, vai niin, luulitko kuulleesi itkua? No,
meidän harmaa kissamme se on, sillä on poikia korissa. _(Toinen lapsi
itkee.)_
*Kaisa* _(mennen taas korin luo)._ Kuulehan -- nyt huusi se taas! Mitä
sinä äsken puhuit, että tänne on tullut useampia lapsia?
*Matti* _(työntää häntä pois)._ Kaksosia ... kolme tai neljä
kappaletta... Sellaistahan tapahtuu joka päivä. Mutta nyt minun
mielestäni sinun, Kaisa Muori, pitäisi joutua kylään ennen, kuin kukaan
muu ehtii kertoa ne suuret uutiset.
*Kaisa*. Niin, totisesti sen sanoit ihan oikein,
*Matti*. Sano terveisiä Maijalle, hyvästi, hyvästi, kyllä pistäydyn
katsomassa, milloin lähden liikkeelle. _(Kiiruhtaa pois.)_
*Matti* _(yksin, pyyhkien hikeä otsastaan)._ Huh, -- eipä ole paljo
henkeä jäljellä. Annas muistuttelen: -- hirtetään, silvotaan,
hukutetaan, poltetaan ... ja se on ihan varmaan kuninkaan poika, jonka
ne viisitoista noitaa ovat tuoneet minun vastuksikseni ... teloitetaan,
lävistetään, räjäytetään ilmaan ... hah, johan ihan tunnen lentäväni!...
Huh huh, en minä tohdi katsoa koriin ... enkä lukea, kuinka monta niitä
on... Ja kuka niistä sitte on mylläri, kuka prinssi... Myrkytetään ja
hakataan kappaleiksi! Ei, ei tätä enää jaksa kestää ... minun täytyy
kertoa kaikki tyyni Maijalle. _(Kiertää etäältä korin ohitse ulos.)_
_(Pilvi pimittää aurinkoa niin, että mylly taas tulee pimeänlaiseksi.
Musta henki tulee esiin seinästä ja lähestyy koria ottamaan lapsia.
Valkoinen enkeli tulee toiselta puolen ja estää häntä.)_
*Musta henki*.
Miks, estelet? Mull' eikö valta ois
Tok' ottaa lapset kastamattomina?
*Valkea henki*.
On kirjoitettu: voi, ken pienoisista
Pahentaa yhden. Taivaan valtakuntaan
Kuuluvat lapset.
*Musta*.
Jakakaamme: sulle
Tuo toinen, mulle poika kuninkaan.
Mä kostan, hänen äitinsä Gunilla
Mua vahingoitti rukouksillansa.
Kas, senvuoks lähetin sen häijyn akan
Ryöväämään pojan isäns' huoneesta.
*Valkea*.
Jumala sallinut on, että prinssi
Nyt kasvatetaan köyhyydessä, työssä.
Ja tulee kerran kansan auttajaks.
*Musta*.
Se ei käy päinsä, minä kiusaan hänet
Pahuuteen, syntiin.
*Valkea*.
Sitä kyllä teet,
Mut Herra Jumal' on sua vahvempi,
Hän lähetti mun suojelemaan lasta.
*Musta*.
Sit' et voi.
*Valkea*.
Musta henki, tiedä se,
Jumala antoi joka lapsellen
Enkelin, joka näkymättömänä
Alati hoitaa, suojelee ja turvaa
Pienoista lasta, päivin sekä öin.
Kuin laps on vaarassa ja kuin se lankee,
Niin ottaa enkel' lapsen syliinsä,
Ett' ei se loukkaudu. Milloin tulen
Tai veden vaara uhkaa, puhaltaa se
Taivaallisella hengellään pois liekit
Ja kantaa pienokaisen yli virran.
Kuin lapsi tekee syntiä, niin itkee
Tää enkel' oikein sydämmellisesti,
Ja kyynelensä vuotaa lapsen poveen,
Herättää omantunnon nukkuvan.
Se ään' on, jot' ei kuule kenkään muu,
Vaan se tok' aina kuiskaa: armahainen,
Sä puhdas, hyvä ollos! Jumalaa
Sä pelkää! Ällös tehkö syntiä!
Se ään' on enkelin. Se onneton,
Ken ei sit' ääntä kuule lapsuudessaan.
Mut onnellinen se, ken elinkauden
Viel' enkel'äänen saman huomaitsee.
*Musta*.
Sit' äänt' en ole kuullut. Kuitenkin
Jos en ois se, mik' olen, tahtoisin
Sinuna olla. Sano, ken sä oot?
Et enkel'joukoss' ennen näkynyt.
*Valkea*.
Vait ollos. Äsken olin ihminen.
Jumalan armo valkovaatteet antoi,
Ja muut' en voi kuin rukoella vainen
Puolesta kurjain olentoin maan päällä
Ja alla maan -- ja sunkin puolestasi.
*Musta*.
En kauemmin mä siedä katsettas.
Mä pakenen. Mut taistella mun täytyy
Lapsesta tästä. Saahan nähdä, kumpi
Meist' ottaa voiton. Jospa voitan mä,
Niin tahraan sinun valkosiipes synnin
Loalla. Mutta jos sä voiton saat,
Rukoile minut valkeaks kuin sä.
_(Musta henki katoaa.)_
*Valkea*. _(ojentaa kätensä lapsen yli)._
Hän viritelköön synnin pauloja!
Mä tahdon lapsi parkaa suojella!
_(Ensimmäisen tapauksen loppu.)_
Toinen tapaus.
Kaksitoista vuotta on kulunut ensimmäisestä tapauksesta. Vihreä kenttä
Mylly Matin myllyn edessä. Osa ränniä näkyy ja veden pauhua kuuluu.
(Fride istuu, vuoleksien venettä. Liisa on sitonut rihman toiseen pikku
veneesen ja kumartuen katselee rännin laidan ylitse sen uiskentelemista.
Friden takana seisoo valkoinen enkeli ja katselee hänen työtänsä. Liisan
takana seisoo toinen pikku enkeli ja pitää häntä hiljaa hameesta hänen
kumartuessaan rännin laidan yli Pitää muistaa, että enkelit ovat
näkymättömät, eivätkä leikkivät lapset tiedä niitä olevankaan tässä
läsnä.)
*Liisa* _(laulaa)._
_Sävel_: "Sua tervehdin, rauhasa lippu."
Mä puoloja vien ulos Hulliin
Ja vaihdan ne sokuripulliin,
Niit' annan mä lapselleni,
Mi myllyssä makajavi.
*Fride* _(laulaa)._
Mä luotia, ruutia otan
Nyt laivaan ja koht' alan sodan,
Mä lyön sudet nälkähiset,
Murjaanit ja turkkilaiset.
*Fride ja Liisa*.
Ja mylly se jauhaa ja jauhaa,
Ja koski se pauhaa ja pauhaa,
Ja hauskapa rannalla sen
On leikkiä lapsosien.
*Fride*. Ei, tästä minun frekatistani ei tule hyvää koskaan ennen, kuin
saan paremman laudan. Jospa uskaltaisin lainata isän kirvestä, joka on
tuossa myllyn seinää vasten.
*Friden enkeli*. Älä koske kirveesen. Isä on kieltänyt.
*Fride* _(itsekseen)._ Paras on, että annan kirveen olla paikoillaan,
koska isä on kieltänyt.
*Musta henki* _(kurkistaa)._ Ota sinä vain kirves. Isäsi on poissa, eikä
kukaan sitä näe.
*Fride* _(itsekseen)._ Saatanhan ottaa kirveen vähäksi ajaksi vain,
eihän isä sitä tiedä.
_(Hän menee ottamaan kirvestä. Hänen enkelinsä itkee.)_
*Fride* _(palaa kirves kädessä)._ Kas niin, nyt siitä tuleekin oiva
frekatti! _(Alkaa veistellä, mutta katuu kohta.)_ Ei... tämä on pahoin
tehty. Jospa ei kukaan muu näe, niin näkee sen Jumala. Minä vien kirveen
pois ja pyydän isältä anteeksi.
_(Hän viepi kirveen takaisin. Musta henki katoaa. Friden enkeli tulee
iloiseksi.)_
_(Frode tulee, jousi kädessä ja korpin höyheniä lakissa.)_
*Frode*. Hei pojat ja tytöt. Minä ammuin korpin, minä.
*Liisa*. Ammuitko sinä korpin?
*Frode*. Ammuin kyllä, ja ihan oikean korpin. Tuolta koivusta löysin
leppälinnun pesän ja siinä oli kolme poikaa. Juuri, kuin yritin ottamaan
pesää ja poikia, tuntui minusta, kuin joku olisi ottanut minua kiinni
käsivarresta. Ei, ajattelin, miksipä tekisin pahaa pienille linnunpoika
paroille? Minä laskeuduin takaisin maahan, ja silloin lensi korppi
siihen puuhun väijymään poikasia. Ahah, veitikka! ajattelin minä ja
ammuin sitä nuolella siipeen. Ropsis! siinä se makasi maassa -- ja tässä
on minulla lakissani sen pedon höyheniä. -- Mutta, mitä sinä teet
siellä, Liisa? _(Hän hyppää ylös myllyn rännille.)_
*Liisa*. Katsos, miten kauniisti minun laivani purjehtii. Voi, nyt se
menee virran mukaan! _(itkee)._ Ja kaikki sokuripullani, joita juuri
olin tuomassa Hullista!
*Frode*. Odotahan, minä otan sen pois. Ohoh, miten se lentää! Mutta älä
itke, Liisa, kyllä minä sen kuitenkin saan kiinni.
_(Hän kumartuu alas. Musta henki nousee hänen taaksensa, sysää hänet
veteen ja katoaa samassa.)_
*Liisa*. Voi hyvänen, nyt Frode putosi tuonne ränniin! Fride, tule,
Fride! Voi, juokse jo pelastamaan Frodea!
*Fride* _(juoksee sinne)._ Ota minua kädestä, Frode! Tartu käteeni! --
Voi, ei hän saa ... virta vie häntä ja kohta hän joutuu myllyn
rattaasen...
*Liisa*. Frode hukkuu! Frode hukkuu! _(Peittää käsillään kasvonsa.)_
Hyvä, rakas Jumalan enkeli, auta Frodea pois vedestä!
_(Suuri, valkoinen enkeli nousee äkisti myllyn rännin takaa, kumartuu ja
vetää Froden ylös sekä katoaa sitte heti.)_
*Frode* _(kiipeää ylös)._ Älä itke, Liisa; minähän vain vähän kastuin.
Mutta kyllä jo olin mennä; jo kuului suuri vesiratas pauhaavan ja
kolisevan ihan pääni vieressä. Sinäkö se autoit minut ylös, Fride?
Kiitoksia sulle siitä.
*Fride*. En se minä ollut.
*Frode*. No sitte se olit sinä, Liisa. Kiitoksia. Ja tässä on sinun
Hullista tuleva laivasi.
*Liisa*. Oh, en minä sinua auttanut. Jumalan enkeli se oli, vaikka ei
kukaan nähnyt häntä. Minä tunnen aina, milloin enkeli on lähellä.
*Frode* _(miettien)._ Luuletko niin, Liisa? Niin, saattaapa olla
mahdollista. Ehkäpä se sama enkeli piti minun kättäni, kuin yritin
ottamaan linnun poikia. -- Mutta nyt lähden kuivaamaan vaatteitani.
*Fride ja Liisa*. Me tulemme myös.
_(Lapset menevät ja heidän jäljestään pikku enkelit ääneti ja ilossaan.
Mylly Matti tulee, säkki seljässä)._
*Mylly Matti*. Huh -- luulenpa, että selkä alkaa jo vanheta. Tokkohan
vielä osaan laulaa säkki seljässä? _(Laulaa.)_
Mä olen Mylly Matti, mä
Yöt päivät hyörin myllyssä...
Ei, ei se enää käy. Heittää säkin pois. Samapa se onkin. Minulla on nyt
kaksi reipasta poikaa, jotka kohta kelpaavat myllyrengeiksi. Kaksitoista
vuotta siitä nyt on, kuin minä sain ne huimapäät, ja kaksi vuotta sen
jälkeen syntyi pieni, tottelevainen Liisamme. Jumala siunatkoon lapsia.
Niukalti on kyllä välistä ollut ruokaa eikä pojilla ole aina ollut hyvät
päivät; mutta siinähän tuo menee. Mylly pyöriä surisee tasaista
tahtiansa ja jauhaa leipää myllärillekin. Tänään minulla on vähä
makeisia lapsille _(ottaa kaulastaan nipun venäläisiä vesirinkilöitä)_,
ja sitte toin peilin muorille, koska hänen myssynsä välistä on vähän
viistossa. _(Ottaa taskustaan peilin ja panee sen rinkiläin viereen
säkille.)_ Mitähän pojat nyt puuhaillevat. Niin, niin, jospa nyt
tietäisi, kumpi heistä on prinssi! Mutta emme me, ei muori enkä minä,
uskalla hiiskahtaa sanaakaan koko asiasta niin kauan, kuin kuningas
Pakkanen on niin hirveän suutuksissaan. Hirtetään ... seivästetään ...
teloitetaan! Niin, sepä olisi somaa. Ei tottahan nyt Mylly Matti ei
olekaan niin tyhmä, että lörpöttelee päänsä poikki. _(Menee laulaa
hyräillen pois.)_
*Liisa* _(tulee)._ Minä luulin kuulleeni isän äänen. _(Huomaa säkin.)_
Kas, mitä se isä on tuonut kylästä! Ai, koko nipun rinkelejä! Ja miten
hyviltä ne näyttävät!
*Musta henki* _(kurkistaa)._ Liisa, ota yksi rinkilä; niitähän on niin
monta. Ei sitä kukaan tiedä.
*Liisa* _(punnitsee rinkilänippua kädessään)._ Jospa maistaisin vähäsen
vain, edes yhden pienimmän?
*Liisan enkeli* _(kuiskaa takana)._ Liisa, Liisa, varo, varo, se on
syntiä!
*Liisa* _(panee pois rinkilät)._ Kuulehan, enkeli sanoo, että se on
syntiä. Hyi, miten tyhmä voin ollakin! En koske, vaikka olisivat
paljasta sokuria. _(Ottaa peilin käteensä.)_ Mutta mikähän tämä on? Ai
ihmettä, katsos, miten sievä se nyt on! Ja tästä minä näen itseni
lasista!
*Musta henki*. Katso, Liisa, miten olet kaunis! Sinulla on niin
suloiset, pienet sinisilmät, ja sinun ruskea tukkasi on niin somasti
kammattu, ja, kuin naurat, tulee sinulle kaksi pientä kuoppaa poskiin.
Pieni, punainen kaulahuivi sinulla pitäisi olla ja kultarenkaat
korvissa, niin sinä olisit suloinen kuin prinsessa. Katsele nyt hyvin
tarkkaan, miten kaunis olet, ja koeta panna pääsi vähän kallelleen. Ei
kukaan pikku tyttö ole niin kaunis kuin sinä.
*Liisa* _(kallistaa päätänsä ja sovittelee kasvojansa peilin edessä)._
Kas niin, noin sen pitää olla.
_(Liisan enkeli itkee) _
*Liisa* _(kuuntelee ja katselee hämillään ympärillensä)._ Kuka se
itkee?... Voi ... nyt minä taas olen ajatellut jotakin pahaa! _(Katsoo
uudestaan peiliin.)_ Oh, hyi, hyi, miten olen ruma! _(Panee peilin
säkille ja juoksee pois. Musta henki katoaa.)_
*Liisan enkeli*. Niin, nyt olitkin ruma, Liisa, sillä sinulla oli
turhamainen ja ylpeilevä sydän. Mutta kuin olet nöyrä ja kaino etkä
ollenkaan ajattele itseäsi, silloin olet kaunis Jumalan ja ihmisten
edessä. _(Menee Liisan jäljestä.)_
_(Maija ja Mylly Matti tulevat.)_
*Maija*. No niitä poikia, huolta ja puuhaa niistä on aamusta iltaan. Nyt
on Frode pudonnut ränniin ja hänellä oli ihan uudet housut jalassa.
*Matti*. Älä nyt toru, Maija; ole kiltti, enkelini, niin saat jotakin
oikein hyvää. _(Kätkee peilin.)_ Arvaapas, mitä minulla on seljän
takana?
*Maija*. Kyllä arvaan, ymmärryksesi se sinulla on seljän takana,
ukkoseni. Etkö käsitä, että pojat viimein tuottavat meille niin paljon
harmia, että tulemme harmaapäiksi? Minkä tähden et lähetä kuninkaan
poikaa takaisin isänsä luo?
*Matti*. Älähän nyt! Ei minulla ole niin kiirettä tulla paistetuksi
halstarilla. Älä toru, Maijaseni. Et sinä kuitenkaan tahtoisi kadottaa
poikia.
*Maija*. Tahdonpa niinkin, sanon minä. Minä jo olen niin kyllästynyt
pesemään heidän paitojansa ja paikkailemaan heidän mekkojansa ja
kampaamaan heidän pitkää tukkaansa ... juuri kuin he sittekään
pysyisivät eheinä ja puhtaina yhtään ainoata Herran päivää! Ja sitte he
leikkelevät sormiansa ja jauhoavat itsensä myllyssä ja tappelevat
kissain ja varisten kanssa! Jospa toki kuningas veisi ne molemmat...
*Matti*. No mutta; rakas Maija! _(Pitää peiliä hänen edessään.)_
Katsohan vähän, nyt olet ruma! Mutta koeta näyttää iloiselta ja hyvältä!
_(Maija nauraa.)_ Kas niin, nyt olet kaunis! -- Mutta kuka tuolla astua
harppailee niin pitkillä askeleilla? Oh, Kaisa muorihan se on. No, nyt
hänellä taas varmaan on joku suuri ja hirveä uutinen...
*Kaisa muori* _(tulee)._ Hyvää päivää, Maija. Hyvää päivää, Matti.
Oletteko kuulleet, mitä on tapahtunut? Suuri uutinen, oikein hirmuinen
tapaus...
*Matti*. Niin, sen kyllä saatoin arvata.
*Maija*. Päivää, päivää, Kaisa. No, mitä sitte on tapahtunut?
*Kaisa*. Se on salaisuus, nähkääs, hirveä salaisuus; en tiedä,
uskallanko puhuakaan sitä teille.
*Maija*. Tottahan, Kaisa, kerro toki, mikä se on.
*Matti*. Kerro pois, kerro vain, muutenhan ihan halkeat.
*Kaisa*. Häpeä vähän, mylläri, osaan minä olla vaiti ja osaan puhuakin,
miten milloinkin johtuu mieleeni. Voinko minä sille mitään, että
Mustalais Daara on hirtetty tänä aamuna.
*Maija ja Matti*. Mitä sinä sanot?
*Kaisa* _(tietävästi)._ Ihan niin se juuri on. Hän oli varastanut
paistetun kanan kuninkaan omasta kyökistä ja hänet saatiin samassa
kiinni. Mutta ei siinä vielä kyllä.
*Matti*. Ei, sen kyllä uskon.
*Kaisa*. Hän oli kai varastanut enemmänkin.
*Maija*. Minua oikein värisyttää. Mitenkä se sitte oli?
*Kaisa*. Hän ennen, kuin hänet hirtettiin, tunnusti, että se oli juuri
hän, joka kaksitoista vuotta sitte varasti pikku prinssin,
muistattehan...
_(Matti ja Maija hämmästyen katsovat silmäkkäin.)_
*Kaisa* _(jatkaa)._ Ja että hän vei prinssin kenties mihin kurjuuden
paikkaan, kerjäläisten, ryövärien, roistojen ja konnien joukkoon.
*Matti* _(suuttuen)._ Hävetköön se vanha noita ja varas.
*Maija* _(levottomasti)._ Ehkä hän ei enää muistanut, mihin vei hänet.
Eikö tuo liene vienyt häntä hyvinkin etäälle?
*Kaisa*. No kerrassaan Hiitolaan. Mutta nyt sanotaan kuninkaan ja
prinssin ja marski Dagobertin ratsastaneen etsimään prinssiä. Kyllä
siitä tulee kaunis elämä. Kuningas kuuluu olevan kasvoiltaan ihan
nelikulmainen suuttumuksesta ja ilosta yht' aikaa. Mitähän se saa, joka
on pitänyt prinssiä luonaan piilossa. Mitä sinä luulet hänen saavan,
Matti?
*Matti*. Mitäkö minä luulen? Niin -- niin no -- -- minä luulen, että
sinä olet lörpöttelyä, Kaisa muori.
*Kaisa*. Lörppö ja lörppö, sinä lörpöttelet, mylläri, yöt päivät, mutta
minä en luiskahda niin sanaakaan. Sinun kurkkusi tulvii kuin jyviä
laarista, mutta kas, minä osaan pitää salassa, mitä kuulen, ja ennen
saat vaikka kastaa minua seitsemän kertaa myllyn ränniin kuin tietää
kaikki, mitä minä tiedän. Kuulepas, kuinka vanhat sinun poikasi
oikeastaan ovat tähän aikaan?
*Matti*. Minunko poikani? Oh, eivät ne ole vanhat ollenkaan.
*Kaisa*. Mitä sinä sanot?
*Matti*. Minä tarkoitan, että ne ovat ihan pienet ... pikku lapsia vain.
*Kaisa*. Mutta minä muistelen, että se oli juuri siihen aikaan...
*Maija* _(katsoo ulos tietä pitkin.)_ Kas, miten lukkarin muorilla on
tänään kiire kylään. Hän varmaankin tahtoo ensinnä ehtiä kertoa suuret
uutiset.
*Kaisa*. On merkillistä, miten muutamilla ihmisillä on suuri halu
lörpötellä kaikkea, mitä kuulevat. Ei, pitää osata olla vaiti kuin
lankakerä, se on minun tapani ja, jos minulla nyt ei olisi niin
välttämätöntä asiaa kylään saamaan vähän punaista kudetta kankaaseni,
niin saisi lukkarin muori kyllä lörpötellä tuvan täydeltä. Hyvästi nyt,
hyvät ihmiset. _(Murisee mennessään.)_ Niin, miten ihmiset kehtaavatkaan
yhä juoksennella lörpöttelemässä kylissä.
*Maija*. Kas niin, Matti, nyt on aika täperällä. Pojat täytyy heti
lähettää metsään, että kuningas ei saa niitä nähdä.
*Matti*. Mutta sydänkäpyseni, etkö sinä äsken tahtonut päästä niistä
molemmista; niin minusta tuntui.
*Maija*. Sinusta tuntuu ja tuntuu. Minäkö tahtoisin kadottaa rakkaimmat
lapseni!
*Matti*. Mutta, rakas Maija, niistä on sinulle niin paljo vaivaa ...
paikata heidän mekkojaan ja kammata heidän tukkaansa ... ja sitte he
putoilevat uusine housuineen myllyn ränniin.
*Maija*. Älä siinä lörpöttele! Tiedäpäs, Matti, minulle johtuu jotakin
mieleen. On paras, että pistämme heidät säkkiin ja kannamme kumpikin
yhden metsään, että kukaan ei heitä näe.
*Matti*. Oho -- luuletko niin? Mutta tuossahan ne tulevat. _(Fride ja
Frode tulevat.)_ Reippaita, pulskia poikia molemmat.
*Maija* _(syleilee poikia)._ Minun kelpo poikani, hyvät ja pulskat
poikani! Minun iloni molemmat! Putoilkaa vain veteen joka päivä!
Jauhotkaa itsenne myllyssä! Astukaa saappaanne vääriksi, miten vain
haluttaa! En minä koskaan enää toru teitä.
*Matti* _(pitää peiliä Maijan edessä)._ Katsohan vähäsen, nyt olet taas
kaunis! -- Mutta maltahan, nyt minä vähän koettelen poikia. Sanokaas,
kumpaako teistä haluttaa päästä prinssiksi? _(Pojat ovat vaiti ja
katsovat kummastellen.)_ Vai niin. Eikö kumpikaan vastaa? No, kumpi
haluaa ruveta myllyrengiksi?
*Molemmat pojat*. Minä.
*Matti*. Katsos vain. Mylläri niistä tulee molemmista, ikään kuin kaikki
täällä maailmassa kelpaisivat hoitamaan myllyä!
*Maija*. Kas niin, pojat, tulkaa nyt myllyyn, niin saatte tehdä
ihmeellisen matkan.
*Matti*. Ja evääksi saatte kokonaisen rinkilänipun.
_(Kaikki menevät myllyyn. Marski Dagobert tulee ja katselee tarkkaan
ympäristöä.)_
*Dagobert*. Tässä on mylly. Ja tämä on varmaankin juuri se, josta
Mustalais Daara puhui. Mikä ihmeellinen kohtalo, jos täältä löytäisimme
kadonneen prinssimme! Ja vanha kuningas parka, mikä ilo hänelle
vanhoilla päivillä! Minä odotan hetkisen, kohta hän kyllä ehtiikin
tänne. Kuulehan ... tuolta tulee joku myllystä.
_(Mylly Matti ja Maija tulevat, kumpikin kantaen seljässään raskasta
säkkiä.)_
*Matti*. Onpa se raskas kantaa kuin turkkilainen.
*Maija*. Minun taakkani on kevyt. Minähän kannan omaa lastani.
*Dagobert*. Hyvää päivää, hyvät ihmiset. Tiedättekö sanoa, asuvatko
Mylly Matti ja hänen vaimonsa Maija täällä myllyssä.
*Matti*. Kyllä, mutta he eivät ole nyt kotona, he ovat viemässä kuormia
metsään.
*Dagobert*. Vai niin. Onpa se raskas säkki, jota sinä kannat, isä hyvä.
Mitähän siinä lienee.
*Matti*. Porsas, rakas herra. Ettekö näe, miten se potkii säkissä?
Ettekö tahtoisi avuksi kantaa sitä vähän matkaa?
*Dagobert*. En toki. Kuulepas, se Mylly Matti taitaa olla vähän niin
kuin tyhmä, sanovat ihmiset.
*Matti*. Ohoh, sanovatko ihmiset tosiaankin niin? No, sittepä minäkin
sanon teille jotakin, herra.
*Dagobert*. No, mitä sitte.
*Matti* _(mennessään)._ Sitä, että Mylly Matti ei ole niin tyhmä, kuin
näyttää. _(Matti ja Maija menevät pois säkkeinensä.)_
_(Toisen tapauksen loppu.)_
Kolmas tapaus.
Suuri metsä. Mylly Matti ja Maija ovat laskeneet säkit maahan ja
päästelevät siteitä.
*Matti* _(laulaa)._
_Sävel:_ "Nyt aika tuo jo lieneekin."
Se pahin porsas tosiaan,
Mi pussihin on saatu.
Niin tuiki tuima potkimaan,
Niin raskas on sen laatu.
*Maija*.
Se raskaamp' on kuin kultakin,
Ja kuninkaalle kallis,
*Molemmat*.
Me täyteen rahasäkkihin
Hänt' emme myydä sallis.
*Matti*.
Ens kerran moista jauhetta
Sain myllystän' nyt vasta.
On prinssi pian saapuva
Nyt siitä taikinasta.
*Maija*.
Mon' eukko olis riemuissaan,
Jos sattuis samoin tulla.
*Molemmat*.
Niin suurta saada taikinaan,
Ja paistaa, paistaa pulla.
_(Fride ja Frode tulevat pois säkeistä ihan jauhoisina.)_
*Fride* _(pudistelekse)._ Miksi te, isä ja äiti, panitte meidät säkkiin
ja kannoitte tänne suureen metsään?
*Frode*. Niin ja minkä tähden äiti ei tahdo antaa kuninkaan nähdä meitä?
*Matti*. Olipa sekin kysymys! Sen tähden, että toinen teistä on
kuninkaan poika; tiedän mä.
*Frode*. Mitä sanot, isä? Onko toinen meistä kuninkaan poika?
*Maija*. Niin, kuvauksella puhuen. Kaikki hyvät lapset ovat kuninkaan
lapsia. Nyt te pysytte täällä metsässä iltaan asti. Liisa toimittaa
teille tänne ruokaa. Eipä haittaa, jos vähän poimitte mustikoita
puuroksi. _(Menee.)_
*Matti*. Olkaa reippaat, pojat. Mitäpä siitä, jos teistä toinen onkin
kuninkaan poika. Myllyrengit teistä kuitenkin tulee ja yhtä hyvä sekin
on. _(Menee.)_
*Frode*. Minä ikään kuin tunnen itsessäni, että minä kelpaisin
kuninkaaksi. Minä tappaisin kaikki rosvot ja häijyt ihmiset, mutta
hyville minä antaisin kaikki, mitä minulla on.
*Fride*. Eipä olisi hulluinta olla kuningas. Minä söisin puuroa
aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi ja panisin paljon voita
palaselle. _(Musta henki nousee poikain takaa.)_
*Frode*. Jos toinen meistä on kuninkaan poika, niin se olen minä, sillä
minä olen väkevämpi.
*Fride*. Joutavia! Minä osaan katkismukseni paremmin kuin sinä. Minä se
olen kuninkaan poika.
*Frode*. Sinäkö, raukka, ethän sinä uskalla ruveta painiskelemaan minun
kanssani.
*Fride*. Ja sinä, raukka, et uskalla ruveta lukemaan kilpaa minun
kanssani. _(Friden ja Froden enkelit tulevat esiin.)_
*Frode*. Tiedäpäs, Fride, tyhmää on kiistellä täällä suuressa metsässä.
Suuret puut katselevat niin kummallisesti meitä. Minusta nähden saat
kyllä olla kuninkaan poika.
*Fride*. Kuin tarkemmin ajattelen, niin sinä paremmin sovitkin
kuninkaaksi kuin minä. _(Musta henki katoaa.)_
*Frode*. Poimikaamme nyt mustikoita, niin on meillä jotakin tekemistä.
_(He poimivat.)_ Katsos, kuka tuolta tulee metsästä?
*Fride*. Tyttö se on. Ja miten kaunis hän on! Hän juoksee pakoon
jotakuta.
*Frode*. Fride, Fride, näetkö, mikä tuolla on kuusien takana? Onko se
hevonen?
*Fride*. Ei, se on karhu. Tyttö juoksee pakoon karhua. Se ajaa häntä...
Tule, Frode, juoskaamme pois; se tulee tänne päin! _(Lumikon enkeli
tulee ja viittaa Frodelle.)_
*Frode*. Jättäisimmekö me tyttö raukan karhun kynsiin? Maltahan, niin
saat nähdä! _(Hän seuraa Lumikon enkeliä, joka juoksee ulos.)_
*Fride* _(yksin)._ Frode, oletko hulluna? Menetkö tappelemaan karhun
kanssa! Katsohan tuota, miten ottaa vain pitkän kangen ja menee karhulle
vastaan!... Nyt nousee karhu seisomaan... Nyt lyöpi Frode sitä kangella.
Huh, miten pahasti karhu irvistelee! Kuulehan, miten se murisee!
_(Kuuluu karhun murinaa.)_ Nyt se syöpi Froden... Auttakaa, tämä on
hirmuista! Ei ... nyt lähtee karhu pakoon. Frode ajaa sen pois ... ja
nyt hän taluttaa tänne sen tyttö paran. _(Frode tulee taluttaen
prinsessa Lumikkoa.)_
*Frode*. Älä nyt enää pelkää! Kyllä se irvisteli pahasti, mutta
käpälämäkeen se kuitenkin läksi.
*Lumikko* _(hyvin ylhäisesti)._ Kiitoksia, kerjäläispoika. Mutta älä
tule lähelle minun hienoa hamettani; sinä olet niin jauhoinen. _(Musta
henki nousee näkyviin. Pikku enkelit seisovat takana.)_
*Frode*. Mitäpä tuosta, jos vähän tulisitkin jauhoiseksi! Luuletko sinä
karhun pitäneen lukua hienosta leningistäsi?
*Lumikko*. Rohkenetko sin', kerjäläispoika, sinutella minua? Tiedätkö
sinä, kuka minä olen?
*Frode*. Minun arvatakseni sinä olet pikku tyttö, jota äsken yritti
syömään eräs, jonka kanssa sinä minun tietääkseni et ollut sinun liittoa
tehnyt.
*Lumikko*. Etkö tiedä, nenäkäs poika, että minä olen prinsessa Lumikko?
Minä ratsastin isäni, kuningas Pakkasen, kanssa tästä ohitse ja
poikkesin poimimaan vähän marjoja, ja silloin karhu tuli vastaan. Mutta
tuossa tuleekin isäni. _(Kuningas Pakkanen tulee.)_
*Kuningas*. Olipa oikein hyvä, että löysin sinut, tyttöseni. Minä näin
hirmuisen karhun juosta lönkyttävän tästä läheltä. Mutta mitä minä näen?
Jauhorottienko kanssa sinä täällä seurustelet?
*Lumikko*. Armollinen isä, tuo kelvoton poika rohkenee sinutella minua.
*Frode*. Niin, herra kuningas, sitä minä rohkenen tehdä.
*Kuningas*. Poika, osoita kunnioitusta prinsessalle.
*Fride*. Hyi, häpeä, prinsessa! Ettäs huolitkaan tuollaisesta
joutavasta, hän kun pelasti sinun henkesi! Niin, herra kuningas, Frode
se karkoitti karhun metsään.
*Kuningas*. Etkö häpeä, Lumikko, siten palkita reipasta poikaa? Mene
heti ja suutele häntä.
*Lumikko* _(itkien)._ Hän on niin jauhoinen.
*Kuningas*. Vaikka hän olisi jauhoisempi kuin paistamaton leipä, niin
täytyy sinun suudella häntä. _(Lumikko suutelee Frodea, suutansa
vääntäen. Frode nauraa ja pudistelee jauhon tomua hänen päällensä.)_
Kuulepas, poika, sinä näytät viisaalta. Tunnetko sinä erästä tyhmää
miestä, jonka nimi on Mylly Matti?
*Frode*. Se on meidän isämme, herra kuningas, ja teidän pitää pitää
kunniassa meidän isäämme.
*Kuningas* _(itsekseen)._ Totta tosiaan, onko se mahdollista? Olisiko
toinen näistä pojista...? Niin, kyllä se on totta. _(Ääneensä)._ Minkä
tähden te niin yksin kävelette metsässä.
*Fride*. Niin, se on siten, että ... se on siten, että teidän, herra
kuningas, ei pitäisi saada nähdä meitä, sanoi äiti.
*Kuningas* _(syleilee heitä)._ Tulkaa syliini, rakkaat poikani! Miten
onnellinen olen, kuin löysin teidät! Toinen teistä on minun poikani.
*Fride* _(hämillään)._ Mutta me jauhoamme teidän nuttunne, herra
kuningas.
*Kuningas*. Ah, miten olen onnellinen! Koko valtakuntani on iloitseva
minun onnestani. Mutta, kumpi teistä on prinssi?
*Musta henki* _(Fridelle)._ Sano, että sinä se olet.
*Fride*. En minä tiedä, mutta välistä minusta tuntuu, kuin se olisin
minä.
*Musta henki* _(Frodelle)._ Sano, että sinä se olet.
*Frode*. Herra kuningas, voitte uskoa minua, että kyllä se... _(Hän
vaikenee äkisti. Friden ja Froden enkelit itkevät.)_
*Kuningas*. Sinäkö se olet prinssi?
*Frode*. En, en, Fride se on. Herra kuningas, voitte uskoa minua, Fride
on prinssi.
*Fride*. Ei, Frode se on. Frode on prinssi. _(Enkelit hymyilevät.)_
*Kuningas* _(itsekseen)._ Annahan panen heitä koetukselle. _(Ääneensä.)_
Hyvät pojat, minä sanon teille, ei prinssinä olo ole mikään onni.
Mesopotamian suuren lohikäärmeen pitää joka vuosi saada prinssi
syödäkseen, ja tänä vuonna on meidän maamme vuoro tullut. Hyvin on
ikävä, että minun täytyy lähettää sinne oma poikani.
*Musta henki* _(Fridelle)._ Pidä puolesi ja sano vieläkin, että Frode on
prinssi! -- _(Frodelle.)_ Se on oikein, sano, että Fride on kuninkaan
poika.
*Fride ja Frode* _(yht' aikaa)._ Herra kuningas, minä se olen prinssi!
*Frode*. Minä se olen lähetettävä lohikäärmeelle. Fride ei suinkaan ole
muuta kuin myllyrenki.
*Fride* _(itkee)._ Älä häntä usko, herra kuningas! Minä se olen
lohikäärmeen ruokaa. Frode on mylläri; herra kuningas, näettehän, miten
jauhoinen hän on. _(Enkelit taputtavat pikku käsiänsä.)_
*Kuningas*. Hyvin, pojat! Te olette molemmat kestäneet koetuksen.
Kumpiko teistä nyt onkaan oikea prinssi?
*Lumikko*. Hyvä isä, minulla on niin nälkä. Käske toimittamaan minulle
koko vati lättyjä mesimarjahillon kanssa!
*Liisa* _(tulee laulaen, kori kädessä)._
On hauska juosta ahoilla
Ja poimiskella marjoja,
Korkeitten kuusten juurella
On ylen ihanaa.
Niin herttainen on kesäsää,
Ja kaikkialla elämää,
Lehdossa lintu lirittää
Säveltä suloisaa.
*Liisa*. Ei hätää, pojat, saatte ruokaa. Äiti lähettää tämän korin
teille, ja nyt se kyllä maistuu.
*Frode*. Niiaa kauniisti, Liisa. Täällä on kuningas ja prinsessa
Lumikko. _(Liisa niiaa syvään.)_ Jos teillä, prinsessa, on nälkä, niin
käykää käsiksi vain.
*Lumikko* _(avaa korin)._ Hyi! Kuka voi syödä perunoita ja suolaisia
silakoita!
_(Seuraavan puhelun aikana alkaa Lumikko syödä, ensin irvistellen, sitte
hyvällä halulla.)_
*Kuningas* _(Liisalle)._ Tiedätkö sanoa, tyttöseni, kumpi pojista on
prinssi ja kumpi mylläri?
*Liisa*. Oh, mitä te sanotte, herra kuningas? Prinssikö! No, jos se ei
ole Fride, niin se on Frode, ja jos se ei ole Frode, niin se on Fride.
*Kuningas*. En minä siitä sen enempää viisastunut. Mutta tuossahan tulee
Dagobert. Ja keitä hän tuo kanssansa?
*Liisa*. Ne ovat isä ja äiti, tietäkääs, herra kuningas.
_(Dagobert tulee, taluttaen Mylly Mattia ja Maijaa, jotka näyttävät
hyvin hämmästyneiltä.)_
*Dagobert*. Tässä, teidän majesteettinne, tuon minä molemmat
pahantekijät. Nyt on näytetty ihan toteen, että Mylly Matti ja Maija
ovat tehneet majesteettirikoksen, koska ovat kaksitoista vuotta pitäneet
salassa kuninkaallista prinssiä, vaikka koko valtakunta on häntä
etsinyt. Ei mikään rangaistus ole heille liian ankara.
*Fride, Frode ja Liisa*. Hyvä herra kuningas, älä tee mitään pahaa
isälle ja äidille.
*Kuningas*. Olkaa te vaiti! Sanos, Mylly Matti, minkä tähden sinä et
ilmoittanut minulle, että Mustalais Daara toi poikani sinulle?
*Matti*. Hirtetään, seivästetään, poltetaan, teloitetaan, räjäytetään
ilmaan! Niin, niin, armollinen kuningas, Kaisa muori kertoi kaikki tyyni
niin, kuin asia oli, että sillä tavalla sitä rangaistaan, joka piilottaa
luonansa prinssiä.
*Kuningas*. Voi sinua, narri, etkö sitte käsittänyt, että prinssin
piilottaja ansaitsi kyllä rangaistuksen, mutta kuka hänet toi takaisin,
hän oli saava suuren palkinnon.
*Matti*. Ahah, jo minä nyt käsitän. Mutta sillä kertaa tulin petetyksi.
*Maija*. Eikä se ollutkaan ensi kerta, herra kuningas. Aina Matti parkaa
petellään. Armollinen herra kuningas, olkaa hyvä ja säästäkää hänen
henkensä.
*Matti*. Ai ai, minä jo tunnen nuoran kaulassani.
*Kuningas*. Nyt sinä petyit taaskin, Matti, sillä minä armahdan sinua,
armahdan teitä molempia. Te olette kasvattaneet minun lastani.
Toivoakseni hänestä on tullut, kelpo poika.
*Matti*. Niin, kyllä se on totta, uskokaa minun sanani, herra kuningas.
Tuossa hän on. Mutta kuulkaas, pojat, kumpiko se teistä olikaan prinssi?
*Molemmat pojat*. Minä.
*Matti*. Hävetkää vähän! Äskenhän te molemmat tahdoitte ruveta
mylläreiksi.
*Frode*. Etkö tiedä isä, että prinssi on joutuva lohikäärmeen ruuaksi
Mesopotamiaan? Sen tähden se kyllä on niin, näetkös, isä, että kyllä
minä olen kuninkaan poika.
*Maija*. Mitä sinä sanot, poika? Lohikäärmeen ruuaksiko! _(Asettuu
poikien eteen, kädet puuskassa.)_ Tässä ei ole yhtään prinssiä eikä
tässä kukaan joudu lohikäärmeen ruuaksi. Sen minä sanon, herra kuningas,
älkää tulkokaan tänne, sillä, ken koskee minun lapsiini, siltä minä
revin silmät päästä. Onko tuollaista kuultu! Lohikäärmeiden ruuaksi!
Kas, siitä ei tule mitään. Pidä puolesi Matti! _(Fride hiipii peloissaan
Maijan taakse.)_
*Matti* _(hiipii myöskin Maijan taa)._ Niin, siitä ei tule mitään.
*Musta henki* _(hiljaa Frodelle)._ Etkö tiedä, että lohikäärme
purskuttaa tulta ja että sillä on terävät hampaat kuin naskalit?
Ajattelehan, miten se pureksii sinua! Fride, se pelkuri, on juuri sopiva
syötäväksi. Sitte kuningas ottaa sinut, ja sinä tulet kuninkaaksi ja
saat kultakruunun päähäsi, ja miekan sivullesi ja muhkean hevosen
ratsastaaksesi. _(Frode on epätietoinen ja peräytyy Maijan taakse.)_
*Kuningas*. Dagobert, ottakaamme molemmat pojat, koskapa emme saa
selville, kumpi on prinssi.
*Maija* _(näyttäen kynsiään)._ Koettakaapas!
*Matti* _(Maija seljän takana)._ Niin, koettakaapas vain.
*Liisan enkeli* _(Liisalle)._ Muistatko, mitä unta näit?
*Liisa*. Tiedäpäs, herra kuningas, nyt minä muistan, että näin kerran
unta, kuin olin pieni. Minä näin, että Frodella oli merkki vasemmassa
korvassa ja että hän sen merkin tähden oli kerran tuleva ylhäiseksi
herraksi.
*Dagobert*. Teidän majesteettinne! Nyt minäkin muistan Mustalais Daaran
kertomuksen, että hän oli nipistänyt prinssin korvaa.
*Kuningas*. Niin, se on totta. Katsokaammehan. Tules tänne, Frode, ja
näytä korvaasi!
*Musta henki* _(hiljaa)._ Älä mene, Frode; ne syövät sinut. Sääski on
purrut Frideä korvaan; sano, että se on hän.
*Valkoinen enkeli* _(matkanpäässä)._ Mene Frode!
*Liisa*. Etkö kuule, Frode, että enkeli käskee sinua menemään? _(Frode
menee. Kuningas katsoo hänen korvaansa.)_
*Kuningas*. Frode, tule syliini! Sinä olet minun poikani, minun kadonnut
prinssini! Matti -- minä nimitän sinut tässä heti paikalla
hovimylläriksi.
*Maija*. Ei, sanon minä, ei, ei, ei, viimeiseen asti! Frodea ei saa
syödä. Ettekö häpeä, herra kuningas, viedä minun lapsiani syötäväksi?
*Matti* _(Maijan takana)._ Hovimylläriksi! Niin, niin, mutta hävetköön
Dagobert syödä meidän lapsiamme! Kas, tuossa tulee Kaisa muori. No, nyt
saamme taas kuulla jonkun hirmuisen uutisen.
*Kaisa muori* _(tulla harppailee täyttä vauhtia)._ Oletteko kuulleet
suurta ja hirveää uutista? Mitäs arvelette siitä, että Mesopotamian
suuri lohikäärme on ollut niin näljissään, että on syönyt ihan itsensä.
*Kuningas*. Mitä te lörpöttelette? Johan ritari Pyhä Yrjö tappoi sen
aika sitte.
*Kaisa muori* _(niiaa hirveän syvään)._ Ohoh, no kaikkiansa, sehän on
herra kuningas itse!
*Matti*. Olipa hyvä, että joku toinenkin pettyi. Pidä hyvänäsi, Kaisa
muori!
*Kaisa*. No se on juuri niin, kuin minä sanoin. Tottahan nyt joka
kristitty tietää, että lohikäärme tappoi ritari Pyhän Yrjön.
*Maija*. Mutta sittehän lohikäärme ei voi syödä meidän lapsiamme.
*Kuningas*. Ei, Maija, se olikin vain koetus.
*Maija*. No, niinpä ottakaa hänet, herra kuningas Se on totinen tosi,
että hänellä on merkki korvassa. Frode, rakas poikaseni, nyt sinä pääset
suureen kunniaan, mutta tuolla myllyssä asuu sentään yksi, joka
kuitenkin aina itkee ikävästä. Tule vielä kerran minun syliini.
*Musta henki* _(Frodelle)._ Onko soveliasta sinun, joka olet prinssi,
syleillä tuota mylläriakkaa?
*Frode* _(syleilee Maijaa ja Mattia)._ En minä, en koskaan unhota, miten
hyvät te olette olleet minulle.
*Lumikko* _(niiaa ylhäisesti)._ Nyt me olemme molemmat kuninkaalliset.
Nyt saat luvan sinutella minua.
*Kuningas*. Ylpeä tyttö, tiedätkö sinä, kuka sinä olet? Sinä olet
Mustalais Daaran lapsi, vaikka minä olen vain kasvattanut sinut
linnassani.
*Musta henki* _(Frodelle)._ Nyt sinä voit kostaa tuolle ylpeälle
kerjäläispennulle. Muista, miten hän halveksi sinua, vaikka pelastit
hänen henkensä.
*Valkoinen enkeli* _(etäämpänä)._ Anna hänelle anteeksi, Frode.
*Liisa*. Kuuletko, enkeli käskee sinua antamaan hänelle anteeksi?
*Frode* _(ojentaa kätensä Lumikolle)._ Hyvä Lumikko, älkäämme enää
kiistelkö, koska nyt viimeinkin saatamme sinutella toisiamme! Ja sinä,
Fride, sinä olet aina oleva minun paras kumppanini. Ja sinä, Liisa,
sinun pitää olla minun näkyväinen enkelini maan päällä. Sinä se aina
ennen, kuin me muut, kuulit enkelien äänen meidän sydämmissämme. Sinä
olet onnellinen, sinä Liisa. Muistatko, miten äiti kerran luki meille:
_Autuaat ovat puhtaat sydämmestä, sillä he saavat nähdä Jumalan._
*Kuningas*. Tulkaa, nyt lähdemme kaikki minun kuninkaalliseen linnaani,
ja siellä ja koko valtakunnassa pitää vietettämän suuri ilojuhla. Minä
olen saanut takaisin poikani! Tämä on ensimmäinen iloinen päivä aina
siitä asti, kuin kadotin jalon ja hyvän kuningattareni Gunillan, jota en
koskaan unhota.
*Liisa* _(kuuntelee)._ Hiljaa, malttakaahan! Enkelit nousevat meidän
takaamme ylös... Huh -- tuolla on myöskin musta henki! Mutta hän ei enää
ole häijy... Hän laskeutuu polvilleen... Hän itkee... Kuulkaahan! Nyt
hän puhuu... _(Täll' aikaa nousee suuri valkoinen enkeli heidän
taaksensa metsän kunnalle ja pikku enkelit seisovat, kaksi kummallakin
puolella. Musta henki astuu näkyviin kunnaan vasemmalle puolelle ja
laskeutuu polvilleen.)_
*Musta henki* _(valkoiselle)_
Sä voitit jo. Mä jouduin tappiollen.
Sun valtakuntaan prinssi kuulukoon.
Mä kiusasin, mut uskollisna ollen
Hän sulle jäi; mä hyljätty nyt oon.
Sua valko-enkel rukoelen mä,
Tee minut valkoiseks kuin olet sä!
*Valkea enkeli*.
Et, musta henki, saa mua kumarrella!
Rukoile Häntä, joka meidät loi,
Vaikk' eri teitä saamme matkaella.
Mä heikkoudessan' en mitään voi,
Hän voimakas, Hän tekee armotyön,
Hän yksin muuttaa päiväks voipi yön.
*Musta henki*.
Sua kiitän lohdustas. Mä neuvos mukaan
Nyt, valko-enkel, tehdä koittelen.
Jumala kaikkivoipa, Hän, jos kukaan,
Voi muuttaa minut. Häntä rukoilen.
Mut ennenkuin meill' alkaa täältä tiet,
Ilmoita, valko-enkel, ken sä liet?
*Valkea enkeli*.
Mä enkel olen, Luojan lähettämä
Kuninkaan poikaa suojelemahan.
Gunilla oon, on oma lapsen' tämä,
Siks Luoja uskoi mulle hoidannan.
Mä väsymättä häntä seurailen,
Kun hältä päättyy taisto maallinen,
Hänt' äidinsyliss' olen ylentävä
Ja enkelsiivin vievä taivaasen.
*Liisa* _(kuunnellen)._ Nyt lakkasivat enkelit puhumasta. Mutta jos
laulamme, ehkä ne vastaavat.
_Laulu enkelien voimasta_.
_Sävel_: "Riemun ruusut."
1.
Kevään kukkasen lailla puhdasna kukoista!
Talven kuusosen lailla raitis ja vihanta!
Enkel ylhäällä taivaassa
Silmänsä puolees kääntää.
Etkö kuule sieltä hellää, kuiskaavaista ääntä?
_Enkelit vastaavat:_
Etkö kuule meidän hellää, kuiskaavaista ääntä?
2.
Joudu enkeli armas, oi tule luoksemme!
Maailman sumu-yössä kuultemme ääntele!
Meidät taivaasen saattele!
Tule ohjaelemaan!
Edest' oikean ja hyvän neuvo taistelemaan!
_Enkelit vastaavat:_
Edest' oikean ja hyvän opi taistelemaan!
_(Kolmannen ja viimeisen tapauksen loppu.)_