Tosin on hyvä ja oikein, että lukee läksynsä silloin, kuin on läksyn
aika, ja istuu kammarissa kirjansa ääressä eikä jätä sitä ennen, kuin
kaikki on valmiina koulua ja huomispäivää varten. Joll'ei tahdo tarttua
muistiin, niin lyö kirjalla otsaasi ja ala jälleen alusta, ole
hellittämätön niinkuin hevonen valjaissa, äläkä anna rohkeutesi kadota,
vaan ole karski ja ajattele itseksesi: onnistuuhan se muille, siis
täytyy sen onnistua minullekin! Ja katso, kuin ajattelet niin rivakasti
ja teet työtä niin uutterasti, niin se kyllä käy laatuun, niin onnistuu
ihan varmaan, ja polonen se, joka huuli pitkällään itkeä tihustaa: "tätä
en saa koskaan opituksi!"
Mutta sillä välin, kuin läksy on luettu, niin älä istu sisällä, äläkä
rupea heikoksi lellipojaksi, joka sitte ei kestä Jumalan vapaan ja
raittiin tuulen puhallusta taivasalla. Mene silloin ulos vuorille ja
mäille kesällä ja talvella, helteessä tahi pakkasessa, se on saman
tekevä. Talvella älä pelkää, jos nenänypykkäsi tuleekin punaiseksi. Jos
käsiäsi palelee, niin älä suuresti pidä lukua kintaista, äläkä koskaan
lämmittele valkean edessä, vaan heiluttele käsivarsiasi, niinkuin
paperinen tanssimestari, ja hiero käsiäsi vastatusten, niinkuin
Robinpojan kirjassa kerrotaan villien hierovan kahta puupalasta, kuin he
tahtovat valkeata. Juoksentele rivakasti nietoksien välillä, kiidä
huimaa vauhtia jäätä pitkin kirkkailla luistimillasi, ja jos sitte tulet
kotiisi saappaat märkinä ja äitisi sinua siitä toruu, niin suutele hänen
kättänsä ja sano: "anna anteeksi, äiti, siitähän poikasi väkeväksi ja
terveeksi tulee!"
Vaan kuin vanhemmat ja viisaammat ihmiset sanovat sinulle: "älä mene
sinne, jää on heikko!" niin tottele heidän neuvoaan ja pysy kauniisti
rannalla. Sillä rohkeata ja urheata on olla vaaraa pelkäämättä, kuin se
on välttämätön ja kuin sen kautta voi saada jotakin hyvää aikaan, vaan
uhkarohkeata on eikä tuota ensinkään kunniaa, jos suotta pakotta panee
vaaraan henkensä ja tuottaa vanhemmilleen suurta surua.
Frans ja Matti olivat veljekset, ja molemmat olivat sukkelia poikia.
Koulussa ei ollut mitään eroa heidän välillään, sillä molemmat hoitivat
kirjojansa miehen tavalla, eikä kumpikaan koskaan läksyissään erehtynyt.
Kotonaan sitä vastoin vanhempiensa luona olivat pojat aivan eri
luontoiset. Frans istui alituisesti sisällä, ja milloin ei lukenut,
leikkeli paperinukkeja ja kirjoitti heille näytelmiä. Matti kuljeskeli
aina ulkona, kuin läksy oli lopussa, pyyteli lintuja keväällä, onki
ahvenia kesällä ja teki talvella lumilinnoja. Siitä syystä laihtui Frans
ja tuli kalpeaksi ja heikoksi, vaan Matti tuli vuosi vuodelta
hartevammaksi ja hänen kätensä voimakkaammiksi. Kuin Frans nukkineen
taisteli suuria tappeluita tanskalaisten ja saksalaisten, kristittyjen
ja pakanain välillä, sanoi Matti usein: "älä istu aina sisällä; tule
ulos meidän kanssamme, piirittämään lumilinnaa! Hei, siellä saat nähdä,
miten teuhataan; sillä me olemme iloiset, vaikka meihin sattuu
lumipalloja niin että paukahtaa."
Mutta Frans ei tahtonut, vaan sanoi aina: "on parempi olla viisas kuin
väkevä." -- "Niin," sanoi Matti, "vaan on vielä parempi olla sekä viisas
että väkevä." Sattuipa sitten viikkoa ennen Joulua, kuin pojat olivat
lopettaneet koulunsa, että eräänä päivänä tuli mitä oivallisin
luistinjää. "Tule nyt mukaan", sanoi Matti. "Mene itse", vastasi Frans;
"minä istun kernaammin kotona ja leikkaan paperikuvia." Matti meni ja
otti luistimet mukaansa.
Jää oli kauniinta, kuin voi nähdä. Koko järvi oli niin kiiltävä kuin
kirkkain peili, eikä jäällä ollut vielä yhtään lunta, vaan rannoilla
joka taholla oli viheriäisiä kuusia, jotka kuvastuivat kirkkaasen
jäähän, ja lehdettömiä koivuja oli niiden vieressä kuurassa, ja koko
luonnossa oli raittiutta ja iloa. Varmaan kaksikymmentä poikaa oli
kokoontunut jäälle ja moniailla heistä oli pikku tyttöjä mukanaan, joita
he lykkäsivät edellään kelkassa. Hei, sepä kävi nopeaan! Matti kiinnitti
hihnat ristiin jalkojensa ympäri, ja niin sitä mentiin, hui hai,
niinkuin kiitävä tuuli kirkkaan kuvastimen yli. Ei nopein hevonenkaan
olisi voinut seurata hänen kulkuaan, eikä kukaan pojista häntä myöskään
tavoittanut. Nopeimmat luistelijat päättivät keskenään, että se, joka
voisi tavoittaa Matin kiinni, saisi olla jäällä kuninkaana ja huomenna
kenraalina lumilinnassa. Sen jälkeen kaikki yks, kaks, ryntäsivät aika
vauhtia ja koettivat tavoittaa häntä, vaan ei, sitäpä ei kukaan heistä
taitanut. Juuri kuin he luulivat, että hän jo joutuisi heidän valtaansa,
oli hän jälleen pitkän matkan päässä, ja sen ohessa teki hän heistä
pilkkaa, piirtäen mitä kauniimpia kiekauksia, ympyröitä ja kierreviivoja
jäähän, hajoitti heidät ja pääsi aina pakoon. Kuin he olivat väsyneet,
kääntyi hän ja luisteli takaperin aivan heidän luoksensa, ja kuin he
ojensivat käsivartensa tarttumaan kiinni hänen nuttuunsa, oli hän oitis
silmänräpäyksessä poissa.
"Hyvä, hyvä!" huusivat pikku tyttöset ja taputtivat kylmillä käsillään.
"Hyvä, hyvä", vastasi kaiku aukeilta rannoilta, harmailta vuorilta,
kirkkaasta jäästä ja viheriäisistä kuusista. Onpa sangen viehättävää
lentää niinkuin lintu kylmässä talvi-ilmassa ja liukua auringon säteen
tavoin kiiluvan kuvastinlasin yli!
Pojat olivat nyt tulleet salmelle, josta suurempi järvi laski vetensä
pienempään. Siellä seisoi torppari rannalla hakaten puita. "Varokaa,
pojat," huusi hän; "salmi on virtainen, eikä jää siellä kestä."
Matti seisahtui heti ja sanoi: "seis, pojat, älkäämme menkö enää
kauemmaksi, sillä ukko rannalla tietää, mitä hän sanoo." Mutta
vallattomimmat pojista eivät kuunnelleet häntä, vaan huusivat
pilkallisella äänellä: "Matti pelkää, Matti on raukka, joka kuuntelee
kaikkia ukkohöperön puheita."
Tämä harmitti Mattia. "Menenkö?" ajatteli hän. "Ei, en mene, siitä ei
ole mitään hyötyä..." Loiskis, jää särkyi keskellä salmea ja vallattomin
poika, joka oli sanonut Mattia raukaksi, putosi ja rupesi haikeasti
huutamaan apua. Vaan muut, jotka olivat likinnä häntä, peljästyivät nyt
vuorostaan niin, että kiitivät pois minkä jaksoivat ja jättivät
toverinsa yksin pulaan.
Mitäs Matti nyt teki, hän, jota äsken sanottiin pelkuriksi? Hän ei
muistanut omaa vaaraansa, hän ei ajatellut enää toverin pilkkasanoja,
tuossa paikassa oli hän rannalla, sai käteensä seipään ja luisteli
seiväs kädessä salmen jäälle. "Tartu kiinni tähän!" huusi hän ja asettui
itse vatsalleen jäälle.
Suuressa hädässään tarttui toveri epätoivossaan seipääsen ja oli vähällä
vetää sen jään alle, vaan Matti piti lujasti kiinni toisesta päästä,
kaivoi luistimiensa kärjet jäähän ja piti suurimmalla vaivalla sekä
itseään että seivästä kiinni, kunnes toveri pääsi ylös ja tuli lujalle
jäälle. Nyt riemuitsivat kaikki pojat ilosta, nyt ei löytynyt enää
ketään, joka uskalsi sanoa Mattia raukaksi, ja niin kulkivat kaikki
märjän toverin kanssa riemukulussa takaisin kotiin.
Matti tuli kotiin, eikä puhunut sanaakaan urhotyöstään. "Tule," sanoi
Frans hänelle, "tule, niin saat nähdä kauniit varjokuvani. Tässä on
järvi ja pojat luistelevat jäällä. Huomaa, nyt putoo yksi heistä järveen
... nyt on hän hukkumaisillaan, nyt tulee rohkea ritari ja vetää hänet
henkensä kaupalla ylös vedestä. Näetkös, sellaista taidan minä tehdä
varjokuvilla, vaan mitäs _sinä_ taidat?"
Matti hymyili itsekseen ja sanoi aivan tyynesti: "no, tuonhan kaikki
tekisivät ritarin sijassa." -- "Niinkö luulet?" kysyi Frans. "Ei, niin
urhollisia ritareja ei enää ole maailmassa. Katsoppas, sellaista minä
olen lukenut kirjoista ja se on parempaa, kuin juoksennella, niinkuin
sinä pitkin vuoria ja mäkiä."
Matti oli ääneti. Vaan märkä toveri seisoi ujona oven suussa ja kuuli
kertomuksen varjokuvien rohkeudesta. Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä;
hän ei voinut kauemmin olla vaiti. "Frans," sanoi hän, "tuon saman, jota
sinä olet tehnyt varjokuva-pelissä, on Matti tehnyt todellisessa
järvessä ja totisessa vaarassa. Me sanoimme häntä raukaksi, vaan nyt
tiedämme, että todellinen rohkeus ei ole elämänsä tarpeettomasti vaaraan
panemista, vaan että uskaltaa silloin mennä vaaraan, kuin totisesti
toisten ihmisten menestys sitä vaatii."
"Ja minä kun kehuin varjokuva-peliäni sinulle!" huudahti Frans,
hämmästyneenä ja iloisena. "Niin, nyt minä ymmärrän, että on hyvä olla
viisas kammarissaan, vaan vielä parempi on olla viisas ja väkevä, sekä
kotona että muualla."
[Kuva]