Valtaistuinsalin vieressä oli toinen avara sali, johon Mervim,
hovilaiset ja todistajat olivat poistuneet siksi ajaksi, kun shaahi
kuulusteli kertojatarta.
Haoma, jonka mieli oli oudon jännityksen valtaamana ja joka
levottomana odotti sitä hetkeä, jolloin todistajat jälleen
kutsuttaisiin valtaistuinsaliin, missä shaahin julistuksen Mervimin
asian ratkaisun suhteen piti tapahtua, oli asettunut syrjäisen
pylvään luo. Jo valtaistuinsalissa oli muuan vanhanpuolinen
hovilainen, jonka tarkistelevat ja ilkeät silmät lakkaamatta
tähystelivät Haomaa, vetänyt tämän huomion puoleensa. Vanhuksen
kasvot olivat tuntuneet hänestä tutuilta, mutta sitten oli tuo
hovilainen taas kääntynyt pois. Kun mentiin viereiseen saliin, oli
tämä vanhus kulkenut vallan Haoman ohi ja luonut häneen vihamielisen
ja samalla ivallisen katseen. Ja silloin oli Haoma tuntenut hänet,
huolimatta hänen komeasta hovipuvustaan. Hän oli Shiruje, entinen
häpeävankien vartija.
Todistajien odotussalissakin oli Shiruje muutaman kerran kulkenut
Haoman ohi ja pysähtynyt matkan päähän häntä tähystelemään. Ja
Haomasta oli tuntunut, kuin olisi tämä häijy mies tahtonut väijyä
häntä tai urkkia esille hänen ajatuksiaan. Mutta Haoma näytti hänen
suhteensa välinpitämättömältä, eikä enää luonut häneen katsettakaan.
Annettuaan määräyksensä Anahitan johtamisesta tähän aikaan
asumattomina oleviin shaahin lempipuolison huoneisiin ja käskettyään
naispalvelijoiden niitä komeasti koristaa, meni Demur siihen saliin,
missä todistajat ja hovilaiset odottivat. Kulkiessaan salin toisessa
päässä olevalle kohonteelle, kuuluttamaan että shaahi heitä odotti
ilmaistakseen päätöksensä, huomasi Demur Haoman. Kuulutus-toimensa
täytettyään hän heti riensi Haoman luo. Todistajat ja hovilaiset
alkoivat sillävälin tulvia sisälle valtaistuinsaliin.
Shirujelta ei jäänyt huomaamatta, että suurvisiirin poika ja
Haoma näin jäivät muista jälelle. Hän seurasi ihmistulvaa niin
hitaasti, että oli viimeisten joukossa. Kun hän, ennen astumistaan
valtaistuinsaliin, käänsi päätään katsoakseen juttelevia ystävyksiä
ja silloin huomasi heidän vilkkaasti keskustelevan, ei hän
seurannutkaan muita sisälle, vaan poikkesi pilarin ja ovipielen
väliseen syvennykseen tähystelemään, mitä he aikoivat tehdä.
Demur oli kiireisesti kertonut Haomalle viime hetkien tapahtumat,
eikä jälkimäinen vielä ollut tointunut hämmästyksestään. Sen verran
oli hän käsittänyt, että Anahitaa uhkasi tavaton vaara ja häpeä, ja
että hänen tuli uhrata kaikki pelastaakseen hänet.
Samassa Haoma huomasi salin tyhjäksi ja huomautti:
-- Eikö meidän pitäisi mennä sisälle shaahin päätöstä kuulemaan?
-- Se on tarpeetonta -- sanoi Demur. -- Shaahi ei nyt tule
kuulustelemaan ketään todistajia, sillä hänen päätöksensä on jo
valmis. Ja vaikka Mervimin asia olisi vaarakin, hän hänet muitta
mutkitta julistaisi syyttömäksi, sillä ymmärräthän, ettei shaahin
lempipuoliso mitenkään saa ajaa väärää asiaa! Tuo sana lempipuoliso
koski kipeästi Haoman mieleen, ja kauhistunut ilme kasvoissa hän
kääntyi Demurin puoleen kuiskaamaan:
-- Ystävä hyvä, tahdotko kuulla ja auttaa minua? Nyt jos koskaan
tarvitsen apuasi, sillä olen suuren ahdistuksen valloissa.
Oudot aavistukset leimahtivat Demurin mielessä ja hän virkkoi:
-- Menkäämme pois täältä, niin saat kertoa minulle kaikki.
-- Mutta voitko poistua?
-- Sen voin tehdä, sillä olen nimenomaan shaahilta saanut
toimekseni valvoa lempipuoliso-huoneiston koristamista ja Anahitan
kestitsemistä. Isäni huoneet ovat tässä lähellä. Asustan niissä nyt
hänen poissaollessaan. Siellä saamme häiritsemättä puhua.
Leveätä pylväskäytävää myöten he poistuivat odotussalista ja
astuivat avaralle pihalle. Sen perältä menivät he sisälle pienempään
palatsirakennukseen, ja kuljettuaan pitkän solakäytävän läpi
saapuivat he suurvisiiri Hassan Ibn Alin avaraan odotussaliin, joka
Haomalle oli tuttu hänen edelliseltä käynniltään. Sieltä he kulkivat
suurvisiirin pieneen työhuoneeseen.
-- Mikä sinun on? -- kysyi Demur heidän istuuduttua.
Haoma tunnusti nyt hänelle onnettoman rakkautensa kertojattareen,
miten tämä oli sen hyljännyt ja miten Haoma oli päättänyt taistella
luvatonta kiintymystään vastaan sekä ilmaista kieltäymispäätöksensä
kertojattarelle.
-- Minun täytyy vielä saada häntä tavata, minun täytyy saada ilmaista
hänelle päätökseni, minun täytyy vielä kerta nähdä hänen viattomat
silmänsä...
-- Mutta ajattele toki, että toivomuksesi on miltei mahdoton
toteuttaa. Mitenkä voisit sinä tunkea lempipuolison-asuntoon
joutumatta mitä suurimpaan vaaraan?
-- Sanoithan juuri itse, että sinulla on toimena valvoa näiden
huoneiden koristamista. Etkö voisi kutsua kertojatarta johonkin
sivuhuoneeseen, jotta voisin puhua hänen kanssaan?
-- Sitä en voi. Sillä kertojattaren mentyä sinne sisälle, en minä
enää saa näyttäytyä siellä. Ainoastaan uskottujen eunukkien kautta
saan kuulustella, miten koristaminen ja kestitys on järjestetty.
-- Anna minulle siis eunukinpuku ja toimeksi jonkun koristusesineen
vienti noihin huoneisiin. Saatanhan salaisesti puhutella Ferengistä
ja pyytää häntä kutsumaan kertojatarta johonkin sivuhuoneeseen.
-- Se olisi yksi keino. Mutta sekin on perin vaarallinen. Ajattele,
kuinka paljon panet alttiiksi yhden hetken vuoksi!
-- Kiellätkö siis apusi minulta, kiellätkö tämän pyynnön, joka
kenties on viimeinen, jonka sinulle teen?
Haoman ääni oli niin rukoileva ja hänen silmissään kuvastui niin
surullinen ilme, että Demur tunsi itsensä liikutetuksi.
Hän sanoi:
-- En kiellä apuani; mutta pelkään vaan, että syöksyt suoraa päätä
turmioon. Et luultavasti tiedä, mikä kauhea rangaistus kohtaa sitä
miestä, joka tavataan shaahin haaremista. Hän sidotaan käsistä ja
jaloista ja haudataan elävältä kaulaa myöten. Sitten soaistaan
hänen silmänsä ja hän saa tässä tilassa nääntyä nälkään. Melik on
hirvittävä, kun hän suuttuu. Hän on antanut soaista silmät omalta
veljeltään, joka kapinoi häntä vastaan.
-- Olen valmis mihin kärsimyksiin tahansa. Olen jo ennenkin katsonut
surmaa silmiin; Velvollisuuteni on, jos suinkin voin, tunkeutua
kertojattaren luo, näyttääkseni, että henkeni uhalla tahdon tehdä
hänelle viimeisen ystävänpalveluksen.
-- Onko siis tämä toivomuksesi järkähtämätön?
-- Se on järkähtämätön, jos mahdollisuus sen sallii.
-- Ajattelen siis näin: Pukeudut eunukinpukuun ja viet
ruusuöljy-ruukkua lempipuolison makuuhuoneeseen. Mukaasi tulee
taattu eunukki, joka tuntee nämät huoneet ja käytävät. Menette
makuuhuoneeseen. Siinä tai jossakin sen lähellä olevassa huoneessa
ovat Anahita ja Ferengis, sillä en luule, että kertojattarella on
halua mennä isoon saliin kuulemaan soittoa ja katsomaan odaliskien
tanssia. Nähdessäsi Ferengiksen, voit salaisesti viitata häntä
tulemaan makuuhuoneen viereiseen kylpyhuoneeseen -- tunnen kaikki
nämät huoneet hyvin, sillä olen valvonut niiden korjaustöitä. Pyydä
häntä silloin sanomaan Anahitalle, että kylpy odottaa, tai jotakin
sellaista. Sano sitten kertojattarelle nopeasti sanottavasi. Sillä
jos viivyt, olet hukassa. Shaahi julistaa paraikaa päätöksensä
Mervimin asiassa ja vastaanottaa kansan suosionosoituksia. Ei voi
viipyä pitkää aikaa kunnes ylimäinen pappi saapuu. Ja keskusteltuaan
hänen kanssaan shaahi epäilemättä heti vie hänet Anahitan luo.
Sitä ennen sinun täytyy olla poissa. Mutta sinun ei sovi palata
samaa tietä. Mukaasi tullut eunukki osoittaa sinulle käytävän, joka
kylpyhuoneesta johtaa puutarhaan. Tästä puutarhasta vie käytävä sille
pihalle, josta shaahi lempipuolisonsa kanssa lähtee ajelemaan. Pihan
perällä on ovi, joka vie tähän isäni asuntoon johtavaan käytävään.
Sillä tätä tietä on suurvisiirin ilmestyminen avaamaan joen
marmorisillalle päin aukenevaa kullattua porttia, shaahin lähtiessä
ajamaan. Tämä avain on nyt, kuten kaikki muut isäni hoitamat avaimet,
hallussani. Tuon oven edessä ei vielä ole mitään vartijaeunukkia,
koska tämä palatsin osa jo jonkun aikaa on ollut asumattomana.
Aukaise tuo ovi ja sulje se huolellisesti jälkeesi. Sitten astut
salakäytävään, jota myöten opaseunukin kanssa palaat näihin
huoneisiin. Täällä saatat piillä kunnes tulee pimeä, pukeutua omiin
vaatteisiisi ja syrjäkäytäviä myöten poistua ja palata vuorikoskelle.
Mutta suurin varovaisuus on tarpeen. Ja sittenkin on yritys hyvin
vaarallinen... Jos joutuisit kiinni, olisi minunkin tilani vähän
arveluttava...
-- Se on pahin pelkoni. Mutta ennen annan kiduttaa itseni
kuolijaaksi, kuin ilmaisen sinun minua auttaneen.
Omituinen toivonvälke valaisi Haoman otsaa, hän puristi liikutettuna
ystävänsä kättä ja virkkoi:
-- Miten paljon teetkään minulle, sinä kelpo ystävä!
-- Ei ole hetkeäkään hukattavissa -- huomautti Demur. -- Odota täällä
hetkinen.
Menen kutsumaan tänne eunukin ja käsken hänen tuoda sinulle valepuvun.
Demurin mentyä, rupesi Haoma kuumeisesti astumaan edestakaisin pienen
huoneen lattiaa pitkin. Outona kuohuivat hänen tunteensa, raivo ja
epätoivo taistelivat hurjaa taistelua hänen sisällään, ja levottomana
odotti hän joka hetki Demurin paluuta.
Nopeasti palasikin suurvisiirin poika, eunukki seurassaan. Haoma
ei myöskään vitkastellut pukiessaan ylleen pitkää punaista
eunukki-vaippaa ja suurta avaraa vaaleankeltaista päähinettä. Hän
sai ruusuöljyruukun käteensä, ja toverinsa seurassa, joka kantoi
hienoja pyyheliinoja -- kylpyhuoneen tarpeisiin -- alkoi Haoma kulkea
vaarallista päämääräänsä kohti.
Jäähyväisiksi hän herttaisesti puristi Demurin kättä.