JÄYKKÄ (hellästi). Voi, jos tietäisin surunne, niin pyytäisin teitä
jakamaan kuorman kanssani. Saanko tietää?
HELLIN (tukehtuvan äänellä). Saatte... (Hypähtää seisomaan ja aikoo
heittäytyä Jäykän rinnoille, mutta peräytyy.) Ei... ette saa. Minä en
voi, minä en voi! (Heittäytyy sohvaan itkemään.)
JÄYKKÄ (silittää hiljaa hänen hiuksiansa). Puhukaa minulle kuin
parhaalle ystävällenne, veljellenne, puhukaa.
HELLIN (itkun seasta). Se ei ole tavallista... Se ei nle luvallista...
Mutta minä teen sen... Sitä ei ole kukaan nainen koskaan tehnyt,
mutta minä teen sen... — Kuule siis Jaakko. Minä rakastän sinua! Onko
naiselle rikos tunnustaa, että rakastaa? Olen odottanut, että sinä
huomaisit rakkauteni, vaan sinä et ole rohjennut katsoa silmiini.
Tiedän, että rakastat minua, mutta et uskalla sitä itsellesikään
myöntää. Jos olisit katsonut minua suoraan silmiin, niin olisit nähnyt
niistä, että rakastan sinua. Köyhyys muka estää, yhteiskunnallinen
asema muka estää... Ei, rakas Jaakko! Rakkaudelle ei kahleita sido
mitkään säännöt. Me naiset sen tiedämme. Me rakastamme vuosikausia,
ikämmekin toivottomalla rakkaudella. Emme rohjene ilmaista sitä, sillä
se kuuluu miehille. Me koitamme olla iloiset, vaikka sydäntä suru
kalvaa, sillä miesten ainoastaan on oikeus ilmaista tunteensa. Ja siinä
syy, miksi teistä miehistä jaloimmat jäävät maailman runneltavaksi,
yksinäisiksi... roistot kyselevät meitä, kuin markkinaelaimia ja niiden
kaulaan me viime tingassa heittaydymme vaikka toista rakastamme.
(Heittäytyy Jaakon rinnoille.) Vaan minä rohkenen ottaa omani, minä!
Köyhät naiset eivät sitä koskaan uskalla. He koittavat »rakastaa» sitä,
joka heitä sanoo rakastavansa. Rikkaus on kasvattanut minussa ylpeyttä,
sisäistä mahtia. Minä otan omani! (Äänettömyys. Jaakko silittää
Hellinin päätä, joka lepää hänen rinnoillaan.)
JÄYKKÄ Minä en ymmärrä untako tama on vai totta. Vaan sen minä
ymmärrän, että sinä Hellin olet siinä. Jospa tämä olisikin totta.
HBLLIN (onnellisena). Tämä on totisinta totta, Jaakkoni. Oletkos minun
Jaakkoni? Minä kosin sinua.
JÄYKKÄ. Olen, olen sinun Jaakkosi. Ja sinä olet minun Hellini.
HELLIN. Sinä et katso sitä viaksi, vaikka minä naisena kosin sinua,
rakkaani?
JÄYKKÄ. En tietysti! Sen pitää aina kosia, joka uskaltaa. Ja naistenkin
pitäisi uskaltaa rikkoa vanha sääntö. Naisilla on tunne mittapuuna. Me
miehet käytämme niin usein vääriä mittoja.
MIMMI (on hiipinyt hiljaa heidän taaksensa ja peittää äkkiä käsillään
kummankin silmät.)
HELLIN (Jäykälle iloisesti). Jaakko, Jaakko, miksi peität silmäni? Etkö
rohkene katsoa Helliniäsi silmiin?
JÄYKKÄ (lempeästi). Samaa kysyn minä sinulta?
HELLIN. Enhän minä...
JÄYKKÄ. No en minäkään.
HELLIN. Kuka se sitten?