JÄYKKÄ (istuu). Neidillä on tänään merkkipäivä; ei siis ihme, jos
tunne-elämänne on tänään herkkä. Minäkin aijoin käyttää sitä hyväkseni.
HELLIN. Te, herra Jäykkä??
JÄYKKÄ. Niin. Minä aijoin. Mutta hetki ei näytä olevan sopiva. Teillä
on suruja, te kärsitte.
HELLIN (arasti). Ei; en kärsi...
JÄYKKÄ. Ehkä sitten erehdyn. Mutta te näytätte kärsivältä. Mutta
anteeksi. Minulla ei ole oikeus tutkia sielunne salaisuuksia.
HELLIN (tukehtuvan äänellä). Herra Jäykkä... Teillä on oikeus... Ei,
mitäs minun piti sanoa? Teillä on velvollisuus... Ei sitä teillä ei
ole... Mitäs minun pitikään sanoa?... Ei, eihän minulla ollut mitään...
(Hyrähtää itkztun.)
JÄYKKÄ (lohduttavasti). Neiti, mikä teillä on? Voi kertokaa minulle
surunne. Ei; mitä pyysinkään. Enkö voisi teitä lohduttaa?
HELLIN (hypähtäen seisomaan). Voitte, voitte! — (Istahtaa.) Ei, ette te
voi, ette sentään voi... (Itkee.)
JÄYKKÄ. Surisin mielelläni kanssanne jos tietäisin surunne syyn. Se
helpottaisi suruanne, jos voisitte sen jakaa jonkun hyvän ystävänne
kanssa. (Huokaa.) On kyllä itsellänikin surua, ei; pikemmin huolta,
kun...
HELLIN (keskeyttäen). Kertokaa minulle, kertokaa!
JÄYKKÄ. Te ette ole nyt sellaisessa mielentilassa, että voisin asiani
kertoa. Se on paha, että huomenna se on jo myöhäistä, sillä matkustan
aamulla Helsinkiin opintojani jatkamaan.
HELLIN (raskaasti). On minullakin eräs asia, joka on huomenna jo
myöhäistä... (Iloisemmasti.) Mutta kertokaa, kertokaa! Te ette saa
mennä ennenkuin kerrotte.
JÄYKKÄ. Te olette niin ystävällinen, neiti, että saatte minunkin jäykän
luontoni heltymään. On myös eräs pakottava tunne, joka pakoittaa
puhumaan.
HELLIN (pitelee rintaansa, joka aaltoilee). Jatkakaa.
JÄYKKÄ. Olen köyhä, opin tiellä kulkeva, kulkeva nuori mies. Elämä on
minulle ollut ja on vast'edeskin taistelua, ainaista taistelua leivän
eteen. Huolet, leipähuolet tehnevät hapseni ennenaikojaan harmaaksi.
(Huokaa.) Nyt olisi lähdettävä Helsinkiin lukemaan filosofian
kanditaatin tutkintoa varten, mutta häpeän sanoa — puuttuu rahaa.
(Äänettömyys.) Täällä minulla olisi velkakirja tuhannelle markalle,
jonka saan kaupunkimme pankista. (Ottaa velkakirjan taskustaan.)
Tässä olisi jo kaksi nimeä, mutta kolmatta vaaditaan, joka olisi
tästä kaupungista, sillä nämä ovat pankkimiehillemme incognita
s.o. tuntemattomia. Olen kysellyt kaupunkimme rahamiehiä, mutta he
valittavat nimensä olevan jo liijan monessa paperissa ja omat lapset,
nekin tarvitsevat... — Ajattelin, että, jos neiti pistäisi nimensä...
HELLIN (teeskennellyllä levollisuudella). Eikö muuta?
JÄYKKÄ (seisoaltaan). Siinä sitä olisi yli odotukseni.
HELLIN. Mielelläni teen sen. Odottakaa; minä haen mustetta ja kynän.
(Menee makuukamariinsa.)
JÄYKKÄ. Jumalani! Kiitos sinulle. Nyt on taas huoli pois pojalta. —
Suutelisin mielelläni pahinta vihollistanikin nyt. — Mutta mikähän
neidillä lienee? Varmasti hiljaisia sydämen suruja. Jospa voisin
palkita jotenkin hänelle hänen hyväntahtoisuutensa.
HELLIN (tulee kirjoitusvehkeiden kanssa, ottaa äänettömästi paperin ja
kirjoittaa nimensä). Tässä olisi. (Antaa paperin Jäykälle.)
JÄYKKÄ (puristaen Helliniä kädestä). Kiitos, kiitos...