Herra d'Hergemont virui lattialla ja katseli häntä lasimaisilla
silmillään, joissa jo oli kuoleman leima.
Hän polvistui isänsä viereen, ja kun hän yritti avata verisiä liivejä
ja paitaa, sitoakseen hengenvaarallisen haavan, työnsi ukko lempeästi
hänen kätensä syrjään. Véronique käsitti, että apu oli turha ja että
isä tahtoi hänelle puhua. Hän kumartui lähemmäksi.
"Véronique... anteeksi... Véronique..."
Se oli hänen sumenevan ajatuksensa ensimmäinen ilmaisu. Tytär suuteli
häntä otsalle ja itki.
"Vaikene, isä... älä uuvuta itseäsi..."
Mutta kuolevalla oli muuta sanottavaa, ja hänen huulensa
tavoittelivat turhaan sanoja, joista ei syntynyt ajatusta, ja joita
tytär epätoivoissaan kuunteli. Elämä oli haihtumassa. Hengenvoimat
häipyivät hämärään. Véronique laski korvansa huulille, jotka
herpaantuivat viimeiseen ponnistukseen, ja eroitti seuraavat sanat:
"Pidä varasi... pidä varasi... Kivijumala..."
Äkkiä ukko nousi puoleksi istuvaan asentoon. Hänen silmänsä
välähtivät kuin sammuvan liekin viimeisen lehahduksen valaisemina.
Véroniquesta tuntui, että isä häntä katsellessaan käsitti ainoastaan
hänen läsnäolonsa koko merkityksen ja aavisti ne vaarat, jotka häntä
uhkasivat. Hän virkkoi raukealla ja kauhistuneella, mutta hyvin
selvällä äänellä:
"Älä jää tänne, kuolema sinut täällä perii... Pakene tältä
saarelta... Pois... pois..."
Hänen päänsä vaipui takaisin. Hän änkytti vielä muutaman sanan,
joista Véronique sai selvän:
"Ah, risti... Sarekin neljä ristiä... tyttäreni... kuolema
ristillä..."
Siihen se loppui.
Seurasi syvä äänettömyys, haudan hiljaisuus, jonka nuori nainen tunsi
painavan itseänsä raskaana, joka silmänräpäys lisääntyvänä taakkana.
"Pakene tältä saarelta!" toisti ääni... "Niin isänne käskee, rouva
Véronique."
Honorine oli hänen vieressään kalmankalpeana, molemmin käsin pidellen
veren punaamaa rutistettua lautasliinaa, jota hän painoi rintaansa
vasten.
"Mutta teitä täytyy hoitaa!" huudahti Véronique... "Odottakaas...
antakaa minun katsoa."
"Myöhemmin... minusta pidetään huolta sitten... myöhemmin..." änkytti
bretagnetar. "Voi sitä hirviötä! Kunpa olisin ehtinyt ajoissa! Mutta
aliovi oli teljetty..."
"Sallikaa minun hoitaa itseänne..." pyysi Véronique "Kuuletteko..."
"Kohta, kohta... Ensiksi... Marie le Goff, keittäjätär tuolla
portaitten päässä... hänkin on haavoitettuna... ehkä kuolettavasti...
Menkäähän katsomaan..."
Véronique lähti takaovesta, josta hänen poikansa paetessaan oli
mennyt. Siellä oli avara porrassilta. Ensimmäisillä askeleilla virui
Marie le Goff mykkyrässä, ja hänen kurkkunsa korisi.
Hän kuoli melkein heti, kuoli tajuihinsa tulematta, käsittämättömän
murhenäytelmän kolmantena uhrina.
Niinkuin vanha Maguennoc oli ennustanut, oli herra d'Hergemont ollut
järjestyksessä toinen uhri.