TUOMAS: Niin, tuohon alle akkunani! Siinä pitää hänen palaman taivaan
enkelien iloksi ja Jumalan kunniaksi.
RAIMUND (säihkyvin silmin): _Dominus episcopus_: hän ei tule palamaan
ollenkaan.--Vielä viimeisen kerran tahdon minä kysyä teiltä: ettekö aio
ottaa ollenkaan huomioon _minun_ tahtoani tässä asiassa?
TUOMAS: En!
RAIMUND: Se oli ensin pyyntö, nyt se on esirukous. Mutta ellette te
suostu siihen, on se pian oleva vaatimus ja singahtava vasama teille...
TUOMAS: Ritari Raimund: minä pyydän, miettikää sanojanne!--Te
loukkaatte sitä korkeata hengellistä arvoa, jota kannan näiden kaarten
alla...
RAIMUND: Ja vaikka minä loukkaisin itse Pyhän Pietarin ja Pyhän
Paavalin hengellisen pappeuden edustajaa, nyt kysyn minä teiltä, piispa
Tuomas: tahdotteko peruuttaa käskynne, jonka olette antanut minua
kuulematta, ja jättää tuon panttivangin nyt heti--kuuletteko: nyt heti!
--takaisin minun tuomiovaltani alle?
TUOMAS: Hän kuolee.
RAIMUND: Ei! Hän ei kuole.
TUOMAS: Minä en peruuta käskyäni milloinkaan.
RAIMUND (miekkansa paljastaen): No niin: tämä miekka on usein
vääräuskoisten verestä punertunut. Mutta nyt vannon minä teille, piispa
Tuomas, että se on punertuva kristillisestä verestä...
TUOMAS: Haa, te uhkaatte minua? Te paljastatte miekkanne Herran
huonehessa?
RAIMUND: En, minä en uhkaa teitä, piispa Tuomas, vaan niitä, jotka
aikovat totella teidän omavaltaista määräystänne tässä asiassa. Sillä
niin totta kuin minä olen ottanut tuon naisen ritarilliseen
suojelukseeni: jokainen, joka häneen koskee, _kuolee_!... (Aikoo
syöksyä ulos. _Balduin_ tulee nopeasti perältä.)
TUOMAS (tempaa kynttilän pöydältä): Ja niin totta kuin tämä kynttilä
nyt sammuu minun kädessäni, niin sammuu nyt Jumalan armo teiltä...
BALDUIN: Mitä täällä tapahtuu?
RAIMUND: Hän tahtoo julistaa minut kirkon kiroukseen.
TUOMAS: Ja hän tahtoo estää minut minun hengellisen virkani
toimituksessa...
BALDUIN (ankarasti): Te, herra ritari? Kuinka? Miekka kädessä?
RAIMUND: Hän tahtoo tehdä minut valapatoksi! Hän on tuominnut tuon
naisen kuolemaan...
TUOMAS: _Hän kuolee_, sillä hän ei ole tahtonut antaa kastaa itseään,
vaan on häijyillä velhovoimillaan tahtonut pilkata Herran pyhää sanaa
ja sakramentteja...
BALDUIN (tyynesti): Teidän tuomionne on oikeuden-mukainen, piispa
Tuomas.--Miekkanne, ritari Raimund!
RAIMUND: Teidän hengellinen ylhäisyytenne: minun ansioni pyhän
katoolisen kirkon palveluksessa...
BALDUIN: Niitä ei unohdeta, ritari Raimund. Mutta nyt teillä ei ole
valittavana kuin kaksi mahdollisuutta: joko jättää minulle heti
miekkanne taikka joutua kirkon ankarimpaan kiroukseen?
RAIMUND: Herra legaatti: teillä ei ole oikeutta sitä minulle julistaa.
BALDUIN (lujasti): Kyllä, ritari Raimund. Minä _otan_ nyt sen oikeuden
itselleni.
RAIMUND: Temppeliherrana ja Pyhän haudan ritarina kuulun minä vain
veljeskuntani ylimmän tuomiovallan alaiseksi...
BALDUIN: Ritari Raimund: ellette te nyt heti jätä miekkaanne minulle,
julistan minä teidät jumalattomaksi mieheksi, ulkopuolelle kaikkien
pyhien ihmisten yhteyttä ja kristillistä seurakuntaa...
RAIMUND: Minä vetoan ritarikuntani suurmestariin... Minä vetoan meidän
Pyhään isäämme Roomassa. Minä vetoan Jumalan kaikkivaltiaan istuimen
luo...
BALDUIN: Te ette vetoa.--Miekkanne!
RAIMUND: _Dominus magnificus_: minä olen vannonut, että kukaan ei ole
tuon naisen päästä hiuskarvaa koukistava, niin kauan kuin tämä käsi
tätä kalpaa pitelee...
BALDUIN (jyrähtävällä äänellä): Miekkanne!--(_Raimund_ ojentaa hänelle
miekan epäröiden.) Kas niin: nyt te ette pitele enää tätä kalpaa ja
siksi te olette myös vapaa valastanne. (Ottaa miekan häneltä ja laskee
sen pöydälle. _Raimund_ kääntyy pois ja peittää kasvonsa kädellään.--
_Kaikkivalta_ rientää ulkoa hengästyneenä ja syöksyy polvilleen piispa
Tuomaan jalkojen juureen.)
KAIKKIVALTA: Armoa, teidän korkea-arvoisuutenne!... Armoa!...
TUOMAS: Ei armoa pimeyden enkelille.
KAIKKIVALTA: Vielä on aika, isä! Teidän pyövelinne aikovat juuri
sytyttää rovion.--Kaiken pyhän nimessä, isä, minä pyydän ja rukoilen
teitä: peruuttakaa käskynne!...
TUOMAS: En.
KAIKKIVALTA (halaten hänen polviaan): ... Peruuttakaa käskynne, sillä
se on erehdys ... se on vääryys Jumalan ja ihmisten edessä...
TUOMAS: Vääryys?
KAIKKIVALTA: Niin, sillä te olette tuominnut tuon naisen pakanana
kuolemaan...
TUOMAS, No niin? Hän _on_ pakana...
KAIKKIVALTA: Ei, hän on kristitty! Te olette kastanut hänet...
BALDUIN: Kristitty?
TUOMAS (hämmästyneenä): Kuinka?
KAIKKIVALTA: ... Te olette itse kastanut hänet Hämeen Kiialassa...
TUOMAS: Se on totta.
BALDUIN: Tuo nainen on kastettu siis?
KAIKKIVALTA: Hän on ilkkuen huutanut sen minulle polttoroviolta.--
Peruuttakaa käskynne, piispa Tuomas! Hänen kuolematon sielunsa voi
vielä pelastua.
TUOMAS (kolkosti): Hänen kuolemattoman sielunsa yli Herra tuomitkoon.
Mutta hänen ruumiinsa on palava poroksi, niin totta kuin minä olen
piispa Tuomas...
KAIKKIVALTA: Isä! Isä!--_Minä rakastan tuota naista_...
TUOMAS: Sinä?
KAIKKIVALTA: Niin, hän on lapsuudestani saakka ollut Hämeen tähti
minulle.--Mutta jos te nyt aiotte antaa kuolla hänen vain sen vuoksi,
että hänen viattomat silmänsä syyttävät teitä teidän rikoksestanne...
TUOMAS: Onneton poika! Tahdotko tuhota minut?
KAIKKIVALTA: _Jos_ sanon minä ... niin ilmoitan minä teidän _kaikki_
rikoksenne näille korkeille herroille, jotka nyt niin kummastuneina
katsovat meihin...
TUOMAS: Pietari! Olenko kyytä povellani kasvattanut?
KAIKKIVALTA: Minä olin viimeinen, joka vielä uskoi hyvää teistä.
--Peruuttakaa käskynne, piispa Tuomas! Tehkää se tässä
silmänräpäyksessä... (Kuuluu kimeä kirkaisu oikealta. Liekit
leimahtavat.) Ah, ah! Minä huudan, minä huudan julki: hän on
väärentänyt paavin paimenkirjeen!
TUOMAS: Sinä et huuda! (Tempaa miekan ja lävistää hänet. Kynttilä
sammuu. _Raimund_ ja _Balduin_ syöksähtävät esille kauhistuneina.)
RAIMUND: Mitä teette?
TUOMAS: Pietari! Pietari! Minun rakas opetuslapseni! (Vaipuu itkien
ruumiin ääreen. Pitkä vaitiolo.)
BALDUIN: Tulkaa, ritari Raimund: täällä ei _meillä_ ole mitään
tekemistä. (Menevät. Liekit leimuavat korkealle.)
Esirippu.