BALDUIN: Niin. Vaikka kristityitä nimeltään, he ovat sielultaan ja
sydämeltään verrattavat Judas Iskariotiin, joka petti Herramme
Mestarimme kolmestakymmenestä hopeapenningistä.--(Ojentaa hänelle tukun
muita kirjeitä.) Samaa kirjoittavat, kuten näette, myös Gottlannin,
Visbyn ja Riigan raatiherrat.
TUOMAS (rutistaen kirjeet kädessään): He olisivat kaikki polttorovion
ansainneet. Eikä Ruotsin hallitukselta mitään kirjettä?
BALDUIN: Ei.
TUOMAS: Kuningas on voimaton ja Folkungajaarleilla nyt muuta tekemistä.
Sieltä ei meillä ainakaan tätä nykyä näytä olevan mitään apua
odotettavissa.
BALDUIN: Ei, yhtä vähän kuin pitkään aikaan Norjastakaan, jos heidän
jalot ritarinsa, kuten sanotte, ovat Nevajoelta takaisin kotimaahansa
ruumiina palanneet.
TUOMAS (harvakseen): Näyttää siis siltä kuin olisimme me jätetyt
kokonaan oman onnemme nojaan, herra legaatti.
BALDUIN: Toistaiseksi näyttää asianlaita todellakin olevan niin.
(Synkkä vaitiolo.)
TUOMAS: Ja ristiretki Hämeenmaahan? Mitä siitä kuuluu?
BALDUIN: Siitä voi ritari Raimund antaa teille parhaiten kertomuksen.--
Mutta nyt täytyy minun todellakin rientää piispankartanoon. Me tietysti
syömme yhdessä illallista?
TUOMAS: Se on oleva suuri kunnia minulle, herra legaatti.--' (Saattaa
ovelle hänet ja palajaa takaisin paikalleen pöydän ääressä. Viittaa
ritari Raimundin lähestymään.) Milloin palasitte te matkaltanne
pakanallisten hämäläisten maahan?
RAIMUND: Vasta pari päivää sitten, teidän korkea-arvoisuutenne.
TUOMAS: Ja teidän retkenne menestys, jalo ritari?
RAIMUND: Sama kuin teidänkin: palajan tyhjin toimin, vain muutamat
harvat panttivangit ainoana sotasaaliinani.
TUOMAS: Siis kaikki kadotettu?
RAIMUND: Kaikki sen maan äärillä.--Oikean uskon siemen Hämeen heimojen
seassa on tuhottu juurineen. Oh, mitä kauhun sanomia me saimmekaan
kuulla matkallamme!
TUOMAS: Kertokaa!
RAIMUND: Kastetut lapset ovat surmatut kaikkialla. Täyskasvaneilta,
jotka samoin jo olivat tulleet kasteen siunauksesta osallisiksi, he
ovat kiskoneet sisukset ruumiista ja uhranneet heidät pakanallisille
epäjumalilleen...
TUOMAS (peittäen silmänsä): Jatkakaa!
RAIMUND: Kristityiltä papeilta, jotka ovat heidän valtaansa joutuneet,
he ovat puhkaisseet silmät päästä, toiset on piesty kuoliaaksi tahi
pakotettu heidät juoksemaan ympäri uhrikarsikkojen, siksi kuin he ovat
hengettöminä maahan langenneet...
TUOMAS: Jatkakaa!
RAIMUND: ... Eräiltä onnettomilta on silvottu kädet ja jalat, toiset on
kääritty olkiin ja heitetty polttoroviolle.
TUOMAS (vavahtavalla äänellä): Eikö näin suunnaton ja näin petomainen
julmuus ollut omiaan johtamaanne sotajoukkoa ylenluonnollisiin
sankaritöihin kiihoittamaan?
RAIMUND: Oli. Missä vain vihollinen nähtiin, lyötiin hänet heti
pakosalle. Mutta... (Vaikenee epäröiden.)
TUOMAS: Mutta?
RAIMUND: ... oli olemassa jotakin muuta, joka ehkäisi menestyksemme ...
jotakin oikeastaan niin naurettavaa ja vähäpätöistä, etten tiedä, tokko
ollenkaan vaivata teidän korkea-arvoisuuttanne sitä kertomalla.