Kuluneen lokakuun viime puoliskolla matkustin Kajaanista Ouluun, missä
viivyin vähän yli viikon, tulin sieltä Kemin pappilaan, missä tapasin
matkatoverini, Castrénin. Kun silloin ei rattailla eikä reellä päässyt
kulkemaan, meidän täytyi viipyä siellä marraskuun 13:nteen päivään.
Mainittuna päivänä läksimme sieltä ja olimme saman kuun 28:nteen
päivään saakka ponnistelleet eteenpäin 240 virstaa Sallaan eli
Kuolajärven-Lappiin, joksi seutua sanotaan, vaikka koko tässä
seurakunnassa ei enää ole yhtään lappalaisia. Arkangelin
kuvernementissa, Kuolan piirissä olevaan Akkalan kylään lasketaan
Sallasta olevan 140 virstaa. Sinne olimme aikoneet matkustaa, mutta kun
ainoastaan harvat tämän seudun rahvaasta olivat käyneet Akkalassa,
olivat he keskenään päättäneet kiskoa meiltä kokonaista 50 ruplaa
pankkiseteleitä. Meidän vielä ollessamme seudulla tapahtui, että useita
Akkalan lappalaisia tuli Sallaan myymään poronsarvia, ja kun heidän
40-50 poroansa tuli palaamaan ilman kuormia, aioimme käyttää hyväksemme
tilaisuutta ja matkustaa heidän seurassaan. Alussa he sanoivat olevansa
hyvin halukkaat ottamaan meidät mukaansa, mutta kun ne sallalaiset,
jotka olivat toivoneet saavansa kyyditä meitä, kuulivat tämän, alkoivat
he uskotella heitä, että meidät muka oli lähetetty opettamaan heitä
lukemaan lappalaisia kirjoja y.m. sellaista. Siitä lappalaiset niin
pelästyivät, että palasivat ottamatta meitä mukaansa, ja me valitsimme
kiusalla toisen tien tänne Inariin. Sillä olimme kuitenkin joka
tapauksessa aikoneet Kuolan-Lapista matkustaa tänne helmikuun
keskivaiheilla tapaamaan pastori Stockflethia, jolle Kemistä siitä olin
kirjoittanut. -- Sallassa viivyimme monta päivää, olimme siellä olomme
aikana eräissä häissäkin, jotka pappi vietti naiden piikansa. Seudun
väki on sekä tietämätöntä että tavoiltaan pilautunutta. Se lienee
suureksi osaksi lappalaista syntyperää, vaikka nyt on omistanut
äidinkielekseen suomen. Tähän asti heillä ei ole ollut kirkkoa eikä
pappia lähempänä kuin 80:n virstan päässä, Kemijärvellä, minne he
lisäksi vaivaloisen matkan vuoksi ani harvoin saattoivat tulla. Mutta
nyt he ovat äsken saaneet sekä oman kirkon että papin; vaikuttakoon
tämä vaan parannusta heissä. Rahvaan taikauskoa valaiskoon muun muassa
seuraava kertomus lappalaisesta Udjuksesta. Udjus oli elänyt Sallassa
50-60 vuotta sitten, ja hänestä kerrottiin tositapahtumana, jota ei
kukaan näyttänyt epäilevän, että hän kerran, ollessaan toisen miehen
kanssa kaukana kodistaan, oli yöllä nähnyt unta, että jotain
erinomaista oli tapahtunut hänen kotonaan. Heti herättyään hän oli
sanonut toverilleen, että hänen kiireimmiten oli lähteminen kotia, ja
toveri päätti lähteä mukaan. He alkoivat heti kulkea halki metsän ja
tulivat erään järven rannalle, missä ei ollut venettä, jolla olisivat
voineet soutaa yli. Mutta tämä ei Udjukselle tehnyt mitään estettä,
vaan hän kulki kuivin jaloin järven yli ja pyysi toveriaan tulemaan
jäljessä, mutta tämä oli kuitenkin uponnut polviin asti veteen.
Tultuaan kotia Udjus tapasi vaimonsa itkemässä; molemmat hänen
tyttärensä olivat kuolleet ja haudassa. Silloin hän oli pyytänyt
vaimoansa sytyttämään tulta, liekin yli hän itse oli asettunut
hajareisin ja oli alkanut laulaa muutamia loitsurunoja; niin oli
jatkanut jonkun aikaa, kunnes jonkunlaista ryömimistä ja rapinaa kuului
oven takaa. Vaimo oli luullut sitä heidän koirakseen ja oli mennyt sitä
sisään päästämään, mutta huomasi suureksi hämmästyksekseen, että se
olikin heidän vanhempi tyttärensä, joka joku päivä sitten oli kuollut
Kotvan sen jälkeen oli nuorempi tytär samoin tullut, eroa vaan se, että
myyrät olivat kalunneet palan pois hänen poskestaan. Tämä tytär oli
sitten paria päivää myöhemmin kuollut toisen kerran, mutta vanhempi
sisar oli voinut hyvin ylösnousemisensa jälkeen ja päällepäätteeksi
joutunut naimisiinkin. -- Tästäkin kertomuksesta saattaa päättää,
kuinka pitkälle täkäläinen rahvas on ehtinyt valistuksessa. Tosin
sellaisia kertomuksia kuulee toisillakin seuduilla maata, mutta enemmän
pilan, kuin uskon esineenä.
Jos nyt katsot Vaseniukseu Suomenmaan karttaan, on sinun helppo
Sallasta eli Kuolajärveltä, jonka niminen tämä seutu on kartalla,
seurata meitä tänne. Matkustimme ensin Kuolajoen ja Teniöjoen poikki ja
tulimme Nousuun ja sieltä muutamien talojen kautta Lokkaan ja Korvaan.
Tätä matkaa laskettiin olevan 20 peninkulmaa. Mutta on otettava
huomioon, että lappalaiset laskevat peninkulmansa vähän lyhyemmiksi
kuin mitä muualla maassa tehdään. Useimmat niistä eivät varmaankaan ole
7-8 virstaa pitemmät. He sanovat peninkulmaa _hädnagullam'iksi_ (suom.
peni[n]kulma), joka sana ilmoittaa etäisyyttä, jolta (tyyneellä säällä
tai myötätuulella) voi kuulla koiran haukunnan. Korvan tilalla olimme
puolitoista viikkoa, millä ajalla kelirikon vuoksi emme voineet
matkustaa. Saimme siellä käytettäväksemme huoneen-tapaisen, missä
muutamaa vuotta aikaisemmin oli elätetty kuutta revonpoikaa, jotka
isännän oli onnistunut saada pyydetyiksi. Siinä oli kuitenkin avoin
tulisija, missä valkea paloi puolen päivää. Sisässä huoneessa ei ollut
mitään peltiä, vaan täytyi joka kerta kiivetä katolle tukkimaan
savureikää. Tuskin kahta tuntia saattoi nähdä päivänvalolla -- tämänkin
vaan kun oli selkeämpi päivä, muuten ei puoltatoista tuntia kauempaa.
Ruokaa oli talossa runsaasti, teetä ja kahvia meillä oli itsellä, niin
että yleensä voimme sangen hyvin. Viimein läksimme matkaan 23:ntena
p:nä joulukuuta. Kyrön kylään Inarin seurakuntaa lasketaan Korvasta 130
virstaa, eikä tällä taipaleella ole ainoatakaan asuttua paikkaa. Ensi
yön nukuimme metsässä kahdesta tukista tehdyn nuotion ääressä.
Sellaista nuotiota varten haetaan kuivia petäjiä, jotka pitkin
pituuttaan asetetaan päälletysten jättämällä vähän rakoa niiden väliin.
Sittenkuin halkaistuilla säleillä on saatu tuli niihin syttymään yhteen
kohtaan, se pian leviää pitkin koko pituutta ja palaa näin aamuun asti,
levittäen tasaista lämpöä ympärilleen 2-3 kyynärän etäisyyteen. Lumi
luodaan sivulle tai poljetaan ennakolta niin hyvin siitä paikasta,
missä hirret tulevat olemaan, kuin sivuilta, niin että nukkuvilla on
mukava tila. Jos lunta on vahvalta, niin siitä tulee ikäänkuin
katoton, lumiseinäinen huone, missä valkea palaa keskellä pitkin
huoneen pituutta. Kylmälläkin ilmalla voi sellaisen nuotion ääressä
nukkua vilua tuntematta: kahta paremmin se käy suojalla, kuten nyt oli.
Tosin satoi vähän lunta, niin että minun pari kolme kertaa täytyi
herätä ja ravistaa lumi pois, mutta joka tapauksessa seuraavana aamuna
olin yhtä tarpeeksi levännyt kuin tavallisesti.