Ei kukaan voi kieltää, että jos hinnat ovat kyllin alhaiset, voi aina
saada ostajia, olkoot ajat minkälaiset tahansa. Se on liike-elämän
alkeistotuuksia. Alhaistenkin hintojen aikana sattuu tosin, että
raaka-aineet eivät mene kaupaksi. Niin oli laita esim. vuonna 1921,
mutta se riippui siitä, että tehtailijat ja välittäjät tahtoivat ensin
saada myydyksi kalliin hinnan aikana ostamansa varastot ennenkuin
ryhtyivät uusiin kauppoihin. Markkinat olivat hiljaiset, mutta liian
täynnä tavaraa. Liikakylläiset markkinat syntyvät vain silloin,
kun hinnat eivät ole oikeassa suhteessa ostokykyyn tai kun ostajat
ovat haluttomia senvuoksi, että aikaisemmin ovat tulleet ostaneeksi
varastoon.
Luonnottoman korkeat hinnat ovat aina merkkinä siitä, että asioissa on
jotakin epätervettä, sillä ne johtuvat aina jostakin epänormaalisesta
seikasta. Terveellä ihmisellä on normaalinen ruumiinlämpö; terveellä
liike-elämällä on normaalihinnat. Korkeat hinnat ovat tavallisesti
seurauksena keinottelusta johon ryhdytään, kun aletaan puhua
mahdollisesta tavaranpuutteesta. Vaikka kaikilla liikealoilla ei
koskaan voi syntyä puutetta, voi muutamien harvojen -- jopa yhden
ainoankin -- tarvetavaran tuotannon väheneminen aiheuttaa keinottelua.
Eikä aina tarvitse olla edes tavaranpuutetta. Setelirahaston paisuminen
(inflatio) aiheuttaa ostohalun näennäistä nousua ja sen seurauksena
keinottelun mahdollisuutta. Saattaa myöskin sattua todellinen
tavaranpuute samaan aikaan inflation kanssa, kuten usein tapahtuu
sota-aikoina. Mutta olkoon syy hintojen suuruuteen mikä tahansa,
niin maksavat ihmiset ne tavaranpuutteen pelosta. He ostavat joko
varustautuakseen tavaroilla pitemmäksi aikaa tai taas vuorostaan
myydäkseen ja ansaitakseen. Kun ruvettiin puhumaan sokeripulasta,
koettivat emännät, jotka eivät eläessään olleet ostaneet sokeria viittä
kiloa enempää kerralla, hankkia itselleen viidenkymmenen, jopa sadan
kilon varaston, ja samalla ostivat keinottelijat sokeria sulkeakseen
sen makasiineihinsa. Melkein koko sodanaikainen elintarvepuute johtui
keinottelusta tai tällaisesta varauksesta.
Olkoon oletettu tavaranpuute kuinka suuri ja hallituksen kontrolli
kuinka ankara tahansa, voi se, joka kykenee maksamaan, aina saada
mitä haluaa. Ei kukaan voi varmasti sanoa, kuinka suuri tai pieni
jonkin tavaran kokonaismäärä maassa on. Todennäköisimmätkin numerot
ovat vain arveluita, ja vielä vaikeampi on arvioida tavaran määrää
maailmanmarkkinoilla. Vaikka pystyisimme tietämään, kuinka paljon
jotakin tavaraa valmistetaan yhtenä päivänä tai kuukautena, niin silti
emme voi tietää, kuinka suuri tuotanto on seuraavana päivänä tai ensi
kuussa, yhtä vähän kuin tiedämme, kuinka suuri kulutus on. Uhraamalla
varoja tilastollisten ainesten hankkimiseen voimme aikanaan saada
joltisenkin tarkan käsityksen siitä, kuinka paljon jotakin tavaraa on
kulutettu jonakin aikajaksona, mutta kun numerot on saatu, on niillä
vain historiallista arvoa, sillä seuraavana ajanjaksona saattaa kulutus
olla kahta vertaa suurempi tai pienempi. Ihmiset muuttuvat alituisesti.
Siinähän juuri on sosialististen, kommunististen ja muiden,
yhteiskuntaolojen ihanteellista järjestelyä tarkoittavien suunnitelmien
vaikeus: ne perustuvat olettamukseen, että ihmiset pysyvät aina
samanlaisina. Taantumuksellisella on sama käsitys. Hän väittää, että
kaiken pitää pysyä ennallaan. Mutta mikään ei tee niin, ja siitä olen
kiitollinen.
Kulutus vaihtelee hintojen ja tavaranlaadun mukaan, eikä kukaan tiedä
eikä voi laskea, kuinka suureksi kulutus tulevaisuudessa voi nousta,
sillä joka kerta kun jonkun tavaran hintaa on alennettu, ilmestyy uusia
ostajaryhmiä. Sen tietää jokainen, mutta monet menettelevät niinkuin
eivät tietäisi. Kun kauppias on itse ostanut tavaroita korkeasta
hinnasta eikä saa niille ostajia, alentelee hän vähitellen hintoja,
kunnes tavarat alkavat liikkua. Mutta jos hän on viisas, ei hän
nipistele vähin erin hinnoista ja sen kautta pyri ostajissa herättämään
lisäalennuksen toiveita ja niistä johtuvaa oston haluttomuutta,
vaan alentaa kerta kaikkiaan niin tuntuvasti, että pääsee irti koko
varastosta. Liike-elämässä täytyy aina ottaa huomioon erinäisiä
tappioita. Tappion jälkeen toivoo liikemies voivansa tehdä hyvän
kaupan, joka korvaa vahingon, mutta se on usein pettymys. Voitto, josta
tappio on korvattava, pitää olla ansaittuna ennen hinnanalennusta.
Ne, jotka olivat kyllin ajattelemattomia uskoakseen, että sotavuosina
saadut suuret voitot olisivat pysyväisiä, joutuivat taloudellisiin
vaikeuksiin hintojen laskiessa. On olemassa luja usko siihen, että
kauppa on sarja tappioita ja voittoja, ja että hyvä liike on se, missä
voitto on tappiota suurempi. Senvuoksi pitävät monet liikemiehet
edullisena myydä tavaransa mahdollisimman kalliista. Sitä pitävät monet
hyvänä liikemenettelynä. Onko asia todella niin? Se ei ole meidän
kokemuksemme.
Raaka-aineita emme ole koskaan katsoneet kannattavan ostaa enempää
kuin kerrallaan on tarvittu. Jos kulkulaitokset olisivat paremmat,
niin voisimme olla varmat saavamme tavarat aina sitä mukaa kuin
niitä tarvitsemme, emmekä välittäisi hankkia minkäänlaista varastoa.
Laskettu määrä raaka-ainevaunuja saapuisi määrätyssä järjestyksessä
ja siirrettäisiin suoraan rautatieltä tehtaaseen. Se säästäisi
paljon rahaa, sillä rahaksimuutto tapahtuisi melkein välittömästi
ja päästäisiin pitämästä rahoja sidottuina suureen varastoon. Mutta
kulkuneuvojen huonouden vuoksi täytyy pitää aineita varastossa. Kun
vuonna 1921 toimitimme sen varastojemme uuden arvioinnin, josta
kerroin edellisessä luvussa, oli minulla luonnottoman suuri varasto
senvuoksi, että kulkuneuvot olivat olleet niin huonoja. Mutta me opimme
jo kauan sitten sen läksyn, ettei keinottelu syistä saa hankkia liian
suuria varastoja. Kun hinnat näyttävät olevan nousemassa, pidetään
suurten varastojen ostamista viisaana, jotta sitten päästäisiin
niin vähällä ostamisella kuin mahdollista. Ei tarvita mitään
todisteluita, että jos ostan aineksia kymmenestä sentistä naulan, olen
ehdottomasti edullisemmassa asemassa kuin se, jonka täytyy maksaa
kaksikymmentä senttiä. Mutta me olemme tulleet siihen kokemukseen,
että se ei kannata. Siinä antaudutaan arvailun alalle, ja se ei
ole liikemenettelyä. Jos ostan suuren varaston kymmenestä sentistä
naulan, niin on minun asemani erinomainen niin kauan kuin toinen
saa maksaa kaksikymmentä senttiä. Sittemmin saan ehkä tilaisuuden
ostaa lisää kahdestakymmenestä sentistä naulan ja se näyttää minusta
viisaalta, sillä kaikki viittaa siihen, että hinnat tulevat nousemaan
kolmeenkymmeneen senttiin. Minulla oli ehkä suuri hyöty edellisestä
oletuksestani ja tietysti päätän tehdä tämänkin kaupan. Mutta sitten
hinnat alenevat ja minä olen jälleen samalla tasolla, mistä aloitin.
Me olemme tehneet tarkkoja laskelmia ja tulleet siihen tulokseen, että
ei kannata ostaa suuria varastoja, sillä yhdestä ostosta saadun voiton
tasoittaa toisesta saatu tappio ja siten on vain nähty tarpeetonta
vaivaa ilman vastaavaa hyötyä. Kun ostamme, pidämme senvuoksi
pääasiana, että saamme sitä laatua kuin haluamme mahdolliseen hintaan.
Me emme osta vähempää, kun hinnat ovat korkealla, mutta emme myöskään
enempää, kun ne ovat alhaalla. Ennen kaikkea kartamme ostamasta enempää
kuin tarvitsemme. En tahdo väittää, että tähän päätökseen tuleminen oli
niinkään helppoa. Tekee mieli uskoa kykenevänsä arvostelemaan oloja, ja
jokaisessa ihmisessä on jonkun verran synnynnäistä keinottelun halua.
Mutta lopulta surmaa keinottelu liikemiehen. Antakaapa hänen vain tehdä
pari hyvää kauppaa, joista hän ansaitsee runsaasti rahaa, niin eipä
kestä kauan, ennenkuin hän ajattelee enemmän rahojen ansaitsemista
ostamalla ja myymällä kuin niiden hankkimista kunniallisella
liikkeellänsä. Romahdus tulee tavallisesti hyvinkin pian. Ainoa
turvallinen tapa on ostaa, mitä tarvitsee -- ei enempää eikä vähempää.
Sitä periaatetta noudattamalla karkoitetaan uhkapeli liikkeestä.
Olen puhunut niin paljon ostoperiaatteistamme senvuoksi, että ne
selittävät meidän myyntiperiaatteemme. Kilpailijoihimme ja tavarain
runsauteen katsomatta ovat meidän hintamme perustetut laskelmaan, mitä
mahdollisimman suuri ihmismäärä tahtoo tai voi maksaa siitä, mitä
meillä on myytävänä. Tämän talouspolitiikan tulos ilmenee parhaiten,
jos vertaa matkailuauton hintoja ja tuotantoa: