Yhtenä muurahaispesänä kuhisi levoton ihmislauma torilla ja sieltä
katuja pitkin tungeskeli. Kolmasti vuodessa ne vain olivatkin näin
ahtaat nämä Kajaanin kaupungin kivettömät kadut: kevät- ja
syysmarkkinoiden aikana ja Perttulina. Mahtui niillä sillä välin
useampikin rentona rinnatusten käymään ... vaikka olisi vaunuparillakin
ajanut, niin ei ihmiset tiellä olleet!...
Mutta markkinathan ne nyt olivatkin, kevätmarkkinat. Syysmarkkinat ne
eivät milloinkaan keväisten veroiset olleet ... eivät hetikään,
ihmisillä kun näet on kelirikko ja muu syksyllä esteenä. Vaan tuli
niitä kumminkin ... ei ne rospuutastakaan huolineet, kun oikein mieli
teki ... Ja keliäpä se ei markkinoille lie mieli tehnyt ... varsinkin
nuoremmilla. Niiden sinne päästä piti, vaikka nelinkontin ... ei
auttanut, mutta harvoin sinne oikein asiata oli. Meni häntä, kun
muutkin menivät, ja olihan tuo aina sitten lysti muistella, mitä oli
nähnyt ja kuullut ... ainahan siellä näkemistä ja kuulemista!
Siellä sitä paraasta päästä torin poikki menevällä kompotti-kujalla
kuleskeltiin ja molemmin puolin tavaroita katsasteltiin, että jokohan
mieluista sattuisi... Teerevänä siinä maalaispojat, punaletkaiset
piiput suussa ja narisevissa anturasaappaissaan keputtelivat ja
kaulahuivin kauppaa Oululaisten narikka-akkain kanssa hieroivat. Se oli
semmoinen tapa valtaan päässyt, että kaulahuivi se nyt ainakin piti
markkinoilta saada, tuommoinen punaisenkirjava kaulahuivi, jos ei muuta
mitään ... ja pulskaltahan se toki näyttikin, kun narusaappaissa ja
punaletkapiippu suussa astella keikutteli ja uuden kaulahuivin päät
vilkkuivat miehen kupeilta eli takin edustan alta...
Nähtiin siellä kaupunkilaisneitsykin saali hartioilla teputtelevan ...
ja näppäröiltä ne näyttävät kaupungin tytöt maalaisten silmissä. Ei se
niin itse ihminen ... samanahan se ihminen pysyy ... mutta se käynnin
tyyli ja vaatetus, se se erotuksen teki. Katsohan vain tuota
kaularusettiakin, kuinka se täytinen on sen istumaan saanut ... ja
entäs rintaneulat ja muut ... että oikein silmälautoja kutkutti...
Ei luulisi tuollakaan möhömahaisella patruunilla ostoksia olevan,
koskahan niin kylmäverisenä torin poikki kulkee ... mutta asiansa ne
mahtaa olla hänelläkin ... hevoskaupat eli muut ... eipähän ilman tänne
hänkään!... Ja hänen jälessään jo tulee tuo laiha herra lihavine
rouvantylleröineen. Kultasepän kimaltelevain tavarain eteen pysähtyvät
ja ruotsiksi tuumittelevat, että kyllähän siellä kotona olisi
hopealusikkain tarvis ... ja tuo vanha totikannukin se on jo niin
tummaksi käynyt, etteihän tuota enää juhlatiloissa ilkeä näyttääkään...
Ja siinä kun sitten ovat aikansa keskenään tuumitelleet, niin jopahan
herra alkaa rahakukkaroaan kaivella ... ja kaupat tehdäänkin!
Tuolta ajaa kuhauttivat tulliportista jo Härmänmäkeläisetkin, mutta
pian täytyy vauhti pysähdyttää, poliisi näet kepillään eteen asettuu ja
isännän pakottaa hevosta taluttamaan. Nyreänä isäntä suitset
Annamarille jättää, eikä muu auta kuin hevosta turvasta taluttamaan
ruveta tungeskelevan väkijoukon läpi. Taluttaessaan isäntä kuitenkin
aina vähän väliä aisaa vatvauttaa, sitä, jossa kello on, jotta se
äänessä pysyisi. Jo päästään torin keskelle, siitä pitäisi kääntyä
vasemmalle Aatin Aatiin kortteeria kysymään.
Mutta vaikea oli pääsy. Ihan pakaten ovat kadut hevosta, tavaraa ja
ihmisiä täynnä ... ja tori, niin että pukkimalla täytyy kulkea. Tuossa
patojen kauppias jalkojaan nostellen patojansa sauvallaan kumahuttelee:
"ostakaapa muuripata, isäntä, ehy on ja kirkasääninen, kuin Paltamon
kirkon kello."
"Täällä se sentään kirkasäänisempi on", sanoi kulkusten kauppias, joka
kaulan ympäri olevan nuoran oli kulkusia täyteen ahtanut ja
kävellessään myötäänsä helisteli. "No, isäntä, eikös tehdä kulkusen
kauppa, sietäisippä se tuommoinen hevonen jo helyjäkin."
Mieli teki Härmänmäen isännän pysäyttämään ja katselemaan, mutta eihän
siinä pysähtelemään ollut rupeamista.
"Pois tieltä, ukko, kun elää tahtonet!" kiljasi muudan humalainen, joka
mielellään olisi toki torin poikki hölkällä laskenut.
"So, so vähemmällä siinä, ei tässä laukkuuttaa saakkaan, tiedäppäs se,
poika!"
"Miks'ei kuin kyllä saapi!" (laulaa) "Ja hullusti kävi, sanoi Hallin
Janne, tuo viimeinen markkinareissu" -- --
"Vaihda hevosia, Härmänmäkeläinen, saat tuosta ruunan, jok'on nöyrä
ja noukela kuin evankeeliumi, ja hyvä juoksulleen kuin lintu
lennolleen." -- --
"Saattaapa hyvä olla, vaan ei se ole kehnoimpia mullakaan ... kyllä sen
perässä aura kulkee ja pian sillä taival katkiaa..."
"No vaihda sitten, Heikki, lempoako tässä ... lyö puolisataa väliin,
niin tuoss' on hevonen!..."
"No elähän nyt läkäytä, ensin pitää akkaväki kortteeriin viedä ja
hintteilleen sija saada, vaan lähdeppäs tuonne Aatin Aatiin, niin
tuumitellaan ... jos hyvinkin sovittaisiin ... mutta satua kai se se
on, että sinä multa päällisiä tahdot ... tuommoisella vasikalla!"
"Vai vasikalla! Jeekulikos täll' on vikana ... jos rekeen istut ja minä
vähän takaisille räppään, niin saat nähdä, että siltä kyllä jalat
löytyy ... et siinä istukkaan kuin eillistä päivää odottamassa.
"Eläkä joutavia siinä, Matti, vaan kun tahtonet, niin tule Aatiin
tuumittelemaan..."
"Tulen kyllä... Ke, ke ruuna! Näethän sen, että sill' onkin vähän niin
kuin irtanainen lähtö ja repäsevä meininki tuolla mun hevosellani..."
Ja perään käänsi mies hevosensa, antoi käydä Härmänmäkeläisten jälkeen.
Mutta humalapäissään ei tullut ajatelleeksi kuuliko kukaan hänen
puhettaan, vaan reen laidalla istuallaan huojahteli ja ääneensä yhä
ruunaansa kiitteli.
"-- -- Niinhän se sanoi Tuovilankin Taavetti, ettei se käynnissä eelle
päästä ... ei ketään, vaikka juutas olkoon. Eihän se mitenkään
tuommoisessa maalimattomassa ajossa ... enempätänsä jaksa, mutta
lähdetäänpäs kipperä-ajoon, niin siinä se hevonen nähdään -- -- --
Olipahan täytynyt kuvernöörinkin tässä tuonoin kysyä siltavoudilta,
että kenen syöttiläs se on tuo, joka kävellä helkyttelee, niin että
sapso laulaa... Niin oli kysynyt kuvernööri ... ja siltavouti oli
sanonut, että sen se on Aholan Matin ... ja mun se on, vaikka paikalla
kankaalla lyön..."
* * * * *
Täynnä oli Aatin Aatin kartano. Hevonen hevosen vieressä seisoi siinä
riisuttuna ja reestään heiniä narskutteli ... ja miehiä ja akkoja
ympäri pihaa, mikä rinkilän palanen suussa, mikä viinalekkeri
kainalossa tai potelli kädessä. Portin korvassa kolme miestä kellon
kauppaa hieroi ja sisuksia katseli ... kovaa ääntä pitivät ja
vuorotellen puteliin suusta ryyppäsivät. Härmänmäen Lippa siinä
vieressä seisoi ja aina yhtä mukaansa kärttää koetti, vaan ei tahtonut
onnistua.
"No, Kalle, tule nyt, niin lähdetään niitä lankoja ostamaan...", yritti
Lippa taas.
"Hääh? Mitä se siinä? Mene melkeesi lankojasi katselemaan ...
vietävääkös minä sun langoistasi...", äyväsi Kalle, Rantalan Kalle,
vastaan. Hän se oli, jonka Lippa nyt oli yhyttänyt ja toisista erotella
koetti, että saisi puhua vähän niistä yhteisistä asioista.
Mutta niistähän se Kalle juuri ei milläänkään ollut... Ei tahtonut
Lipasta tietääkään, kunhan olisi sormuksensa pois saanut ja
pintelikellonsa...
"Me lähdemme isosta Parkista jauhoja kysymään ... mene sinä nyt, Kalle,
morsiamesi kanssa."
Ja niin lähtivät miehet ja jättivät Kallen siihen, ihan Lipan kynsiin.
"Morsiamesi? Sinäkö mun morsiameni?..." kysäsi Kalle tuimasti Lippaan
kääntyen.
"Ka, mikäpähän minä sitten lienen ... pitäisipä tuo vain sinunkin
tietää... Täss' on vielä sormessani sormuksesikin, jonka
Maarian-lauantaina annoit ... ja hyvinpähän silloin koreasti puhuit...
"Humalassa lien ollut..."
"Vai humalassa!... Selvempi toki olit kuin nyt, ihan selvä ... sen
voipi emäntäkin todistaa... Vai humalassa, katsohan ruojaa vain!...
"No humalassa minä silloin olen ollut, kun sinun lienen naida
aikonut... Kyllä saat antaa sen sormuksen pois ... ja kellon myös ...
ei siitä kuitenkaan mitään tule, ei..."
"Vai pois ottaisit nyt, sen mokoma!... Kun min' olen kellosepällekin
korjuupalkkaa viisi markkaa maksanut, niin nyt pitäisi pois antaa... Et
näppää kelloa, vaikka kössi olkoon, et ... etkä saa sormustakaan niin
hevillä... Vai nyt inttää humalassa olleensa, sen..."
Ja itkemään ratkesi Lippa rukka, niin kävi hänelle sydämmelle
tuommoinen uskottomuus. Ei kyllä oikein ääneensä itkeä ilennyt, että
muut olisivat kuulleet, mutta nyyhkytti hartaasti ja nuttansa hialla
vesiä poskilta pyyhki.
"Eläkä tillitä siinä, kun ihmisiä joka paikassa ympärillä kuhisee... Ei
se itkemällä parane kuitenkaan, ei... Kun minä kerran sanon, ett'ei
siitä mitään tule, niin ei siitä tule, usko se yhdellä sanonnalla,
Lippa!... Anna vain tänne se sormus ... kun tahtonet kellon pitää niin
pidä ... no!" tiuvasi Kalle.
Vaan nytpä kerkesi jo Lippakin kauhtua. Hetkessä silmänsä kuivasi ja
vihaisimman muotonsa päällensä otti. Ja nyt se olikin Kallen vuoro
kuunnella ja pelon alla pysytellä.
"Vai sillä keinoin sinä tässä rupeat komentelemaan... Olisit ehkä
hyvällä koettanut, niin ei tuota tiedä, mihin olisi taivuttu... Vaan
luuletkohan minua niin iiriksesi narraavasi ja komentelevasi?
Oeheei!... Saatetaan sitä juuri kävästä käräjätuvassakin, jos niikseen
tulee ... ja siellä se nähdään eikö enää lupauksella olekkaan mahtia
mitään vai kaikenlainenko narruu passannee..."
ja Lippa puisteli äkisti heinän korret nuttansa päältä ja lähtemään
valmistausi.
"Paikalla lähden lautamiehen luokse ... täälläpä tuo näkyi olevan
markkinoilla... Saat tämmingin jo ihan tänä päivänä ja kohtapa nuo ovat
kevätkäräjätkin!... Sittenpähän lie ilmoinen kumma, jos ei oikeutta
saatane..."
"Eipä sull' ole vieraitamiehiä, niin että kissallasikoon potkitat?..."
"Vai ei... Kaisa ja Ruoti-Matti!... Mutta kyllähän se sitten nähdään,
kun nyletään, onko vettä nahkan alla... Ihan tältä sijaltani lähden
Röntyyn lautamiehen puheille..."
Ja puheestaan Lippa yhä enemmän höynäysi ja kiivastui, niin että tuota
pikaa Kallen jätti ja katua pitkin puittamaan lähti.
Ällistyneenä tirtotti Rantalan Kalle menevän perään muutaman
piipunpanoajan enkuin hänelle asian laita selvesikään. Tovin mietti hän
ja jo vähän ajan päästä korvallistaankin kynsäsi ja ajattelevaisena
tupakkisylen sylkäsi...
"Ptui kehveli kuitenkin!... Kyllä se nyt piessa lautamiehen luokse
puikasi, ei sillä herjalla ole aikaa ... kun vielä noin tulin jyrkkään
tiuvanneeksi. Oli se ikävä asia se, kun silloin tulin hupsunneeksi ...
eipä näkyisi pitävän, eipä näkyisi!... Mutta sitä kun oli jo
ryypättykin ... tuossa sen nyt edestään löytää..."
Ajatuksissaan astui Kalle portille päin.
"... ja kun lie hänellä vieraatmiehetkin vielä..."
Ylöspäin katua Lipan jälkeen asteli mietteissään yhä ja niin oli
ärtyisäksi piltoutunut, että pitkäkseen oli töytätä Tuovilan Taavetin,
kun tämä vastaan tullessaan olisi potellistaan ryypyille tarjonnut ja
kellon vaihetukselle... "Ka, jopahan viimein Kallenkin tapaa, en ole
nähnytkään koko päivänä! Terve, terve! No mitenkäs se on markkinaisten
kanssa?"
Rantalan Kalle, joka syvissä mietteissä pakkausi ja pujottelihe
ihmisjoukon läpi Röntyyn päin, heräsi äkkiä mietteistään.
Heidän kylän Reetastiina se oli, joka häntä niin ystävällisen tutusti
puhutteli. Juuri sama tyttö, jonka vuoksi hän oli arvellut erkautua
morsiamestaan. Olisi hän muuten hyvinkin ilahtunut yhtymisestä, mutta
kovin oli nyt Härmänmäen Lipan uhkaus happameksi miehen mielen
saattanut ... ei välittänyt edes Reetastiinastakaan!
"Vai olisit sinä markkinaisia vailla? Mistähän hyvästä sulle niitä
pitäisi mukamasti?..."
"Ka, enpähän nyt tiedä hyväänsäkään ... kun et omasta hyvästä
tahdostasi laittane", sanoi Reetastiina melkoisesti hämmästyneenä
Kallen kummallisesti ärtyisästä vastauksesta.
"Mull' ei ole hyvää tahtoa nyt ... niin pistelee vihakseni, että..."
"No, mikä sulla nyt on?... Olet tainnut tapata kellon kaupoissa?..."
"Enkä ole tapannut ..."
"No mikä sull' on sitten hätänä?..."
"Onpahan... Lippahan se on markkinoilla..."
"Vai on ... no miks' et sin' ole morsiamesi luona!" sanoi Reetastiina
ivallisesti ja katsoi Kalleen niin tuimasti, että tällä jo alkoi tuntua
tukalalta olo.
"Miksikäkö en ole?... Tiedät kait sen hyvin kyllä, ett'en minä välitä
enää koko Lipasta ... vanha ihminenhän se jo on..."
"Ka niin käy, nouda kihlas pois ja sano niin, että Lippa sinusta nähden
saapi mennä mihin tahansa ... ei suinkaan siin' ole sen enempää, kun
teitä ei ole vielä kuulutettukaan ..." toimitti Reetastiina tolkussaan.
"Kyllähän se, jos se niin passaisi ... niin eihän siinä muuta olisi...
Vaan, vaan siin' on pikkunen välipila tullut tehdyksi..." Kalle ei
tahtonut suoraan sanoakaan eikä ilennyt Reetastiinaa silmiin katsoa ...
hypitteli vain piippuansa kämmenellään. "Se tuota ... se tuntui
meinaavan juutas ... tämmyyttää käräihin..."
"Mitääh? Ei suinkaan se vain mahtane?... Ettäkö sin' olisit?... leikkiä
tuo toki lienee..."
"Ei ole leikkiäkään..."
"Vaan onko sillä vieraatmiehetkin?"
"Sanoohan tuo olevan ... peto hänen niin sentään tiennee, valeenko olis
pannut ja ilmanko säikytellee..."
"Vieraatmiehet ja kaikki!... Ja sin' olet minulle sillä keinoin
valehdellut, ett' olit vähällä jo saada uskomaan... Ett'et sinä häpeä,
Kalle! Ruokkoa jo toinen riitelee ja vielä ilkeät sitten, sen retkale,
tulla toisia narraamaan ... ett'et jo häpeä..."
Reetastiina tunsi itsensä syvimmässä sydämmessään loukatuksi.
Vieraatmiehet ja kaikki! Ei suinkaan siinä sitten auttanut muu, kuin
maksa pois ... ja kyllä kai sitä Kallenkin palkasta paljo maksetaan!...
Ilkeää sitten vielä tulla muita tyttöjä ... kun tietää, ett' on
vieraatmiehet ja muut, sen hävitön!
"Ett'et todellakin häpeä, Kalle!..."
"Taitaisihan tuo sietää hävetäkkin ... vaan kun se nyt on kerran tullut
tehdyksi, niin..."
"Niin mene Lippas luokse ja pysy siellä, eläkä tule poikamiessä
riiailemaan!..."
Niine puheineen lähti Reetastiina tiehensä ja siihen heitti Kallen
Rönnyn portille seisomaan. Ei tuntuneet Rantalan Kallesta ollenkaan
lystiltä nämä markkinat ... nyt oli Reetastiinakin silmittömäksi
suuttunut ... ja Lippa äskettäin ... ja siihen tämmäykset ... ja
ruokkoriidat tiedossa... Ei, kyllä tässä nyt pitäisi jotkut tuumat
pitää ... eipä sitä ruokkoakaan mielellään rupeisi maksamaan
semmoisesta palkasta ... ja siihenhän se kuitenkin päättyisi, kun se
tuomarikin jo vanhastaan hänet tuntee. Mitähän jos ainakin olisi Lippa
ottaa ja akottua ja oma mökki laittaa sinne pappilan takalomaille,
josta se rouvasti jo lupaili maatilkkua. Ikäihminenkin se on Lippa,
vaan ei tuo muudan vuosi taida haitata ... ja kuuluuhan sillä olevan
rahojakin jonkun verran ... parisen sataa, kait se sanoi Härmänmäen
isäntä, niin että jos olisi ainakin lyöttäytä yhdeksi!...
"Pitääpä käydä katsomassa onkohan se vielä täällä ja kysästä pirtistä,
jos se on yhyttänyt lautamiehen!... Ka kehnoa, tuossahan se nyt on!..."
Lippa tuli juuri pirtistä eikä ensin huomannutkaan Kallea, vaan yritti
sivu mennä.
"No tuota ... taisit jo käydä lautamiehen puheilla...", sanoi Kalle,
kun Lippa yritti sivuuttamaan.
"Ka sinäkö siin' olet, Kalle! Kävin kyllä ja saat jo huomenna manuun,
niin että hurahtaa ... vieraatmiehetkin ovat markkinoilla ja ne
tämmyytän kanss'..."
"Kuulehan, Lippa ... min' olen tässä vähän tuota tuumannut, että
jos ... niinkuin passaisi, niin sovittaisiin..."
"Enkä sovi, en ... käräissä mun käydä pitää..."
"Niin vaan minä meinasin, että jospa minä kuitenkin ... mitäpä se
parannee riitelylläkään ... ja ruokon maksuilla..."
"Mitä sinä sitten oikein tarkoitat, Kalle?"
Sydän jo Lipalla sykähti, kun luuli vähän ymmärtävänsä, minne päin
tässä asiat kallistumaan rupesivat.
"Niin minä vähän arvelen, että jos siitä kerran ruokon maksu tullee,
niin yhdenpä se silloin tekee, jos taloksikin ruvetaan..."
"Tottako se on sulla vai?..."
"Ka miksi tuon ottanet ... totta se on olevinaan!..."
"No voi hyvä Jumala sentään ... pussata mun pitää saada, kun tästä näin
hyvällä selvittiin..."
Ja Lippa lähättäysi Kallelle kaulaan niin rakkaasti, kuin morsian
ikään. Vaan siitä ei Kalle kovinkaan hyvästynyt.
"Ke, mitä tuossa joutavoipi, vanha ihminen ... keskellä kartanoa ...
ihmisten ilmoissa ... kah, eläkä siinä ... pysyt kaiketi sinä omin
varoisikin pystyssä..."
Kallea hävetti, kun keskellä kartanoa ... markkinain aikana rupeaa
kuvattelemaan, ikä-ihminen!
"Pitihän minun toki halata ... niin tuntui lystiltä, kun hyvällä
sovittiin...", sanoi Lippa, hänkin hiukan häpeissään tunteittensa
kuohauksesta.
"Vaan se tämminkihän se pitäisi sun käydä peruuttamassa..."
"Ha, ha, haa!... ei siit' ole pelkoa ... ilman minä vain valehtelin,
enhän minä lautamiestä tavannutkaan pirtissä...", nauroi Lippa vastaan.
"Elä sitä pelkää, vaan lähdetään ja käydään markkinoita katsomassa ...
kometiiassa, siellä oli Tuovilan Maijakin käynyt tanssata
hölkäyttämässä semmoisen veivihanurin mukaan..."
Lippa tarttui Kallea kädestä ja niin lähtivät käymään.
"Vaan mull' ei ole kuin neljä markkaa rahaa ... ja kengäkset täytyy
ostaa", vastusteli Kalle.
"On mulla, vaikka käytäisiin panuraamaakin katsomassa ... ja sitä
miekan syöjää..."
Eikä auttanut vastustelu, mukaan piti lähteä Kallen ja pian katosivat
molemmat ihmispyörteeseen. -- --
* * * * *
"Mitäs se Lippa markkinoista tykkäsi?" huusi emäntä kotimatkalla
Lipalle, joka jälkireessä Matin kanssa ajoi.
"Olihan nuo ... vaan tyyriinä pitivät pumpulilankoja..."
"Liusiako olisit ottanut?..."
"Niin arvelin vähäisen, vaan kun ei helpottanut, niin enpä
huolinutkaan..."
"Elä sinä moiti, Lippa, markkinoitasi, hyvät sinä markkinat pidit, kun
oikein ajattelet", nauroi Härmänmäen isäntä, joka oli saanut kuulla
Lipan ja Kallen välisestä asiasta vähän.
"Enpä heitä pahoin moitikkaan!..." tuumasi Lippakin.
"Sitähän minäkin, ett'et sinä parempia ole pitänyt ennen koskaan!...
Nyt saat laulaa sitä Ville Tolosen viisua, että 'Ensi kerran halasin
paimentyttöä ja kontti oli hartioilla, Tilu rantantaa, Tilu rantantaa
ja kontti oli hartioilla! Vaan nytpä minä tapasin oman kullan Kajaanin
markkinoilla, Tilu rantantaa, Tilu rantantaa, Hei Kajaanin
markkinoilla!...' Eikös niin Lippa?"
"No, jospahan niinkin..."
"Viisaspahan se oli Lippa, kun ei kotimieheksi jäänyt ... ei sitä häjyä
olisi uskonut... Noo, ruuna, koetetaanpas nyt tämän vaihdokkaan tapoja
... tokko sulta jalat löytyy, poika ... pysytteleppäs jälessä, Matti
... ke, ke, mitä siinä mieluilet? No nyt tuo jo alkaa olla sinne päin
... vielä vähän paremmasti ... ka sillä lailla!... Eläpä varasta
takasillas ... rehti juoksu se olla pitää! Heeei, talon kohdalla!..."
Yhtenä sateena lenteli tierapaakut uuden ruunan kavioista ja sinne
tänne rytkähteli reslareki vierulla ja kaltoksi ajetulla
markkinatiellä, kun isäntä yhä vain hevostaan kiirehti ja aina vähän
väliä pistokkaalla kylkeä pitkin ropsautti.
Koki Mattikin mustaa suitsista nyhtää ... vuorotellen oikeaa ja
vasenta, niin että Musta päätänsä kahtaalle nakkeli, mutta lujasuinenko
lie ollut vai eikö lie jaksanut, pitemmäksi ja pitemmäksi kävi vain yhä
välimatka, vaikka musta laukata pylkkäsi, että reki hytkyvän tuntui.