"Täytinenkö se on kirveen ottanut tuosta eteisen nurkasta?"
"Kukapa tuohon lie koskenut ... en suinkaan minä ole häntä
tarvinnut!..."
"No vaan eipä sen luulisi käsittäkään liikkuneen... Siihenhän tuon minä
puirovalta palatessani nakkasin..."
"Jos hyvinkin sentään lie Matti tarvinnut vannenäreiden ha'ussa...
Juokseppas, Lippa, kysymässä Matilta onko se tarvinnut isännän
kirvestä... Matti on saunassa näreitä hautomassa!..."
Sepähän se oli ottanut! Niiltä ei ruottioilta mikään säily ... ja jos
otetaan, niin elähän että paikoilleen tuotaisiin! Sinne heitetään,
mihin puuttuu, ett'eikö saattuisi ja uuden osto tulisi...
Härmänmäen isäntä reutasi äkeissään kirveen Lipan käsistä ja lähti
kirves olalla ulkoisalle... Pirtin seinän kupeelta otti suksensa ja
toisen sompasauvakon varassa hiihti riihentauspellon poikki
koivumetsään päin sepipajua ja vitaksia noutamaan. Ei sitä toki
Härmänmäessä tarvinnutkaan evään kanssa tarvispuita hakemaan lähteä ...
eikä polttopuitakaan, jaksoi niitä oikealla saada tuosta Isonpalon
takaa ... ja likinotkostakin niitä jo semmoisia kaluja sai kuin
pajupuita ja vitaksia.
Pian palasi isäntä entistä latua myöten ... ja olallaan sepipuun ja
vitakset kantoi. Hämäräkin oli jo tullut ja pirtissä loimotti jo
pärevalkea pihdin nenässä, kun isäntä taakkoineen sisään työntyi. Jo
oli Mattikin vannenäreensä haudotuksi saanut ... niitä nyt tuolla
karsinaloukossa vuoleskeli ja kiuluihin asetteli ja mittaili. Eikä muka
nähnyt muiden kanssa samalla valkealla tuommoista tärkkiä työtä tehdä
... eri päre oli pitänyt nokkansa eteen saada seinänrakoon savuamaan...
Isäntä viiletti kirveen penkin alle ja olaltaan tarvispuut pirtin
lattialle romautti. Kopisteli sitten oven suussa lunta jaloistaan ja
varsiluudan tyngällä vielä loppuja hankasi.
"Eikö se iltanen ala joutua?... Eihän tuota luulisi yhtä puuroa
tarvittavan koko iltaa keittää..."
"Vasta panin tulelle ... eikähän tuo myöhäinen vielä olekkaan", vastasi
emäntä, Annamari, pirtin perältä, jossa villoja karttasi ja toisella
jalallaan pikku Junnun kätkyttä soudatti.
"Nälkäpä tuolla tuli..."
Isäntä riisui kinttaansa, solmi yhteen ja heitti leipäorren nenään.
"Käyppäs, Matti, se reslan pohja tuolta navetan kupeelta ... siitä
näkyy sepipaju katkenneen, mikä tuon lie käynyt katkomassa, eikä näy
olevan paljo kainalovitsoistakaan taikaa..."
Matti oli ruodilla Härmänmäessä ja täytyihän sen lähteä kesken
vanteenpanonkin; vaan pisteli hänelle vihaksi vähäisen, että kun ei
itse saata rekeään noutaa tuonvertaisen matkan päästä. Vastustelematta
hän kuitenkin lähti ... laski alas reslan, joka oli pystyssä navetan
seinää vasten, ja veti sitä perässään pirttiin päin.
Tiesi hän kyllä, mitä varten se isäntä reslaa korjaili ... ja
tuonottain Teeriojalla niittylatoa katsomassa kävi... Ymmärsihän sen
heti siitä, kun isäntä palattuaan sanoi, että "piisaapa noita siksi,
että maa sulaa, eivätkä tunnu kaikki menevänkään." Tätä se Ruoti-Matti
ajatteli, kun reslaa perässään haalasi ja pirtin portaissa kolusi... Ei
ovea heti löytänyt...
"Aukaskaa!"
"Ei se ole henkirahalla, jok'ei sisään pääse", sanoi Lippa ovea
aukastessaan.
Matti riipasi reslan pohjan pirttiin ja entiseen työhönsä kävi. Siinä
sitten telkkusivat kukin työssään. Matti näreitä vuoleskeli
kiulunvanteiksi, isäntä vitsoja väänsi ja sepipajua lauvisti, emäntä
villoja karttaili ja Lippa takan edessä puuroa hämmenteli.
Kauvan isäntä äänetönnä vitsoja nujersi ... oikein hiki lakin alta
tihkusi ja suu väärään venähti ... mutta ei sitten kumminkaan jaksanut
suutaan enemmän hallita.
"Tietääkö se Lippa, miksikä tätä reslaa laitellaan?" kysäsi ja
emännälle silmää iski.
"Ettekö laittane markkinareissulle ... sillähän tuota käviä mennäkin
talvena..."
"Ei se ole tyhmän tekemä tuokaan Lippa, nään mä, ... kyllä se asiat
arvaavan näkyy... Jopa vain ... markkinathan ne ovat tulossa tässä ...
nousevan viikon alussa ... ja sitten me tästä lähdemme Matin kanssa
ajella höllöttelemään ... ja lähdemmekin oikein aisakellon läilättäissä
... vai mitä, Matti, eikös lähdetäkin?..."
"Hääh?" sanoi Matti ja työstään ylös katsahti.
"Ett'eikös me lähdetä kohta tästä markkinoille, Matti, ja oikein
herroiksi aisakellon kanssa?..."
"No saatetaanhan tuonne lähteä", tuumasi Matti verkalleen ja taas
kaputtelemaan rupesi.
"Lippa kait se jääpi kotimieheksi lasta katsomaan... Me tuomme
markkinaisia siitä hyvästä... Etkös jääkin, Lippa?..."
"Enkä jää, minun pitää kengäksetkin ostaa, kovin alkaa nämäkin jo
hajota ja irvottaa..."
"Saatanhan minä Tervosta kengäkset noutaa ... ei sun sentähden
tarvitse..."
"Olenpa tässä tuumannut käydä lankojakin katsomassa, että jos
sattuisi hiukan helpommalla saamaan, kuin tästä meidän pollarista
[= porvari]..."
"Kyllä emäntä ne valitsee, kunhan vähä osviittaa annat, niin että ei
sun siitä tarvitse huolehtia..."
"No, elkää koettakokaan, isäntä, en minä kuitenkaan jää, en ..."
kivahti Lippa, kourasi jauhoja vasemman kätensä täyteen ja niitä
verkalleen solutellessaan oikealla kädellään hierintä pyöritti.
"Hakekoon, Matti, rätterskan kotimieheksi siksi aikaa ja jaksan minä
juuri hänen vaivansa maksaakin, jos niikseen tulee ... vaikka oli siitä
pestatessa puhettakin markkinoille pääsystä..."
Isäntä nauraa virnotteli partaansa ja oli toimessaan väännösvitsoja
kiinnittämään. Kyllähän hän sen hyvin tiesi, ett'ei Lippa kotiin jäisi,
vaikka se olkoon, mutta teki vain tyttö paralle kiusaa palasen.
"No kun lie ollut pestatessa puhe, niin päästä kait sun sitten pitää,
eihän siinä mikä auta..., mutta kannaksilla sinä pysytellä saat, jos et
Mattia hyvin puhutelle ... ihan kannaksilla!... Vai otatko sinä, Matti,
Lipan syliisi, kun tästä markkinoille lähdetään ... ei kuulu jäävän
kotimieheksi, vaikka peto olkoon!
"Hääh!" kysäsi Matti verkalleen ja ylös katsomatta.
"Niin, että otatko se sinä, Matti, tätä Lippaa sylissäsi pitääksesi,
kun markkinoille lähdetään?..."
"No, olisikko tuo ottaa hypitelläkseen", meinasi Matti siristellen
harmaita tihkusilmiään Lippaan päin.
"Kuulehhan Mattia vain!... Et sitä niinkään lankakeränä hypittele ...
ei se olekkaan niitä kaurapuurolla ruokittuja tuo meidän Lippa ...
kyllä taidat tehdä viisaammin, jos itse Lipan syliin istut, Matti! Vai
mitä se siihen Lippa arvelee?"
"Arvelipa tuo mitä tahansa, vaan en minä vain teidän kannaksillanne ole
seisomassa ... enkä ole teidän hypiteltävänännekään, siihen minä voin
teille vaikka kirjat antaa... Päästään tuonne juuri omin nokkinsakin,
kun sukset otetaan, kosk'ei oikeata kyytiä ruveta antamaan", kivahteli
Lippa kurkottaen orrelta päreen, jonka sytytti ja pankon nurkassa
olevaan pihtiin työnsi.
"Katsohan herjaa vain, kun ylpeäksi röyhähti! Vai ei muka Matin syli
vältäkkään mokomalle röökinälle!... Mutta kyllähän se tietään, kenen
polvelle se mieli tekisi... Rantalan Kallen, Rantalan Kallen!... eikös
se, Lippa, käynyt kuin naulan päähän?..." naureskeli mielissään isäntä.
"Lihjaanpa livahti, sanoi Sauna-Taavetti, kun kaivoon putosi! Pysyn
minä vielä alempanakin kuin ihmisten polvilla", ärähti Lippa takan
äärestä.
"Vai lihjaan, mitäs se Kalle täällä Maarian lauantain iltana hiihtoi
sormusten ja kellon kanssa? Hääh? Tuollahan tuo käydä moksuttelee
karsinaloukossa lasin poskessa, että tännekkin kuuluu", puuttui
emäntäkin puheesen.
"Niin, niin elähän tee tyhjäksi totta asiaa, Lippa, kyllä ne niin on
asiat tällä kertaa, että sieltä ne Rantalasta päin markkinaiset meidän
Lipalle tuodaan!... Mut' elä sin' ole, Lippa, vielä oikein vissi
Kallestakkaan ... hyvinpä kuului sitä kotikylänsä Reetastiinaa
riiailevan ja tokkopa tuo Reetakaan rekensä poikki tiestä kääntänee..."
"Pitäköönpä poikki tahi pitkin, se ei minua pilkitä", vakuutteli Lippa.
"Elähän ramaile, elähän ramaile... Se on se Kallekin semmoinen
hulivilipoika ja näkyypä makeankin maistavan, sen minä näin tässä
tuonottain tukkijoella ylimaassa käydessäni... Tiheäänpä sanoi Reetan
Aleksi hänenkin pitävän rokulipäiviä savotan työssä..."
Yhä se vain olisi isäntä Lippaa kiusannut, hän näet olikin semmoinen
irvihammas koko mies. Vaan Lippakaan ei enää ollut eilispäivän lapsia,
kolmenkymmenen korvilla kun jo oli, niin ett'ei se ollut niinkään
helppo kontita hänelle Rantalan Kallea. Siltä sijaltapa se paremminkin
pani, että puhukootpa mitä puhuvat, kyllä se Kalle hänelle vältti ...
ja kun kerran oli puheet pidetty, niin ei se niin hevillä hänestä
päässytkään... Olihan siinä vielä vähän muutakin ... ja oli sitä
ennenkin tämmöisissä asioissa käräjiä käyty...
Eikä hän isännän juoruista enemmän kuin muittenkaan puheista
välittänyt, arvelipahan vain, että juomarinkin kanssa sitä aina
pärjäypi, mutta tyhmän ja toimettoman kanssa ei täytinenkään...
"No pitäneekö tuo sitten ainakin ottaa rekeensä! Tulehan minun kanssani
heinäkuorman päälle, niin Matti kyyditsee emäntää", ilveili tuo
väsymätön Härmänmäen isäntä yhä Lipalle.
Ja sen sanottuaan hän re'en laidalle tupakkia panemaan istahti ja
pitkään huokasi, että "heheei sentään". Liivinlakkaristaan hän
lyhytvartisen piippunysänsä kaivoi ja sitä sepipajun nokkaan
koputellessaan rakkokukkaronsa housuntaskusta veti; toimessaan hän
sitten kopan kukkaron sisään upotti ja etusormellaan sen kessuja eli
nurkantakaisia täyteen paineli.
"No jo tuon nyt kuitenkin pitäisi sen puuronkin olla syötävätä, vai
eineeksikö tuo lie ollut ai'ekin", tuumasi hän tavottaessaan palavaa
päreenpäätä seinänra'osta piippuansa sytyttääkseen.
"Eipä taida enää paljo parata hautumallakaan ... nosta pois se jo,
Lippa, ja ala ammentaa kuppiin. Käyn mä häntä aitasta muikkuja
noutamassa, niin pääsette syömään..."
Niine puheineen sysäsi emäntä kehruunsa loukkoon ja kaapista
kalapurtiloa ottamaan meni. Orrelta hän sitten pari pärettä kurkotti,
rapsautti ne polveaan vasten poikki ja liedestä valkean niihin saatuaan
aittaan lähti, purtilo toisessa ja päresoihtu toisessa kädessä.
Ulos tullessa otti tuuli tulen kanssa leikitelläkseen, pelmuutteli
liekkiä sinne tänne ja syytelipä karstapalasiakin hyvän matkaa pitkin
kinosten selkiä. Ei emäntä kuitenkaan tulen vaaraa näyttänyt pelkäävän,
ja mitäpä hänestä pelkäsikään, palaahan se, kun lie palaakseen ja
sallimuksen tahdon jälkeen, ei siinä auttanut varonta eikä muu!
Vähän ajan perästä palasi emäntä takaisin aitasta pirttiin ja
piimänsintua porstuantauskamarista särpimeksi nouti.
"Täällä tätä nyt alkaisi olla! Matti, anna jo sinäkin olla sen kiulun
vanteen ja tule puurolle!" kehotteli emäntä.
Matti ei puhunut mitään, koputteli vanteensa valmiiksi ja vei kiulun
nurkemmaksi jaloista pois. Lakkinsa hän sitten syönnin ajaksi
leipäorren nenään lupsautti ja hiallaan suun pieluksia pyyhkäsi
ennenkuin pöydän ääreen istui. Ja siinäkin hän vielä etusormellaan
muisti tupakkipurun vasemmasta poskestaan koukasta ja pöydän nurkalle
asettaa ja sitten vasta lusikkaan tarttui.
Siinä istuivat nyt kaikki kuppinsa ääressä. Vihaisesti puuroa
pistelivät, joka suupalan perästä selkäpuolen lusikkaa puhtaaksi
nuolivat ja toopista sinukkata "laskumieheksi" särpäsivät ja
särpäsivätkin oikein ryystämällä niinkuin velliäkin kupin laidasta
syödessä, jonkun sanan vain syödessään vaihtoivat, huomispäivän
askareista ja muista vakavista asioista, sillä "ruokarauha se on
herroissakin". Sikäli kuin kukin kuppinsa tyhjensi, nousi hän pöydästä.
Viimeisenä vain istua jumotti ruoti Matti, ei hätäillyt suuruksen
äärestä, söi verkalleen ja tarkkaan, kaavihti laidatkin puhtaiksi ja
joka puolelta lusikan nuoli ennen kuin kädestään laski.
Rännin Ville se oli tässä hirsi-kinkereillä oltaessa Matin syönnistä
ottanut ilvehtiäkseenkin, että yhdet määrät kuuluvat antavan
Härmänmäessä mustalle ja Matille, mutta ei se muka ota sittenkään
lihoakseen tuo Matti! Mihinkä hänessä ruoka niin näkymättömäksi
huvennee? oli Ville tuumannut. Ei ollut Matti silloin ollut
kuulevinaankaan sillä korvalla, mutta kun sitten miehissä käytiin
sydänmaan luhtaniityiltä heinässä ja Villeltä oli sattunut muutamassa
vierteessä häkki kaatumaan, niin että apua täytyi huutaa, niin
silloinpa se oli hampaankolosta vanha känä esiin puhennut.
"Syö vasta, että jaksat, eläkä tule muiden syönnistä mahtailemaan..."
oli Matti jälkeensä vain heinäkuormansa päältä huutanut eikä
auttelemaan yritellytkään. Ja sinne olisi Villen kuormineen heittänyt
telkkuamaan, vaan sattui toki Porolan renki siitä kautta rangolta
palaamaan ja sehän sen sitten kaarteikosta auttoi.
Ja siitä pitäen olivat Matti ja Ville vihamiehiä. Jos vastatustenkin
satuttiin, ei toisiaan oltu näkevinäänkään. Mutta tapansa Matti
kuitenkin piti, söi mahansa täyteen niinkuin ennenkin ja niinkuin juuri
äskenkin teki. Ja sen tehtyään hän päreestä puikon terotti, jolla
hampaitansa kaiveli, ett'ei ruuan maku tupakin makua pilannut, ja
sitten hän tuon mallinsa pöydän nurkalta taas vanhalle paikalleen
korjasi.
Sillä välin oli isäntä jo penkille pitkäkseen heittäynyt ja emäntä
lastansa illastamaan ruvennut. Lippa korjaili ruuan tähteet pois, nouti
eteisestä olkikuvon ja sen peräloukkoon Matille vuoteisiksi hajotti.
Muille näet oli toki sängyn rumilasta olevinaan.
Matilla isäntä vielä re'en aluksen ulos vietti ja jonkun liistakon
päreitä kiskotti orsilla olevain lisäksi, itse hän vaan lyhyitä savuja
peräpenkin päässä tuhutteli. Sitten kömpivät muut sänkyihinsä ja Matti
riisui kenkänsä pankon laidalle ja sukat orrelle ripusti ja äänetönnä
kahiseville olille köllähti. Vähitellen oli hiilloskin liedessä
riittynyt, päre riippui pitkänä karstakiukerona pihdin nenästä ja
hengen lähtöä teki, eikä koko pirtissä kohta kuulunut muuta kuin
muutamain täysivatsaisten ihmisten raskas ja säännöllinen korsaus.
"No nyt ei muuta kuin monttumia täyteen", sanoi Härmänmäen isäntä
markkinapäivän aaton aattona ja laski punaisenkirjavaksi maalatun
eväsarkun emännän eteen. "Ja panekkin, muori, sillä mitalla kuin
aikatalosta ruukataan, ett'ei kesken lopu ja Härmänmäkeä ketustaloksi
haukuta..."
"Onpa nuo minun panemani ennenkin piisanneet..."
Emäntä lähti aittaan eväitä katselemaan ja saipa niitä pannakin hyvän
määrän, kun piti kolmeksi päiväksi neljälle hengelle olla.
Pihalla seisoi jo navetan edessä täyteen ahdettu heinähäkki lähtöön
valmiina. Sillä oli homma markkinarahat ottaa ja ostokset tehdä,
eipähän näet lie kotoa pitäen kolikat muassa olleet. Isoja summia ei
tuolla häkkäröiselläkään mahtanut saada, kun eivät edes olleet
nurmikkaitakaan, ilman vain luhtaheiniä niittyrossien rantuvilta. Mutta
jospahan hyvässä lykyssä toisellekaan kymmenelle meni, niin sillähän ne
jo Härmänmäen ostokset tehtiinkin.
Kunhan sai Lipalle muutamia markkoja kengäksiksi ja langoiksi, Matille
jonkun naulan "pitkiä lehtiä", emännälle kahvenaulan ja itselleen
viinanassakan ja minkä mitäkin muuta rihkamaa, niin siinä sitä jo
olikin.
"No jokos sitä sitten lähdettiin..." tuumasi isäntä, kun Annamari
aitasta palasi. "Menen mä häntä jo ruunaa valjastelemaan, niin
eiköpähän paraiksi käyne. Vaan missäs se on Matti?... Ei tuota kuulunut
tallissakaan rymyäväksi..."
"Tuollapa tuo näkyy avannolla mustaa juottavan ... eikö hommanne jo
aisoihin hänkin..."
"Entäs Lippa?"
"Luhtiin pistäysi ryökkyjään muuttamaan..."
"No mitä sille sitten lie muuta kuin 'lähde matkaan'", sanoi Issin
Joopi.
Ja isäntä otti länget naulasta, kinttaat orren nenästä ja lähti ruunaa
reslan eteen toimittamaan. Matin oli määrä huolestaa musta heinäkuorman
aisoihin. Emännän ja Lipan kanssa arveli isäntä reslallaan etukynnessä
pölyytellä ja Matti sai pysyä perässä, jos saattoi. Hyvä se oli
sattunutkin keli tällä kertaa, niin ett'ei nyt häkkikään paljo ruunan
perässä vastustellut. Eilisen päivän kun näet oli suvennut ja sitten
yön aikana vähän kylmänyt ja siihen ylösnousun aikana vielä siitettäkin
ropauttanut.
Paraiksi oli isäntä valjastaa kerennyt ja Matti mustan häkin eteen
saanut, kun Lippa jo saali korvissa luhdista juosta hytkytteli ja
emäntä pirtistä ilmausi läkkipeltisen viinalekkerin kanssa.
Rinnatusten isäntä akkaväen reen perään istutti, nosti eväsarkun
seville, hyppäsi itse reslan laidalle ja näpsäytti ruunaa lautaselle,
niin että tämä vihaisesti häntäänsä heilauttaen hölkkään kiskasi.
"Jouduppas jälkeen, Matti", huusi isäntä ennen kuin pirtin solan kautta
saunan nurkan taakse katosi.
"Mihkäpä tuo lie semmoinen yty, ettei tässä oikikiireellä kerinne",
arveli Matti vain itsekseen sotkeutuneita suitsiperiä selvitellessään.
"Keh, vietäviä, sekö lie nuokin käynyt soinnuttelemassa, eipähän ollut
silläkään sen tärkimpää tehtävää."
Eihän niihin kukaan ollut koskenutkaan koko suitsiin, aivan olivat
Matin omilla jälillä, mutta sitäkös se Matti jouti muistelemaan! Repi
ja nyhti, kunnes senverran sai selville, että ylettyivät ajettaviksi,
nakkasi turkkireuhkansa kuorman päälle ja kömpi itse jälestä.
"Joutaapa noita matkalla selvittelemään! Soo, musta, eläpä jää
ruunasta! No mitä se siinä jutamoipi, ke, ke!" Ja niin lähti mustakin
juosta reputtelemaan saunantauspellon poikki toisten jälkeen, joita ei
enää näkynytkään vesakkojen takaa.
Autioksi jäi Härmänmäki pariksi päiväksi. Pikku Junnukin oli kelkalla
naapuriin siksi aikaa taljattu ruotiämmän hoidettavaksi, niin ett'ei
koko taloon jäänyt muita kuin kotielukat, joita ämmä oli luvannut
ruokkia markkinaisten luvasta.