Sisältö: Liinan loukuttaminen, harjaaminen ja häklääminen. Härän
teurastaminen. Harakan pyynti. Nikko. Lammasten ja sikojen
teurastaminen. Hamarakalat. Kuoleman ennustus lumen tulosta.
Tarvepuut.
Vanhan kekrin (pyhäinmiestenpäivän) perästä ottivat Niemelän
naiset liinaroivaat pellon aidalta ja ahtoivat ne riihen
parsille. Ukko-Lauri lämmitti riihen aamupuolella vienommasti,
ettei äkkinäinen varistuminen olisi liinoja polttanut, ja sitten
iltapuolella vahvemmasti, jotta liinat kuivivat seuraavaksi aamuksi
loukutettaviksi. Naiset ja nuoremmat miehet kantoivat jo illalla
loukut ja lipsut romuhuoneesta riiheen.
Aamulla sangen varhain kukon ensi kerran laulaessa pukivat nuoremmat
naiset ja miehet riihikot yllensä ja menivät riiheen liinoja
loukuttamaan. Riitta otti uunin päältä suuren joukon päreitä, joita
poltettiin riihen uunilla olevassa pihdissä. Talon emäntä, Mari-täti,
Helka-ämmä, ukko-Lauri ja Mauno-setä jäivät ainoastaan tupaan
toimittelemaan muita talon askareita.
Riiheen tultuaan miehet laskivat alas pari parrellista liinoja,
jotka naiset jakoivat pioille (pivoille), joita miehet alkoivat
loukutella ensin tyvi- ja sitten latvapuolelta. Sikäli kuin miehet
saivat loukuttaneeksi luut irti liinakuiduista, sikäli naiset
lipsuivat pioihin jääneet päistäreet ja panivat piot viisikolle:
viisi pioa yhdelle punokselle. Kun kymmenen viisikkoa oli saatu
loukutetuksi ja lipsutuksi, ne pantiin nipulle ja jokainen nippu
sidottiin liinapiolla kiinni ja pantiin riihen ovensuun nurkkaan.
Kukon kolmannen kerran laulaessa, kun päivänsalo alkoi tuntua, veivät
emännät loukuttajille suuruspalaa. Toisten suurustellessa keräilivät
emännät loukkujen ja lipsujen alta sinne pudonneet liinakuidut
ja järjestelivät kuituja pioiksi. Suuruksen perästä jatkettiin
työtä siksi kunnes kaikki tuli tehdyksi. Sitten naiset korjasivat
liinaniput huoneeseen ja miehet kantoivat päistäreet pellolle, jossa
ne päivän tultua poltettiin. Päivällä korjattiin loukut ja lipsut
romuhuoneeseen.
Riihestä päästyään pesivät loukuttajat kätensä ja kasvonsa, pukivat
tavalliset arkivaatteet päällensä, söivät murkinan ja kävivät
makaamaan. Iltapuolella päivää he ryhtyivät muihin askareihin, ja
illalla lämmitettiin ja kylvettiin sauna.
Joulun välisinä arkipäivinä vietiin liinat uudestaan riiheen
häklättäviksi ja harjattaviksi. -- Häklä oli noin 20 tuuman pituinen
ja 6 tuuman levyinen lauta, jonka molemmat päät olivat pyöreät, vaan
keskikohta oli kapea. Pyöreissä päissä oli noin 4 tuuman pituiset
rautalankapiikit joiden päät olivat terävät. Toisessa päässä oli
piikkejä harvemmassa ja toisessa tiheämmästi. -- Naiset sitoivat
harjoonuorat riihen ahinlauta-alaisiin orsiin riippumaan, ja nuoran
päässä olevaan silmukkaan sidottiin liinapio toisesta päästä kiinni.
Sitten alettiin rautapiisellä harjalla latvistella liinoja. Se on:
harjattiin pion latva ja siitä saadut lepeet käärittiin kuontaloksi.
Kun toinen pää liinapiosta oli latvisteltu, käännettiin nuorassa
kiinni oleva pää latvisteltavaksi. Latvistekuontaloista kehrättiin ja
kudottiin säkki- ja elohurstikangasta.
Kun kaikki liinat oli ensin latvisteltu, niin sitten ne
ruohinnettiin. Piot sidottiin uudestaan nuoraan ja harjattiin
toistamiseen harjallisista tehdyillä harjoilla, ensin toinen
ja sitten toinen pää. Siitä saadut lepeet tehtiin kuontalolle;
sitä kutsuttiin ruohinkuontaloksi. Ruohinkuontaloista kehrättiin
ja kudottiin ruohtimista, so. rohtimia, josta tehtiin housuja,
torppasäkkejä, naisten paidanalaisia ym. Jäljelle jääneitä kuituja
liinapiossa kutsuttiin aivinaksi. Aivinapiot suollettiin, so.
otettiin kuidut erikseen, joka tapahtui siten, että oikealla
kädellä otettiin pion päästä kiinni ja vasemmalla kädellä vedettiin
piosta latvimmaisemmat kuidut suoltajan syliin. Kun pio oli
suollettu, käärittiin se kuontalolle, josta kehrättiin ja kudottiin
liinanaivinaa. Siitä tehtiin paitoja, ylisiä, hienompia hursteja ym.
Häklääminen kävi siten, että tupasesta otettiin vanha pöytärahi,
johon häklä naulattiin keskikohdalta kiinni. Latvisteleminen
toimitettiin häklän harvemmalla puolella siten, että ensin toinen ja
sitten toinen liinapion pää vedettiin häkläpiiden lävitse. Häklään
jääneet lepeet otettiin käsillä pois ja käärittiin kuontalolle.
Samalla tavalla liinat ruohinnettiin häklän tiheämmässä päässä. Sekä
harjatessa että häklätessä istuivat naiset riihi- eli saarajakuilla,
jotka oli tehty aatran vanhoista saarapuista, joihin oli pantu kolme
koivuista, liehkoa (kaarevaa) jalkaa.
Kun kaikki liinat oli saatu kuontalolle, korjattiin kuontalot
huoneisiin ja talvella kehrättiin ja kudottiin kankaiksi.
Eräänä aamuna meni Niemelän isäntä läävään emäntänsä kanssa
katsomaan, olisiko iso härkä jo kylliksi lihava ottaa tupaan eli
teurastaa. Tultuaan tupaan hän sanoi:
-- Kun ilmat alkavat jo kylmetä, ettei lihojen pilaantumisesta ole
pelkoa, ja meidän härkä näyttää myös olevan kylliksi lihava, niin
olen minä tuumannut sen tänä päivänä ottaa tupaan. Siksi ajaksi
menkööt naiset ja lapset joko riiheen tahi toisiin taloihin, etteivät
pelästy. Ukko-Lauri, Yrjö, Mauno-setä ja Antti tulkoot minun
avukseni. Yrjö varustakoon tarpeelliset nuorat ja Antti hiokoon minun
suuren kirveeni teräväksi.
Sen kuultuaan läksivät naiset, lapset ja pojat ulos tuvasta ja
teurastajat varustivat tarpeelliset kapineet. Sitten he menivät
läävään (navettaan), jossa isäntä sitoi härälle nuoran päähän
tavallisin tempuin, päästi härän kytkyestä ja alkoi taluttaa
sitä tupaan; toiset miehet seurasivat perässä uhittaen härkää
menemään. Tuvan rappusia noustessa härkä teki vastarintaa, mutta
meni yhtäkaikki viimein, kun sitä vitsalla häristettiin. Tupaan
päästyä sidottiin nuora härän vasempaan takajalkaan, jonka jälkeen
isäntä otti kirveen tuvan ovenpielestä, antoi sarvinuoran Antille
ja jalkanuoran Yrjölle. Sitten isäntä iski härkää kirveen terällä
niskaan kaikesta voimastaan ja sanoi:
Itse isken härkäjäni,
vanhan vaivani näköä.
Heti kirveellä lyötyä puhalsi veri härän niskasta. Samassa nykäisi
Yrjö jalkanuorasta ja härkä kaatua romahti tuvan lattialle. Heti
härän kaaduttua sitoi Mauno-setä härän turvan kiinni hienolla
nuoralla ja piti päätä pystyssä, jotta veri paremmin vuotaisi.
Heti kun härkä oli läävästä ulos talutettu, otti ukko-Lauri härän
koivuvitsasta tehdyn peräkkeen, vei sen kujalle, viskasi mennessään
metsään päin ja loitsi:
Kekri karjan suojelija,
lauman kaiken kaitselija!
Siunaos sata sijahan,
tuota tuhat sarvipäätä
tämän peräkkeen perästä,
meidän läävän lämpimähän,
josta yksi otettihin,
talutettihin tupahan
eineheksi ihmisille,
suuren joukon suurukseksi.
Sen tehtyään ukko-Lauri juoksi tupaan, jossa hän otti siltaluukun
auki ja johdatti härästä juoksevan veren ensin pieneen puukuppiin,
jonka täyteen saatuaan antoi veren juosta vapaasti sillan alle, vei
verikupin tanhualle kasvavan kuusen luo, kaasi kupista veren kuusen
juurille ja rukoili:
Anna vastakin Jumala,
anna karjan kaunistua
näillä pienillä pihoilla,
tämän talon tanhuvilla.
Kasvata karjasta ruoka,
saata pellosta samaten
runsas kasvu kaikenlainen
ihmisille eineheksi.
Anna onni, suo menestys
pensovalle pellolleni,
kasvavalle karjalleni!
Penso pelto, kasva karja
tämän kuusen kuuluvilla,
tämän hongan huojuvilla,
tienoilla tämän närehen.
Älköön kateen kierosilmä,
pahansuova, sortajainen
saakoho sijoa tässä,
tämän talon tienohilla!
Ken on katein katsoneepi,
kierosilmin keksineepi:
päällensä pahat pakanat,
ajatukset itsehensä.
Sitten ukko-Lauri vei kupin tupaseen ja meni itse tupaan, jossa
kävi härän vatsalle istumaan ja tuuditteli edestakaisin, että veri
paremmin vuotaisi.
Heti kun härkä havaittiin kuolleeksi, irroitettiin kaikki nuorat ja
alettiin nahkaa nylkeä. Isäntä ja Mauno-setä piirsivät terävällä
veitsellään takajalkojen kynnenranteiden ympäri ja siitä alaskäsin
siksi, kunnes koipia piisasi, aina haaroihin asti, niin että
veitset tulivat vastakkain, ja alkoivat sitten nahkaa kettää
(nylkeä) pitkin koipia. Antti ja Yrjö samaten nylkivät etukoivet.
Kun koivet oli nyljetty, leikattiin sorkat polven taivukkeesta
poikki. Ne naksautettiin vastakkain ennen kuin heitettiin sitä
varten varustettuun koriin. Kun koivet oli nyljetty, piirrettiin
nahka pitkin vatsaa halki, ja alkoivat isäntä oikealta ja Mauno-setä
vasemmalta puolelta kettää nahkaa härästä. Yrjö ja Antti menivät
muille toimille ja ukko-Lauri varusteli astioita rasvoille,
sydämyksille ym., jotka varsinaisista lihoista eroteltiin.
Kun nahka oli kumpaiseltakin puolelta vatsaa nyljetty selkärankaan
asti, aukaistiin vatsa, josta ensin otettiin vatsalaukku ja suolet,
jotka nostettiin olkien päälle. Vatsalaukusta irroitti Mauno-setä
mahapaidan ja pani sen sitä varten varustettuun astiaan. Sitten
hän alkoi kierrellä suolia ottaen niiden ympäriltä rasvan, joka
kynttilärasvaksi korjattiin toiseen astiaan. Kiertäminen kävi siten,
että pitkä suoli irroitettiin ensin ja sitten se erotettiin pitkäksi
pötköksi. Kun kaikki rasva oli suolista irroitettu, kävi Mauno-setä
isännälle avuksi.
Sillä aikaa kun Mauno-setä suolia kierretteli, otti isäntä
sydämyksien ympäriltä ja toisistakin paikoista rasvan, jonka hän
pani syöntärasvaksi siihen astiaan, johon mahapaita oli pantuna.
Kurkkutorvi, maksa, keuhkot ja sydänmunat pantiin eri astiaan ja ne
keitettiin ruuaksi jo samana päivänä.
Kun sisälmykset oli irroitettu, isäntä leikkasi ensin etu- ja sitten
takajalat, jotka hän heti leikattuaan lyödä läppäsi entiselle
paikalle, jotta muka vastakin olisi lihan ottoa. Sitten hän kaivoi
rauhajaiset, jotka viskasi suolien sekaan, pisti puukolla reiän
polvinivusen yläpuolelle ja heitti härän jalat suureen tiinuun,
jossa oli vettä. Kylkiluut hakattiin kirveellä selkärangasta irti
ja pantiin vesitiinuun. Selkäranka lyötiin kahdeksi kappaleeksi ja
kaulapala leikattiin erikseen. Ne myös pantiin vesitiinuun.
Kun kaikki lihaaminen oli lopetettu, nostettiin mahalaukku nahkan
sisään, joka solmittiin koivista yhteen ja kannettiin korennolla
pellolle. Siellä halaistiin mahalaukku, kolistettiin jätteet pellolle
ja satakerta vietiin kotaan, jossa naiset sen puhdistivat varilla
vedellä. Härän nahka ripustettiin tallin räystään alle kuivamaan.
Pellolle vietiin myöskin paksut suolet, vaan hienoista suolista
tehtiin makkaraa sitten kun ne ensin puhdistettiin visusti.
Kohta kun suolet ja muut ravinnoksi kelpaamattomat jätteet oli viety
pellolle, keräytyivät niitä syömään koirat, kissat, harakat, varikset
ja pienet kotolinnut sekä siat. Lapsista oli sangen hauskaa, kun
harakat leiskuivat sian selässä.
-- Koetetaanpas pyytää joku varis tahi harakka, ehdotteli pieni Antti.
Tämä tuuma oli toisista lapsista mieleinen. Eerikka, joka oli
vaurain heistä kaikista, otti suuren rikkakorin, asetti sen
syrjälleen kalikan nojaan, sitoi nuoran kalikan keskustaan, pani
rasvantähteitä korin alle ja kävi riihen kynnykselle vartioimaan
pitäen nuoran toisesta päästä kiinni. Kohta menikin pari harakkaa
korin alle rasvoja nuokkimaan. Sen huomattuaan Eerikka tempaisi
nuorasta, kalikka luiskahti korin reunasta, kori mennä lupsahti
alassuin maata vasten ja harakat jäivät korin sisään. Huomattuaan
vapautensa loppuneen nostivat harakat aika rähinän, mutta se ei
auttanut, vankina heidän vain täytyi olla. Pian olivat lapset korin
ympärillä ja siinä pidettiin jos jonkinmoista neuvoa, miten saada
harakat korista elävinä pois. He nostaa longottivat korin laitaa sen
verran että Eerikan käsi mahtui korin alle, mutta voi pahus, toinen
harakka pujahti siitä ulos ja lensi iloisena matkoihinsa pitäen aika
rähäkkää mennessään. Ei siis sopinut koria kohottaa, mutta mikä neuvo
auttoi? Vihdoin tuli ukko-Lauri lapsille avuksi. Hän leikkasi korin
pohjaan reiän, pisti kätensä koriin ja niin otti kun ottikin harakan
korista ja antoi sen Eerikalle, joka vei sen riiheen toisten lasten
seuraamana. Riihen ovi suljettiin kiinni ja harakka laskettiin irti.
Se koetteli lentää ylös parsille, mutta kun siellä oli savua, sen
täytyi laskeutua alas. Vähän aikaa se lennellä räpäköi pitkin lattiaa
etsien ulospääsyä. Vihdoin se lentää sujahti palavaan uuniin, jossa
päästi kauhean hätähuudon. Siellä se palaa kärvettyi kuoliaaksi. Paha
haju täytti riihen, jota haihduttaakseen lapset aukasivat riihen oven
ja akkunan. Samaan liittoon sattui Mauno-setä tulemaan. Kuultuaan
miten harakalle kävi hän torui lapsia aika lailla rääkkäyksestä. Hän
selitti ettei ihmisillä ole lupaa rääkätä minkäänlaista eläintä,
olkoon se pieni tahi suuri eläin. Tappaa ja syödä on lupa, vaan ei
rääkätä. Tuo koski kovasti lasten omilletunnoille, ja katuen pahaa
tekoaan he menivät tupaan.
Heti kun härkä oli teurastettu, korjattiin oljet pellolle ja tuvan
verinen lattia pestiin kuumalla vedellä. Iltapuolella otettiin lihat
tiinusta, pantiin vartaille ja vietiin aittaan valumaan. Illansuussa,
kun lihat olivat kylliksi valuneet, isäntä suolasi ne suureen
lihatortoon (tiinuun). Sydämykset, so. keuhkon, maksan ja sydänmunat,
pani emäntä pataan, kiehutti ensin vähän aikaa, kaasi sitten
turvotusveden pois ja laski ne uudestaan puhtaasen veteen, jossa
keitti ne kypsiksi ja pani suolaa sekaan ja niin valmisti perheelle
illallisen. Ukko-Lauri otti härän rakon, pisti vanhan tuomisen
piipunvarren pään rakon sisään ja toisen pään pani suuhunsa, josta
puhalsi henkeä (ilmaa) rakkoon. Hän puhalsi niin kauan, että rakko
paisui suureksi ja tuli ohueksi. Sitten hän kääri rakon pään rihmalla
kiinni, halkaisi päreen pään, jonka väliin työnsi rakon pään, ja pani
sen uunin kohdalle lakeen kuivamaan.
Riihestä oli paha katku takertunut pienen Antin kurkkuun, ja häntä
alkoi kovin nikottaa, niin ettei poika raukka saanut suutansa
suljetuksi, yhä vain pani "ykn, ykn". Tämän huomattuaan käski
Helka-ämmä Antin lukemaan perässään yhdessä hengenvedossa nikkoluvun.
Antti luki Helka-ämmän perässä hyvin sukkelaan:
Nikko niineen,
toinen tuomeen,
kolmas koivuun,
neljäs niemeen,
viides vitsakseen,
kuudes kuusameen,
seitsemäs seipäänreikään,
kahdeksas kannonpäähän,
yhdeksäs yli kynnyksen,
kymmenes kynnykselle:
ja nikon pää poikki.
-- Olisit käskenyt pienen Antin olemaan hengittämättä, niin kauan
kuin suinkin olisi voinut, niin olisi nikko tauonnut loitsimatta,
sanoi suuri Antti, isännän vanhin poika, Helka-ämmälle.
-- Ei tässä nyt sinun viisauttasi tarvita, vaan me teemme niin kuin
meidän esivanhempamme ovat meitä opettaneet, vastasi Helka-ämmä
vihaisesti ja luetti pienellä Antilla vielä kaksi kertaa nikkoluvun,
ja niin vähitellen häikkeni nikko pienestä Antista.
Seuraavana päivänä emäntä keitti sylttyä, johon otettiin vatsalaukku,
satakerta, härän turpa ja korvat, jotka ensin turvotettiin, sitten
kaadettiin turvotusvesi pois ja pantiin uudestaan kiehumaan. Melkein
koko päivän kesti syltynkeittoa, ennen kuin kaikki liha-aineet olivat
pehmeiksi kiehuneet. Vihdoin pani emäntä suolaa ja hiukan maitoa
sekaan ja niin oli syltty valmis. Se pantiin astioihin jäähtymään ja
syötiin harvinaisena herkkuna sunnuntaiaamuna murkinaksi.
Sillä aikaa kun lampaita lihotettiin oraassa ja sikoja syötettiin
pahnassa, teurastettiin lehmä, joka toimi kävi samalla tavalla kuin
häränkin teurastaminen.
Vihdoin kun lampaat olivat kylliksi lihavat ja niiden villa oli
kasvanut riittävän pitkäksi, teurastettiin lampaat. Emäntä neuvotteli
toisten vanhempain naisten keralla, mitkä lampaat otetaan ja mitkä
jätetään elämään. Kun asia oli selvillä, käski emäntä eräänä aamuna
lammasten paimenien mennä läävään ja antaa hänen määräämänsä lampaat
teurastettaviksi. Isäntä ja Mauno-setä menivät surmaksi (tappajaksi).
Paimenet ottivat emännän nimittämät lampaat kiinni, yhden kerrallaan,
ja taluttivat läävän ovelle, jossa miehet ottivat lampaan vastaan ja
tappoivat läävän edessä olevassa kujassa (katoksessa). Tappamiseen
käytettiin terävää puukkoa, jolla leikattiin puolen lampaan kaulaa.
Ensi aamuna teurastettiin kymmenen lammasta ja seuraavana aamuna
saman verran.
Kun lampaat oli tapettu ja niistä veri kylliksensä vuotanut, ne
kannettiin tupaan, jossa ensiksi leikattiin päät poikki, sitten
nyljettiin sorkat ja leikattiin ne poikki. Sillä aikaa kun ukkomiehet
tätä toimittivat, varustivat nuoremmat miehet kynsipuut, jotka
sitoivat nuoralla orteen riippumaan. Kynsipuihin pistettiin lampaat
nivusistaan riippumaan. Olkia hajoitettiin kunkin teuraseläimen
kohdalle lattialle. Nahka ketettiin (nyljettiin) tuppinaisena, so.
halkaisematta, pantiin vartaalle, johon sorkkain kohdalle sovitettiin
pienet kapulat poikin puolin, ja vietiin tallin luhtiin kuivamaan.
Kun nahka oli nyljetty, aukaistiin lammasten vatsat, kierrettiin
suolet ja lihattiin samalla tavalla kuin raavaatkin. Viisi lammasta
oli yhtä aikaa tuvan orressa riippumassa, ja kun ne oli teurastettu,
niin nostettiin jälleen toiset viisi. Rasvat, jätteet ja lihat
korjattiin pois ja siivottiin tupa.
Myöhemmin syksyllä teurastettiin neljä sikaa. Mauno-setä ja isäntä
ynnä pari nuorempaa miestä menivät sikopahnan luokse ja ottivat
pahnasta yhden sian kerrallaan, jota löivät ensin kurikalla otsaan
ja sitten kun sika kaatui pyörryksissä maahan, pistivät veitsellä
kurkkuun. Yksi mies piti aina sian kärsää kiinni, kun toinen pisti
veitsellä kurkkuun. Sitten vedettiin siat kelkalla saunan luokse,
jossa niistä ensin nyhdettiin harjakset, sitten ajeltiin villat
kuumalla vedellä ja vihdoin sidottiin siat sorkistaan seipääseen,
tehtiin tuli, johon ripustettiin suoloja ja liinansiemeniä, joita
ripsiessä Mauno-setä lausui:
Tulonen Jumalan luoma,
Panu poika aurinkoinen!
Sulle minä suolat syötän,
liinan siemenet sirotan.
Jos sä suostut suoloihini,
otat uhrini hyväkses,
niin sä polta karvat kaikki
poies näistä porsahista,
vaan älä liikuta lihoja,
älä polta porsahia.
Jos sä suostut suoloihini
ja teet mieleni mukahan,
niin mä sun hyvänä pidän,
liinan jyvillä lihoitan,
syötän suolarakehilla.
Sitten otti isäntä toisesta ja Yrjö toisesta seipäästä kiinni ja
he nostivat sian tulelle, jossa sitä kääntelivät ja polttelivat
jäljellejääneitä karvoja. Mauno-setä hankasi sikäli varpaluudalla
sian pintaa, jotta karvat paremmin kärventyisivät. Kun kaikki
karvat olivat palaneet, nostettiin sika ulos sitä varten asetetulle
laudalle, jossa ukko-Lauri alkoi puukolla kaltata sian pintaa. Sillä
aikaa toiset korvensivat toisen sian, jota Matti kävi kalttaamaan.
Tällä tavoin tulivat sikain pinnat puhtaiksi, yksi toisensa perästä,
ja ne sitten kelkalla vedettiin tupaan, jossa asetettiin yksi sika
kerrallaan tuvan pöytärahille kykkysilleen, kintut ristiin.
-- Taitaa käydä kovin hitaaksi, jos yksi sika kerrallaan lihataan,
sanoi isäntä. Noutakoon Yrjö tupasesta toisen rahin, jolle Mauno-setä
asettaa toisen sian ja lihaa sen. Sitten tulee työ joutuisammaksi,
kun kahden miehen tehdään.
Yrjö teki niinkuin isäntä käski: toi rahin, jolle asetettiin toinen
sika samalla tavalla kykkösilleen. Ensin leikattiin sikain päät
poikki, sitten erotettiin selkäranka, etu- ja takajalat, kyljet ja
mara (vatsanalus). Sisälmyksistä irroitettiin rasvat ja otettiin
rakko, joka puhallettiin suureksi ja pantiin kuivamaan. Suolet
vietiin pellolle, josta harakat, varikset ym. kotolinnut saivat hyvän
aterian. Tällä tavalla lihattiin kaikki siat ja lihat suolattiin
aitassa olevaan suureen tortoon. Päät hakattiin kolmeksi kappaleeksi
ja sorkat suolattiin laskiaisrokassa syötäväksi.
Syksyn korvassa, myöhemmällä, kun "Martti oli maalla, karttu jäällä,
paimenet kylän kululla", alkoivat järvet jäätyä. Niin pian kuin
jää kannatti ottivat Niemelän nuoret pojat kirveet kainaloonsa ja
menivät pyytämään hamarakaloja. Ne kalat jotka olivat tunkeutuneet
rantahietikolle, liikkuivat siellä aivan kömpelösti tahi olivat
yhdessä kohden. Kirkkaan jään läpi ne näkyivät aivan selvästi.
Missä pojat huomasivat joko mateen, hauin, ahvenen tahi muun kalan,
siihen he lyödä täryttivät kirveen hamaralla kalan pään kohdalle.
Tiettävästi tällaisesta täräyksestä kala kuoli tahi meni tainnoksiin.
Sitten tekivät pojat jäähän aukon, josta ottivat kalan jäälle.
Tällä tavalla saivat pojat kaloja koko joukon. Niitä kutsuttiin
hamarakaloiksi, kun ne olivat kirveshamaralla tapettuja.
* * * * *
-- Tänä talvena näyttää olevan vanhain vuoro kuolla, koska lunta
kyettää näin iltapuolella ensi kerran tänä syksynä, sanoi Niemelän
isäntä eräänä marraskuun iltapäivänä tupaan tultuaan.
-- Eipä taida jousta vetää nuortenkaan suonet, vastasi ukko-Lauri
vähän äreästi.
-- Ukko-Lauria taitaa pelottaa kuolema, kun noin onkeensa otti
isännän sanat, virkkoi Mari-täti nauraen. Jo meidän pitää se tietää,
että voipihan nuorikin kuolla, mutta vanhalla on pakko.
-- Ei tosiaan nuoren nahka haasialla kestä, vastasi ukko-Lauri.
Mutta teillä näyttävät olevan vanhat tiellä, ja siksi ne joutaisivat
kuolemaan.
-- Tiellähän laiskat ovat riihessä, sanoi Mari-täti. Luulisi jo
meidän ikäisten ihmisten saaneen elämästä kyliänsä ja odottavan vain
kuolemaa niin kuin härkä hamaraa.
-- "Eteenpäin elävän mieli, kuollut taakseen katsokoon", sanoo vanha
sananparsi. Minäkin olen jo viisikahdeksatta vuotta vanha ja tuo
minun ukkoni Lauri on seitsemän vuotta minua vanhempi, mutta tämä
maailma on hänestä vielä niin makea, ettei hän raskisi sitä jättää,
aina vain eläisi, vaikkei kunnolla enää kykene mitään tekemään,
virkkoi Helka-ämmä.
-- Kyllähän sinä ämmäseni sanot olevasi valmis kuolemaan milloin
tahansa, mutta jos paraikaa kuolema tulisi sinua noutamaan, niin
taitaisi olla toiset kielet. Sinä työntäisit surmalle kenet tahansa,
jos vain itse saisit elää, sanoi ukko-Lauri lauhtuneena.
-- En työntäisi enkä tarjoisi edestäni ketään, siitä saisit olla
huoletta, vaan menisin itse. Minusta nähden sinä saisit elää vielä
toisen mokoman vuosia lisää. Minä olen jo saanut tarpeikseni tästä
elämästä, vastasi Helka-ämmä.
Siihen päättyi se jupakka.
* * * * *
Seuraavana aamuna sanoi Mauno-setä:
-- Kun nyt jo alkaa lunta tuikkailla, niin eiköhän olisi parasta
käydä hakemassa reen pajuja, kainalotuomia ynnä muita tarpeita kotiin.
-- Niin minäkin arvelen, vastasi isäntä. Nyt on uusi kuu, ja lumen
härmä on sikseen jäällä, ettei enää niljota, jotta ranteilta sopii
hakea tuomia ja jokien varsilta pihlajoita ja pajuja. Antti ja
Eerikka menkööt Kuunjoen varsille ja Mauno-setä kävelköön Luorikon
ranteilla.
Tämän kuultuaan pukeusi ukko-Lauri pian, otti kirveen tuvan penkin
alta ja alkoi sen kanssa kävellä Aitjärven rantaa kohden.
-- Kah, mihinkäs isäsi menee noin kiivaasti? kysyi Helka-ämmä
pojaltaan Matilta katsoessaan ikkunasta ulos.
-- En minä tiedä varmaan, vaan eikö tuo menne hakemaan reen pajuja
Aitjärven ranteilta, vastasi Matti.
-- Mene sinä Matti isäsi perästä ja hoida häntä; hän voipi langeta ja
särkeä vanhan päänsä, käski isäntä.
Matti teki niinkuin käskettiin ja palasi vähän ajan perästä isänsä
kanssa tuoden pihlajoita ja tuomia tullessaan. Isäntä vähän nuhteli
ukko-Lauria, kun niin vanha mies syyttä, pakotta lähtee yksinään
pitkin ranteita kävelemään, vaikka talossa on nuorempiakin miehiä.
-- Minä kesällä kalastaissani näin niin erinomaisen hyvän tuomen
ja karttupuun; ne kävin nyt hakemassa, ennen kuin muut ennättävät,
vastasi ukko-Lauri.
Iltapuolella palasivat toisetkin miehet kantaen olallaan ison joukon
kaikenlaisia tarvepuita, jotka oli väännetyllä vitsalla nidottu
nipulle ja nyt vietiin vastaiseksi varaksi rekikatokseen.