Sinä vapiset tällä hetkellä. Minun on vaikea saada sinua kulkemaan
paperia pitkin yhtä reippaasti ja huolettomasti kuin ennen. Lähtiessäsi
liikkeelle sinä epäröit niinkuin lintu, jonka häkki on avattu, mutta
joka ei vielä oikein usko eikä uskalla lentää ulos.
Miksi vapiset, kynäni, miksi epäröit?
Sinä vapiset ilosta siksi, että tiedät olevasi vapaa. Sinä epäröit
siksi, ettet vielä tiedä, osaatko, vaikka saatkin, tätä vapauttasi
hyväksesi käyttää.
Sinun ei nyt tarvitse ketään pelätä eikä ketään totella, tuskin
lakiakaan, koska sinulla ei nyt ole mitään lakia olemassa. Sinulla ei
ole olemassa muuta lakia kuin se, minkä itse itsellesi kirjoitat. Ja
mikä sinun nyt täytyy itse itsellesi kirjoittaa. Se laki tuntuu sinusta
nyt kovemmalta kuin mikään entinen, jonka kirjoittamisessa et ole
osallisena ollut. Rautaisin kourin tuntuu se kuristavan rannetta käden,
joka sinua kuljettaa.
Mutta älköön olko kädessäsi _kahletta_, olkoon siinä rannerengas, ei
raudasta, vaan kullasta, metallien _jaloimmasta_.
Sinun täytyy nyt totella itseäsi, sinun täytyy laatia lakisi ja ohjeesi
omasta ymmärryksestäsi ja älystäsi. Sinun on tähän saakka täytynyt
tottua kiertämään mieli- ja väkivallan lakia ja sinun suurin
tyydytyksesi ja usein ainoa tarkoituksesi on ollut saada vartijasi
petetyksi. Ennen oli sinulla toisen käsky, nyt olkoon sinulla oma kuri,
ennen painoi sinua ulkonaisena uhkana vain aineellinen sakko, nyt
puristaa sinua sisältäpäin siveellinen pakko. Eilen oli päälläsi
vieraan peloitus, nyt on pohjanasi oma velvoitus.
Siinä on nyt uusi vapautesi. Vapise sitä, elä, niinkuin ennen vapisit
valtaa: vihasta ja kiukusta ja sorron tunteen alennuksesta, vaan
edesvastuusi tunnon suuruudesta, kunnioituksesta oman itsesi korkeampia
voimia kohtaan--ja ilosta siitä, että olet vihdoinkin vapaa!
Marraskuun 8 p:nä 1905.