--Sinä olet hullu mies, Mattila! Sanon sen taas, niinkuin olen monesti
ennen sanonut. Sota uhkaa ja on jo uhannut kauan. Vihollinen on astunut
rajan yli ja asettunut leiriin tuonne järven taa. Sinä et ole siitä
tietävinäsikään, et ole niinä miehinäsikään, vaikka näet, että kaikki
muut pakoon hankkivat. Et ole mitään tehnyt häntä vastaan
varustautuaksesi...
--Mistä sinä sen tiedät?
--Ka, ethän muuta kuin kynnät ja kylvät, teetpä vielä uusiakin
viljelyksiä. Kuokit uudispeltoa ja niittyjä raivaat. Kaivat ojia,
vieläpä yhä rakennat kiviaitaakin peltojesi ympärille. Eikä sillä hyvä.
Karjaasikin olet joka vuosi lisännyt ja työkalujasi parantanut.
Luuletko, ettei se järven yli pääse? Vai mitä mietit? Elät ja olet
täällä niinkuin olisi satavuotinen rauha maassa vallinnut ja
tuhatvuotinen tulossa.
--Mitäs minun olisi pitänyt tehdä? Neuvo, naapuri, jos paremmin
tiennet!
--Tekisit niinkuin minä ja muut kaikki tuolla järven takana. Minä en
ole kymmeneen vuoteen mitään rakentanut. Pelloista olen ottanut sen,
minkä ne entisestä voimastaan kykenivät antamaan. Minkä maasta irti
sain ja minkä karjasta, sen rahaksi muutin. Hyvä on niitä nyt mukanani
kuljettaa. Lähtiessäni pistin tuleen huonerähjät. Kun se tuli, ei ollut
mitään ottamista. Niin minä tein.
--Kukin omaansa kiittää, naapuri. Pitänee kerran minunkin toimiani
kehua. Sinä pistät tavarasi taskuun, minä kaivan ne maahan. Kummassako
paikassa lienevät paremmassa tallessa, jos hän meidät molemmat sattuisi
kiinni saamaan? Vai luuletko, että se rupeaa ojiani täyttämään?--Ei
rupea.--Niin, no--!--Kummastelet sitä, että minä peltoa kuokin ja
niittyä raivaan. Mahtaisiko tuo kuokoksen takaisin kääntää ja kannot
entisille sijoilleen upottaa ja istuttaa pajukon siihen, mistä se
juurineen revittiin?--Eihän se niin hullu!--no, siinä sen näet!--Eikä
taitaisi olla aikaa käydä kiviaitojanikaan purkamaan ja kiviä takaisin
peltoon kantamaan?
--Eipä kyllä taitaisi...
--Mutta nyt se on, hyvä naapuri, niin, että ojat ovat noin niinkuin
minun vallihautojani ja nuo kiviaidat muurejani ja pellot ja niityt
ulkovarustuksiani, ja niiden kaikkien keskessä istun minä tässä kuin
linnassa, jota et sinäkään sano voitavan hävittää. Se on hyvä linna,
tiedänmä, jota ei voida hävittää.
--Mutta valloittaa se sen voi ... mitäs silloin teet? Lahjotko,
maksatko pakkoveroa? Meidän talo maksoi monta vuotta ja säilyi.
--Ja nyt olet kuitenkin pakosalla, kun ei ollut enää mitä maksaa? Sen
se auttoi. Minä en ole mitään maksanut, olen kaikki aarteeni maahan
kaivanut. »Ota kaikki», sanon, kun tulee ottamaan, »siinä ovat», ja
annanpa vielä tämän linnani avaimetkin, tämän kuokan ja tämän lapion.
--Viepi sinut vankeuteen vieraalle maalle ... mitäs silloin teet
talollasi?
--Silloinhan minä sitä vasta oikein tarvitsenkin. Kerran sotakin
loppunee ja vangit vaihdettaneen. Mutta kun kotiin palaan, hyvä on
aloittaa eläminen valmiiksi muokatusta vainiosta.
--Entäpä et tulekaan takaisin?
--Tuleehan poikani.
--Mutta jos ei tule poikasikaan?
--Tuleehan jonkun toisen poika.
--Sinä olet hullu, Mattila. Haastat hassuja, hyvä ystävä. Lähde,
veikkonen, ennenkuin väkisin viedään!--Et lähde? Hyvästi sitten!
--Hyvästi naapuri! Ei ole tässä aikaa minulla lähteä. Pitää rientää
kaura suohon kylvämään ennenkuin tulee hevosillaan syöttämään. Näkyy jo
uittavan ratsujaan järven yli...
1899.