Oli kerran aatelismies, joka leskeksi jäätyään otti vaimokseen
kopeimman ja ylpeimmän naisen mitä koskaan on nähty. Tällä naisella
oli kaksi tytärtä, jotka olivat äitinsä kaltaiset joka suhteessa.
Miehellä myös oli tytär, mutta tämä tyttö oli verrattoman suloinen ja
hyvä. Hän tuli äitiinsä, joka oli ollut paras ihminen maailmassa.
Tuskin olivat häät ohi, kun äitipuoli jo rupesi näyttämään pahaa
sisuaan. Hän ei voinut sietää tuota hyvää lasta, jonka rinnalla hänen
omat tyttärensä tuntuivat entistäkin epämiellyttävämmiltä. Hän pani
tytön tehtäviksi talouden halvimmat askareet: tämä sai puhdistaa
astiat, pestä portaat, siivota armollisen rouvan ja armollisten
neitien huoneet. Hän nukkui ullakkokomerossa viheliäisellä
olkipussilla, kun taas sisarpuolet asuivat kiiltävän hienoissa
huoneissa, joissa heillä oli mitä muodikkaimmat vuoteet ja seinällä
peilejä, joissa näki itsensä päästä jalkoihin asti. Tyttö parka kesti
kaiken kärsivällisenä eikä uskaltanut valittaa isälleen, joka olisi
torunut häntä, sillä vaimolla oli talossa kaikki sananvalta.
Kun tyttö oli suorittanut askareensa, asettui hän keittiön
uuninnurkkaan ja istahti tuhkaiselle takalle. Siitä hänelle annettiin
nimi _Tuhkapylly_. Nuorempi sisarpuoli, joka ei ollut yhtä ilkeä kuin
vanhempi, nimitti häntä _Tuhkimoksi_. Kurjissa vaatteissaankin oli
Tuhkimo sentään sata kertaa kauniimpi kuin sisaret, niin loistavasti
kuin he aina pukeutuivatkin.
Tapahtui sitten että kuninkaan poika piti tanssiaiset ja kutsui
niihin koko hienoston. Armolliset neitimme pyydettiin myöskin,
sillä he näyttelivät tärkeätä osaa seuraelämässä. He olivat kovin
mielissään, ja nytkös alkoi sopivien pukujen valinta ja pukevien
tukkalaitteitten keksiminen. Tuhkimolle tuli vain lisää vaivaa,
sillä hän se silitti sisarten liinavaatteet ja tärkkäsi heidän
kalvosimensa. Koko talossa ei puhuttukaan muusta kuin heidän
puvuistaan.
"Minä otan punaisen samettipuvun ja englantilaiset koruni", sanoi
vanhempi.
"Minulla ei ole muuta kuin tavallinen pukuni", sanoi nuorempi, "mutta
sittenpä otankin kultakukkaisen viittani ja timanttikoristeen, ja ne
eivät näytä ollenkaan hulluimmilta", sanoi nuorempi.
Sitten hankittiin hyvä kampaaja järjestämään korvakiharat kahteen
riviin, ja mushi-pilkut ostettiin hyvästä liikkeestä. Sisaret
kutsuivat Tuhkimon luokseen kysyäkseen häneltä neuvoa, sillä hänellä
oli hyvä maku. Tuhkimo antoi heille erinomaisia neuvoja, vieläpä
tarjoutui kampaamaan heidät, mikä oli heille hyvin mieluista.
Kun hän kampasi heitä, sanoivat he hänelle:
"Tuhkimo, etkö sinäkin mielelläsi lähtisi tanssiaisiin?"
"Voi, hyvät neidit, te pilkkaatte minua, eihän minusta olisi
sellaiseen."
"Sinä olet oikeassa, naurettaisiinhan Tuhkapyllylle tanssiaisissa."
Joku toinen kuin Tuhkimo olisi kammannut heidät vallan nurinpäin,
mutta Tuhkimo oli kiltti ja kampasi heidät täydellisen hyvin.
He olivat miltei kaksi päivää syömättä pelkästä innostuksesta.
Ainakin kahdettoista kureliivin nyörit vedettiin poikki, he kun
tahtoivat kiristää itsensä mahdollisimman hoikiksi, ja aina he
seisoivat peilin edessä.
Vihdoin koitti tuo onnellinen päivä. He lähtivät, ja Tuhkimo seurasi
heitä silmillään niin kauan kuin saattoi. Kun he olivat kadonneet
näkyvistä, rupesi hän itkemään. Kummitäti näki hänen itkevän ja kysyi
mikä häntä vaivasi.
"Minä tahtoisin ... minä tahtoisin niin mielelläni..."
Mutta hän itki niin kiihkeästi ettei voinut lopettaa lausettaan.
Kummitäti, joka oli haltiatar, sanoi:
"Sinäkin tahtoisit mennä tanssiaisiin, eikö niin?"
"Voi, niin tahtoisinkin", huokasi Tuhkimo.
"Hyvä on", sanoi kummitäti, "jos olet kiltti tyttö, toimitan niin
että pääset tanssiaisiin."
Hän vei tytön kamariinsa ja sanoi:
"Mene puutarhaan ja hae minulle kurpitsa."
Tuhkimo meni heti hakemaan kauneimman kurpitsan mitä puutarhassa oli,
ja vei sen kummitädilleen, vaikka hän ei voinutkaan aavistaa, kuinka
tuo kurpitsa auttaisi hänet tanssiaisiin. Kummi kaiversi kurpitsan
ontoksi, niin että vain kuori jäi jäljelle. Sitten hän löi sitä
taikasauvallaan, ja kurpitsa muuttui heti kauniiksi, kullatuiksi
vaunuiksi.
Sitten hän meni katsomaan hiirenloukkua ja löysi sieltä kuusi
elävää hiirtä. Hän käski Tuhkimoa kohottamaan hiirenloukun vipua,
ja kun hiiret yksitellen tulivat ulos, näpäytti hän jokaista
taikasauvallaan. Siinä samassa oli hiiri muuttunut kauniiksi
hevoseksi, ja kohta oli heidän edessään komea hiirenharmaa
kuusivaljakko.
Nyt oli vielä keksittävä kuski, ja Tuhkimo sanoi:
"Minäpä menen katsomaan, onko rotanloukussa rotta, siitä voimme tehdä
kuskin."
"Sinä olet oikeassa", sanoi kummi, "mene katsomaan."
Tuhkimo toi rotanloukun, jossa oli kolme lihavaa rottaa. Haltiatar
otti niistä sen, jolla oli mahtavimmat viikset, ja kosketti sitä
taikasauvallaan. Rotasta tuli komea kuski, jolla oli kauneimmat
viikset mitä koskaan on nähty.
Sitten haltiatar sanoi Tuhkimolle:
"Mene puutarhaan, sinä löydät kuusi sisiliskoa ruiskukannun takaa.
Tuo ne minulle."
Tuskin oli Tuhkimo tuonut sisiliskot, kun kummitäti jo oli muuttanut
ne kuudeksi lakeijaksi, jotka nousivat heti seisomaan vaunujen taakse
koreareunaisissa takeissaan, ikäänkuin eivät elämässään olisi muuta
tahtoneet.
Haltiatar sanoi Tuhkimolle:
"Kas niin, nyt voit lähteä tanssiaisiin, etkö ole tyytyväinen?"
"Olen kyllä, mutta voinko lähteä huonoissa vaatteissani?"
Kummitäti vain kosketti häntä taikasauvallaan, ja samassa
muuttuivat hänen vaatteensa kulta- ja hopeareunaiseksi, jalokivillä
koristelluksi puvuksi. Sitten hän antoi Tuhkimolle parin lasikenkiä,
kauneimmat mitä kuvitella voi.
Tässä asussa Tuhkimo nousi vaunuihin, mutta kummitäti varotti häntä
kaikella muotoa tulemaan kotiin ennen puoliyötä, ja sanoi että jos
hän viipyisi tanssiaisissa hetkeäkään kauemmin, muuttuisivat hänen
vaununsa kurpitsaksi, hevoset hiiriksi, lakeijat sisiliskoiksi, ja
hänen vaatteensa palaisivat entiseen muotoon.
Tuhkimo lupasi varmasti palata kotiin ennen puoliyötä. Sitten
hän lähti, vallan suunniltaan ilosta. Kuninkaan poika, jolle
ilmoitettiin, että tuntematon, hienonhieno prinsessa oli tulossa,
juoksi häntä vastaan. Hän ojensi Tuhkimolle kätensä, auttoi hänet
alas vaunuista ja johti saliin, jossa seurue oli. Salissa tuli
syvä hiljaisuus, tanssi taukosi, viulut vaikenivat, kaikki vain
ihmettelivät tuon tuntemattoman ihanuutta. Kuului vain epämääräistä
muminaa: "Voi kuinka hän on kaunis!" Kuningas itse, niin vanha kuin
hän olikin, ei lakannut katselemasta häntä ja kuiskuttelemasta
kuningattarelle ettei hän pitkään aikaan ollut nähnyt niin kaunista
ja rakastettavaa olentoa. Kaikki naiset katsoivat tarkasti hänen
tukkalaitettaan ja pukuaan, hankkiakseen samanlaiset huomispäivänä,
jos vain oli saatavissa tarpeeksi kauniita kankaita ja tarpeeksi
taitavia ompelijoita.
Kuninkaan poika johti hänet kunniakkaimpaan paikkaan salissa ja pyysi
hänet sitten tanssiin. Tuhkimo tanssi niin viehättävästi, että häntä
ihailtiin vielä enemmän.
Sitten tarjottiin hieno juhla-ateria, jota nuori prinssi tuskin
maistoi, siinä määrin hän oli vaipunut katselemaan Tuhkimoa. Tämä
istahti sisartensa viereen, ja oli erittäin rakastettava heitä
kohtaan, tarjosipa heille appelsiineja ja sitruuniakin, joita prinssi
oli hänelle antanut. Tämä ihmetytti sisaria kovin, sillä he eivät
ollenkaan tunteneet häntä.
Tuhkimo kuuli kellon lyövän neljännestä vailla kaksitoista. Hän
teki hienon kumarruksen seurueelle ja lähti pois niin nopeasti kuin
suinkin voi.
Kotiin tultuansa Tuhkimo meni tapaamaan kummitätiä, kiitti häntä
kauniisti ja sanoi kovin haluavansa huomennakin tanssiaisiin, koska
kuninkaan poika oli pyytänyt häntä tulemaan. Juuri kun hän kertoi
kummille minkälaista tanssiaisissa oli ollut, koputtivat sisaret
ovelle. Tuhkimo meni avaamaan.
"Kylläpä tulette myöhään", sanoi hän haukotellen, hieroen silmiään
ja venytellen itseään ikäänkuin olisi juuri vasta herännyt. Hän
oli kuitenkin ollut hyvin kaukana unesta siitä hetkestä saakka kun
sisaret olivat lähteneet.
"Jos olisit tullut tanssiaisiin", sanoi toinen sisar hänelle, "ei
sinun tosiaankaan olisi ollut ikävä. Sinne tuli niin ihmeen kaunis
prinsessa, kaunein mitä koskaan on nähty. Hän oli sanomattoman
kohtelias ja rakastettava meitä kohtaan, hän tarjosi meille
appelsiineja ja sitruuniakin."
Tuhkimo oli suunniltaan ilosta, hän kysyi heiltä prinsessan nimeä,
mutta he vastasivat, että hän oli tuntematon. Kuninkaan poika
kuului olevan kovassa jännityksessä ja valmis antamaan mitä hyvänsä
saadakseen tietää kuka tuo vieras oli.
Tuhkimo hymyili ja sanoi: "Oliko hän siis hyvin kaunis? Voi taivas,
kuinka te olette onnellisia! Jospa minäkin saisin nähdä hänet! Voi,
neiti Javotte, lainatkaa minulle keltainen pukunne, jota käytätte
joka päivä."
"Kaikkea vielä, sepä vasta jotakin olisi", vastasi neiti Javotte.
"Mennä lainaamaan pukunsa mokomalle Tuhkapyllylle -- olisinpa hullu,
jos sen tekisin."
Tuhkimo odotti juuri tällaista vastausta ja oli hyvin mielissään,
sillä hän olisi joutunut aika tavoin ymmälle, jos sisar olisi
suostunut lainaamaan hänelle pukunsa.
Seuraavana iltana sisaret taas olivat tanssiaisissa ja Tuhkimo
myöskin, mutta vielä paljon ihanampana kuin edellisellä kerralla.
Kuninkaan poika oli koko ajan hänen vieressään eikä lakannut
sanomasta hänelle hauskoja asioita. Nuorella neidillämme ei ollut
ollenkaan ikävä, ja niinpä hän unohti kummitädin varoitukset. Hän
kuuli kellon alkavan lyödä kahtatoista, kun hän luuli sen olevan
vasta yksitoista.
Hän nousi ja pakeni pois, kevyesti kuin nuori hirvi. Prinssi seurasi
häntä, mutta ei saanut kiinni. Tuhkimolta putosi toinen lasikenkä, ja
prinssi otti sen talteen hyvin huolellisesti.
Tuhkimo saapui kotiin hengästyneenä, ilman vaunuja, ilman lakeijoita,
vanhoissa kurjissa vaatteissaan. Koko loistosta ei hänelle ollut
jäänyt muuta kuin toinen pieni kenkä, pudonneen pari.
Kuninkaan linnan portinvartijoilta kysyttiin, olivatko he nähneet
erään prinsessan lähtevän pois, mutta he eivät olleet nähneet ketään
muuta kuin erään nuoren, hyvin huonostipuetun tytön, joka näytti
pikemmin talonpoikaistytöltä kuin hienolta neidiltä.
Kun sisaret palasivat tanssiaisista, kysyi Tuhkimo, oliko heillä
taaskin ollut hauska ja oliko tuo kaunis neiti ollut mukana.
Oli kyllä, vastasivat he, mutta hän oli paennut tanssiaisista
kahdentoista lyönnillä, ja niin kiireisesti että oli pudottanut
toisen pienen lasikenkänsä, maailman kauneimman kengän. Kuninkaan
poika oli ottanut sen talteen eikä ollut muuta tehnyt kuin katsellut
sitä lopun iltaa. Prinssi mahtoi olla aikatavalla rakastunut siihen
kauniiseen olentoon, jolle tuo pieni kenkä kuului.
He puhuivat totta, sillä parin päivän kuluttua antoi kuninkaan poika
torven toitotuksin kuuluttaa, että hän menisi naimisiin sen neidon
kanssa, jonka jalka sopisi kenkään.
Sitä koetettiin ensin prinsessojen jalkaan, sitten herttuattarien,
koko hovin, mutta turhaan. Se vietiin Tuhkimon sisartenkin luo,
jotka tekivät kaikkensa saadakseen jalkansa kenkään, mutta eivät
onnistuneet. Kun Tuhkimo näki tämän ja tunsi kenkänsä, sanoi hän
nauraen:
"Antakaa minunkin koettaa, eikö se sopisi minulle!"
Sisaret rupesivat nauramaan ja pilkkaamaan häntä. Mutta aatelismies,
joka koetti kenkää, oli katsellut Tuhkimoa tarkasti ja huomannut
hänet sangen suloiseksi ja sanoi nyt että Tuhkimo oli oikeassa ja
että hänellä oli määräys koettaa kenkää kaikille tytöille. Hän pyysi
Tuhkimoa istumaan, rupesi koettamaan kenkää hänen pieneen jalkaansa
ja huomasi että kenkä meni siihen vaivatta, vieläpä sopi kuin valettu.
Sisarten hämmästys oli suuri, mutta suureni vielä, kun Tuhkimo veti
taskustaan toisen pienen kengän ja pani senkin jalkaansa. Sitten tuli
kummitäti ja kosketti sauvallaan Tuhkimon vaatteita, ja ne muuttuivat
entistäänkin ihanammiksi.
Silloin sisaret huomasivat, että Tuhkimo oli sama kaunis olento,
joka oli ollut tanssiaisissa. He heittäytyivät hänen jalkoihinsa ja
pyysivät häneltä anteeksi huonoa käytöstään.
Tuhkimo nosti heidät pystyyn, syleili heitä ja lupasi antaa heille
sydämestään anteeksi. Heidän pitäisi vain aina oikein rakastaa häntä.
Sitten Tuhkimo vietiin kaikessa loistossaan nuoren prinssin luo.
Tämän mielestä hän oli ihanampi kuin koskaan, ja häät vietettiin
parin päivän kuluttua. Tuhkimo, joka oli yhtä hyvä kuin kaunis,
kutsui sisarensa linnaan asumaan ja naittoi heidät vielä samana
päivänä kahdelle ylhäiselle hoviherralle.
Opetus.
On kaunis muoto aarre melkoinen,
vaan kaunis käytös vielä voittaa sen.
Ja tärkeämpi kuin on muoti uus'
on hengetärten lahja, herttaisuus.