-- Voi sun taavetti! pääsi ukolta. Eikös vain ne juupelit siinä
tulekin! Ja laulaa loilottavat, että rannat raikuu.
Sikke nauroi ääneen mielihyvästä.
Hoi laari laari laa,
kuului Mannen ääni. Jo nyt näkyi koko venekunta selvästi, Manne istui
perässä, ja tytöt heiluttivat nenäliinaa. Hekin olivat huomanneet
toisen veneen.
-- Hei hohoi, kiepsauttakaa takaisin kotiin vain! huusi Manne täyttä
kurkkua, nyt tullaan maistamaan mummin piimärieskaa.
Poissa -- tuulen teitä oli nyt mielen masennus ja alakuloisuus. Ja koko
sen päivän riitti juttua ja ihmettelyä. Vähän väliä ukko Tulla ravisti
päätään hokien:
-- Vai uskalsivat ruojat, julkesivat Riepposet, veneen veivät,
vastatervatun veneeni.
Illalla, kun tytöt taas lepäsivät mukavissa vuoteissaan vilpoisessa
aitassa, kuuli Kaarina Iisan puhuvan matalalla äänellä Sikelle:
-- Sikke sinä, Manne ei ole niin kelvoton kuin miltä näyttää. Minä
luulen, että tällä seikkailulla on ollut oma tarkoituksensa. En aio
enää riidellä Mannen kanssa.
-- Olisipa se hauska, jos te kaksi eläisitte sovussa keskenänne.
Siken ääni ilmaisi, kuinka mieluinen Iisan tunnustus hänelle oli. Hänen
rauhaa rakastava mielensä oli aina kärsinyt sisarusten riidoista. --