Ensimäinen viikko rouva Alanteen kuoleman jälkeen kului sekä Tertulta
että Laurilta alituisissa puuhissa. Kun vainaja oli viety hautaan,
jonka Terttu ja Lauri olivat yhdessä käyneet valitsemassa Helsingin
vanhalta hautausmaalta Tertun isän viereen, alkoivat Tertulla
huolet kodin järjestämisestä toiselle kannalle nyt, hänen jäätyään
yksin. Laurilla taas oli sairas isänsä ajateltavana, joten hänen
väitöskirjansa valmistamiseen tuli pitkänlainen pysähdys.
Luonto kai on tahtonutkin niin, että nämä maalliset menot jossakin
määrin täyttäisivät sen aukon, joka rakkaan henkilön kuoleman kautta
on syntynyt jälkeen jääneiden sydämiin. Lisäksi tuli tunnehaavojen
ainainen varma parantaja -- aika ja johti elämän vähitellen,
huomaamatta, jokapäiväiselle tolalle taas.
Laurin isä parani nopeasti leikkauksen jälkeen ja, kun Lauri sitte
kertoi olevansa kihloissa ja pyysi saada tuoda morsiamensa sairaalaan
isälle esiteltäväksi, niin Terttu jo viikon, parin kuluttua sai
tutustua tulevaan appeensa. "Ukko" ihastui Terttuun, hänen herttaiseen
olentoonsa ja vaatimattomaan käytökseensä täydellisesti. Kun hän kuuli
Tertun juuri kadottaneen äitinsä ja olevan melkein yksin elämässä,
lupasi hän tehdä puolestaan kaikki, että Lauri ja hän tulisivat
aineellisesti turvatuksi. Se merkitsi, ettei Laurin ollenkaan tarvinnut
odottaa oman paikan saamista voidakseen perustaa oman kotinsa.
Kun Laurin isä oli parantunut ja Lauri vienyt hänet kotiinsa,
palasi hän muutaman päivän kuluttua Helsinkiin ja ryhtyi hommaamaan
perunkirjoitusta Tertun äidin jälkeen. Neljä huonetta oli heille aluksi
liika paljon ja sen tautta koetti Lauri saada rouva Alanteen huoneuston
vuokratuksi toiselle, mikä onnistuikin joulukuun 1:stä päivästä, niin
että hän ja Terttu saivat valita itselleen pienemmän, kolmenhuoneen
asunnon. Kuukauden kuluessa olivat sitte kuulutukset suoritetut
ja nuoret vihityt Laurin kodissa, jossa Laurin isä itse toimitti
vihkimisen.
Kun Terttu ja Lauri olivat paluumatkalla Helsinkiin ja Lauri Tampereen
asemalla osti heille sanomalehtiä luettavaksi, pisti hänen silmäänsä
uutinen, jossa kerrottiin seuraava "tapaturma rautatiellä".
-- Kuulehan, Terttu! -- sanoi hän ja luki: "Antrean asemalla tapahtui
eilen surullinen tapaturma, jonka uhriksi joutui insinööri Toivo
Keidas. Insinööri Keidas, joka oli matkalla Nurmekseen rautatieradan
rakennustöihin, oli ollut Antrean aseman ravintolassa syömässä ja
kolmannen soiton jälkeen lähtenyt juoksemaan ehtiäkseen jo liikkeellä
olevaan junaan. Hänen hypätessään vaunun välisillan astimelle
luiskahti kuitenkin hänen jalkansa ja hän putosi vaunujen väliin sillä
surullisella seurauksella, että pyörät kulkivat hänen päänsä yli,
ruhjoen sen kokonaan. Vainaja oli vasta kolmenkymmenen vuoden vanha ja
kuoli naimattomana."
Terttu ja Lauri katselivat ihmetellen toisiaan ja keskustelivat kauan
tästä kuolemantapauksesta. Tultuaan Riihimäen asemalle kuulivat
he kahden herran mainitsevan Keitaan nimen ja puhelevan samasta
onnettomuudesta. Silloin lennähti Laurin korvaan toisen herran sanat:
-- Minä olen vakuutettu, että hän tahallaan heittäytyi junan alle.
Miesparka oli viime aikoina ollut kovin synkkämielinen. Mahdollista on,
että hän syödessään oli vähän liiaksi juonutkin.
-- Mistä syystä sitte? -- kysyi toinen.
-- Oli alkusyksystä, kuulen ma, saanut rukkaset kauniilta
morsiameltaan, -- neiti Leiniköltä, johon kuuluu olleen rakastunut kuin
hullu.
-- Niinkö?! Vai siltä? -- kysyi sitte taas toinen. -- Missäs se lintu
nyt sitte lystäilee?
-- Kuuluu menevän naimisiin, -- ellei jo olekin, -- erään
soittotaiteilijan kanssa Turun orkesterista. Yhdessä ovat jo
matkustelleet maaseudulla konsertteja antamassakin, mies viuluaan
soitellen, morsian säestäen häntä, -- oli vastaus.
-- Kuinkahan kauan sitäkin reissua kestänee?! -- ihmetteli toinen.
Kuului kolmas soitto ja matkustajat hyppäsivät vaunuihinsa.
Terttu ja Lauri olivat näin ollen matkallaan saaneet kuulla paljon
uutta, joka antoi heille vieläkin aihetta mietteihin ja keskusteluihin.
* * * * *
Laurin väitöskirjan valmistuminen ja virallinen tarkastus oli
näiden kaikkien odottamattomien tapahtumien tähden lykkäytynyt
kevätlukukauteen, jopa huhtikuuhun asti. Pienessä rauhallisessa
kodissaan, jossa vastanaineiden onni säteili kilpaa kevätauringon
kanssa, työskenteli Lauri ahkerasti Tertun rinnalla, joka
mielenkiinnolla seurasi väitöskirjan valmistumista. Kaikki
tietoperäiset mietteet rakkaudesta ja avioliitosta olivat sulaneet
sopusointuiseksi todellisuudeksi heidän omassa elämässään. Tuntui
kuin elämä sittenkin olisi ollut toista kuin kuviteltu romaani. Ja
he toivoivat hartaasti, että näin aina tulisi jatkumaankin. Ainakin
tahtoivat he molemmat koettaa parastaan sen toivomuksen toteuttamiseksi.
Terttu ei mennyt kuulemaan Laurin väitöskirjan tarkastusta, joka oli
annettu tohtori Laurilan toimeksi. Kaikki oli käynyt erinomaisesti
ja Laurin työ sanottiin "kaikkea kiitosta ansaitsevalla tavalla"
suoritetuksi. Ylimääräisenä vastaväittäjänä oli esiintynyt tohtori
Lagerborg, joka oli tehnyt muutamia omituisia muistutuksia Laurin
väitöskirjan sielutieteellistä osaa vastaan.
Viikkoa jälkeen väitöskirjan tarkastuksen suoritti Lauri
lisensiaattitutkinnon ja sitte Terttu ja hän lähtivät kuudeksi viikoksi
ulkomaille -- Schweitziin ja pohjois-Italiaan.
Pallanzassa tapasivat he aivan odottamatta tohtori Aulangon rouvineen,
jotka maaliskuussa olivat viettäneet häänsä, käyneet Abazziassa ja
nyt olivat paluumatkalla kotimaahan. Terttu ja Toini ihastuivat
äärettömästi nähdessään toisensa ja myöskin Lauri ja Kaarlo tunsivat
olevansa vanhoja hyviä tuttavia. Kaikki neljä soudatti itseään samassa
veneessä Isola Bella'an, nauttien hurmaavasta illasta Lago Maggioren
tyynellä pinnalla.
Loppu.