Lauri vei oitis tämän kirjeen Tertulle luettavaksi ja kun Terttu, sitä
hämmästyneenä silmäiltyään, ojensi sen Laurille takaisin ja loi Lauriin
kysyvän katseen, sieppasi Lauri kirjeen, repi sen pieniksi palasiksi ja
viskasi uuniin.
Nyt oli Terttu täydellisesti vakuutettu kaikesta, mitä Lauri oli
hänelle kertonut, ja myöskin siitä, että hänen omat epäluulonsa, jotka
olivat johtaneet hänet tekemään tuon surkean itsemurhayrityksensä,
olivat kaikkea perää vailla. Hän ei malttanut kuitenkaan olla vielä
kysymättä:
-- Luuletko, että se sittenkään on lopussa, -- että hän vieläkään
jättää sinut rauhaan?
Lauri mietti hetken ja pyysi Tertun antamaan hänelle yhden
käymäkorteistaan, otti lompakostaan oman nimikorttinsa, pani kortit
vastakkain, puhkaisi niihin, toiseen yläkulmaan, kynäveitsellään reiän,
pyysi vielä Tertulta pikkasen punasta lankaa, pujotti langan reiästä
läpi ja sitoi solmuun. Sitte pani hän ne näin yhteensidotut nimikortit
kuoreen ja kirjoitti Helmin osoitteen siihen.
-- Toivon, että hän tästä ymmärtää meidän olevan kihloissa ja jättää
meidät molemmat ainiaaksi rauhaan, -- vastasi Lauri.
Terttu heitti käsivartensa Laurin kaulaan, katsoi Lauria syvään silmiin
ja heidän huulensa sulivat yhteen, pitkään, voimakkaaseen suudelmaan.
Sitte Lauri kiirehti kaupungille, ensin hautajaisasioita toimittamaan,
sen jälkeen Eiran sairaalaan, isäänsä tapaamaan.